Kolmivuotiaalta Nelson-pojalta piti poistaa 11 hammasta, koska hän oli nauttinut liikaa sokeria. Sokerittomat juomat eivät ole sen parempi vaihtoehto.
Hampaiden oikeaoppista pesua opetellaan jo ala-asteella. Hampaiden reikiintyminen on silti yleistä: 2–11-vuotiaista lapsista jopa 42 prosentilla oli reikiä maitohampaissaan, kertoo amerikkalainen Centers for Disease Control and Prevention. Myös suomalaislasten hammasterveys on heikentynyt.
Viimeisin varoittava esimerkkki hammasterveydestä tulee Uudesta-Seelannista: kolmivuotiaalta Nelson-pojalta piti poistaa 11 hammasta, koska hän oli nauttinut liikaa sokeria ruokavaliossaan. Nuorilta lapsilta poistetaan hampaita usein, kertoo hammaslääkäri Joanna Pedlow.
– Vanhemmat voivat olla järkyttyneitä, se on tunteellinen hetki heille, Pedlow kuvaa.
Moni ei edes tajua, että aiheuttaa itse lapselleen hammasongelmia elämäntapavalinnoillaan.
Sokerin haitat ovat hyvin tiedossa, mutta moni antaa silti sokerisia juomia lapselleen. Hampaiden kemiallista liukenemista kutsutaan eroosioksi. Virvoitusjuomat ja mehut aiheuttavat sekä kariesta, eli hampaiden reikiintymistä, että eroosiota.
Aina, kun otat kulauksen juomaa, uusi happohyökkäys alkaa
Huolestunut vanhempi saattaa vaihtaa sokerilimut sokerittomiin, mutta ne eivät ole sen parempi vaihtoehto. Sokerittomissa juomissa on usein ainesosia, jotka pehmittävät kiillettä, kertoo wimp.com.
Myös hyvin suosittujen energiajuomien sokeri ja happamuus vaurioittavat erityisesti nuorten hammaskiillettä, samalla tavalla kuin virvoitusjuomat. Yhtä haitallisia ovat energiajuomien kevytversiot.
Sokeria ei voi syödä määrättömästi, vaikka hampaita harjaisi aamuin illoin. Lapsen hennot hampaat eivät kestä jatkuvia happohyökkäyksiä – eiväthän aikuistenkaan hampaat kykene taistelemaan niitä vastaan.
Suussa juomien sokeri yhdistää voimansa suussa olevien bakteerien kanssa: hammasplakin bakteerit käyttävät sokereita ja tärkkelyspitoisia aineita hyväkseen. Aina, kun ottaa kulauksen juomaa, uusi happohyökkäys alkaa.
Kun hampaiden kiille on kulunut, vaurio on pysyvä. Kiillettä ei voi uusia.
Miten saan valkoiset hampaat?
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: Wimp.com, Stuff.co.nz, Thl.fi