Oletko koskaan mitannut kolesteroliarvojasi? Se voi hyvinkin olla tarpeen.
Kolesterolista puhutaan usein keski-iän ylittäneiden ja ylipainoisten vaivana. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä korkeat kolesteroliarvot voivat havahduttaa päällisin puolin hyvin terveenkin ihmisen.
TIESITKÖ? Ihmisen maksa tuottaa tarvittavan määrän kolesterolia. Tämän lisäksi kolesterolia saadaan ravinnon mukana, vaikka tämä ei olisi keholle välttämätöntä. Benecol®-tuoteperheen elintarvikkeet ja ravintolisä sisältävät kasvistanoliesteriä, jonka on todettu alentavan tehokkaasti kolesterolia. Korkea kolesteroli on sydäntaudin riskitekijä. Kasvistanoliesteri vähentää sekä ravinnon kolesterolin että sapen mukana ruoansulatuskanavaan tulevan kolesterolin imeytymistä ohutsuolesta elimistöön.
Korkea kolesteroli ei ole leikin asia
Kolesteroli aiheuttaa siinä vaiheessa ongelmia, kun sitä on liikaa verenkierrossa – ja korkea kolesterolitaso nostaa merkittävästi muun muassa sepelvaltimotaudin riskiä. Käytännössä kolesteroli on terveydelle haitallista siksi, että se kertyy vähitellen valtimoiden seinämiin ja tekee verisuonista entistä ahtaampia.
Suomalaisten mieliin on iskostunut ajatus siitä, että korkeasta kolesterolista kärsivät vain ikääntyvät tai epäterveellistä ruokavaliota noudattavat ihmiset – mutta asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Vaikka korkeiden kolesteroliarvojen taustalta löytyykin usein liikkumattomuutta, tupakointia, ylipainoa tai epäterveellinen ruokavalio, syy ei välttämättä löydy elintavoista.
Kolesteroliarvot voivat yllättää
Myös perinnöllisillä tekijöillä voi olla vaikutus kolesteroliarvoihin. Tämä merkitsee sitä, että korkeasta kolesterolista voivat kärsiä myös ulkoisesti täysin terveet ihmiset.
Kolesterolia alentavissa elintarvikkeissa on se etu, että ne sopivat eri ikäisille perheenjäsenille. Esimerkiksi Benecol®-tuotteet voi ottaa käyttöön sekä silloin, kun käytössä on jo kolesterolilääkitys että lapsille, joilla on perinnöllisen taipumuksen vuoksi korkeat kolesteroliarvot
Mittauta kolesteroliarvosi
Vaikka olo tuntuisi terveeltä, on kolesteroliarvojen mittaaminen ainoa tapa varmistua siitä, etteivät arvot ole koholla. Mittauksessa selvitetään veren kokonaiskolesteroliarvo – sekä mahdollisesti myös hyvän ja huonon kolesterolin pitoisuus ja veren triglyseridipitoisuus.
Kolesterolimittaukseen voi hakeutua omaan terveyskeskukseen, lääkäriasemalle tai esimerkiksi sydänyhdistykseen. Myös apteekeissa järjestetään ajoittain kolesterolimittauksia.
Lähteet: Käypä hoito -suositus, Sydänliitto.fi