Mercedeksen Lewis Hamilton kuittasi tallikaverinsa Nico Rosbergin virheen ja varmisti uransa kolmannen formula ykkösten maailmanmestaruuden kauden neljänneksi viimeisessä osakilpailussa Yhdysvaltain GP:ssä.
Hamilton nousi Rosbergin ohi vaiherikkaan kisan voittoon seitsemän kierrosta ennen maalia, kun saksalainen ajautui mutkassa leveäksi. Kolmas oli Ferrarin Sebastian Vettel, joka oli lähellä ohittaa viimeisellä kierroksella Rosbergin ja vesittää Hamiltonin mestaruuden varmistumisen.
Kummankin suomalaiskuskin kisa päättyi keskeytykseen. Williams-kuski Valtteri Bottas kolaroi jo avausmutkassa Lotuksen Romain Grosjeanin perään. Hänen kisansa päättyi muutamia kierroksia myöhemmin jousitusvikaan.
Räikkönen nousi lähdössä huimalla tavalla 18. sijalta kahdeksanneksi, mutta ensimmäisen varikkopysähdyksen jälkeen vaihdetut kuivan kelin pehmeät renkaat yllättivät suomalaisen heti ulostulokierroksella. Räikkösen Ferrari syöksyi soran yli seinään, mutta suomalainen sai vielä autonsa liikkeelle. Pian jarrulämmöt kuitenkin nousivat ja Ferrari pyysi kuljettajaansa keskeyttämään.
Red Bull -talli oli menettää pitkän palkintotallitaistelun jälkeen koko pistesaaliinsa. Daniel Ricciardo nousi 15. kierroksella jopa kisan johtoon, mutta hetkeä myöhemmin tallin asetelmat tulivat rytinällä alas, kun kuivuvalla radalla siirryttiin pois välikelin renkaista. Niin ikään kärkitaistelussa alussa ollut Daniil Kvjat ajoi rajusti ulos kisan loppupuolella.
Lopulta pisteille nousi nippu yllätysmiehiä. Toro Rosson Max Verstappen oli peräti neljäs ennen Force Indian Sergio Pereziä ja McLarenin Jenson Buttonia, joka nousi lopputuloksissa Toro Rosson Carlos Sainzin ohi tämän varikkoylinopeuden tuoman aikarangaistuksen takia.
Lotuksen Pastor Maldonado toi autonsa kahdeksanneksi ennen Sauberin Felipe Nasria. Viimeisellä kierroksella Ricciardo nosti Red Bullin kymmenenneksi ohi McLarenin Fernando Alonson.
Kisassa nähtiin yhteensä kahdeksan keskeytystä.
F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Meksikossa. Sen jälkeen ajetaan vielä kaksi osakilpailua marraskuussa, kun kausi huipentuu Brasiliaan ja Abu Dhabiin.
Yhdysvaltain GP:n lopputulokset:
1 | Lewis Hamilton | Mercedes | 56 kierrosta |
2 | Nico Rosberg | Mercedes | +2,850 |
3 | Sebastian Vettel | Ferrari | +3,381 |
4 | Max Verstappen | Toro Rosso | +22,359 |
5 | Sergio Perez | Force India | +24,413 |
6 | Jenson Button | McLaren | +28,058 |
7 | Carlos Sainz | Toro Rosso | +30,619 |
8 | Pastor Maldonado | Lotus | +32,273 |
9 | Felipe Nasr | Sauber | +40,257 |
10 | Daniel Ricciardo | Red Bull | +53,371 |
11 | Fernando Alonso | McLaren | +54,816 |
12 | Alexander Rossi | Marussia | +1.15,277 |
| Daniil Kvjat | Red Bull | keskeytti |
| Nico Hülkenberg | Force India | keskeytti |
| Marcus Ericsson | Sauber | keskeytti |
| Kimi Räikkönen | Ferrari | keskeytti |
| Felipe Massa | Williams | keskeytti |
| Romain Grosjean | Lotus | keskeytti |
| Valtteri Bottas | Williams | keskeytti |
| Will Stevens | Marussia | keskeytti |
Kuljettajien MM-pisteet:
1 | Lewis Hamilton | Mercedes | 327 |
2 | Sebastian Vettel | Ferrari | 251 |
3 | Nico Rosberg | Mercedes | 247 |
4 | Kimi Räikkönen | Ferrari | 123 |
5 | Valtteri Bottas | Williams | 111 |
6 | Felipe Massa | Williams | 109 |
7 | Daniil Kvjat | Red Bull | 76 |
8 | Daniel Ricciardo | Red Bull | 74 |
9 | Sergio Perez | Force India | 64 |
10 | Max Verstappen | Toro Rosso | 45 |
Valmistajien MM-pisteet:
1 | Mercedes | 574 |
2 | Ferrari | 374 |
3 | Williams | 220 |
4 | Red Bull | 150 |
5 | Force India | 102 |
6 | Lotus | 70 |
7 | Toro Rosso | 63 |
8 | Sauber | 36 |
9 | McLaren | 27 |
10 | Marussia | 0 |
Juttua korjattu klo 0.11: Button oli lopputuloksissa kuudes Sainzin rangaistuksen takia.