Pitkät työpäivät ja työmatkat ovat tavanomaisia Japanissa. Japanilaiset tunnetaan myös vahvasta työmoraalista ja lojaaliudesta.
Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Ilmari Vesterinen on seurannut etnologisen ja antropologisen tutkijan vinkkelistä japanilaista elämää yli neljänkymmenen vuoden ajan.
Vesterinen kertoo, että japanilaisten omistautuminen työlle on aivan omaa luokkaansa.
– He antavat kaikkensa työlle ja työnantajalle. Japanilaiset ovat todella uskollisia työntekijöitä, Vesterinen kertoo.
Työmoraali juontaa juurensa kungfutselaisuuteen
Mihin japanilaisten raudanluja työmoraali sitten perustuu?
Vesterinen nostaa esille asian tiimoilta kungfutselaisuuden, joka on ollut olennainen osa japanilaista kulttuuria jo pitkään.
Yksi kungfutselaisuuden peruskivistä on uskollisuus, joka elää japanilaisissa vahvana.
– Japanin pääministeri Yasuhiro Nakasone oli aikoinaan huolissaan siitä, kunnioittavatko nykynuoret enää näitä kungfutselaisia arvoja. Häntä suretti, että nuorempi sukupolvi on oppinut myös pitämään oikeuksistaan kiinni.
Omista oikeuksista kiinnipitäminen onkin yksi japanilaisten heikkouksista. Epälojaaliksi työntekijäksi leimautuminen kun on yksi heidän pahimmista peloista.
– Jos puhutaan esimerkiksi lomakäytännöistä, siinä missä suomalaisilla on pitkät kesälomat, saattaa japanilainen pitää kahdesta lomaviikosta oikeaa lomaa vain kolme päivää.
– Kuulin Japanissa tarinan miehestä, joka piti kerran täydet lomat. Töihin palattuaan hänen työpisteensä ja tuolinsa oli kannettu pois, kun luultiin, että hän on kuollut, Vesterinen kertoo.
Kova työvauhti ja pitkät päivät eivät Vesterisen mukaan korreloi aina laadukkaan lopputuloksen kanssa.
– Työnteko ei ole niin tehokasta, kuin sen olettaisi olevan. Kun menee esimerkiksi McDonald'siin ostamaan hampurilaista, siellä juostaan edestakaisin ja monesti saadaan ihan eri asioita, kuin on tilattu, Vesterinen kertoo.
Kaupungin kadut täyttyvät öisin nukkuvista työntekijöistä
Moni pääkaupunki Tokiossa vieraillut suomalainen on saattanut huomata, kuinka kaupunki täyttyy öisin kaduilla nukkuvista ihmisistä.
Katso yläpuolelta löytyvältä videolta: tällaisissa paikoissa japanilaiset työntekijät sulkevat työpäivän jälkeen silmänsä.
Kun työpäivät ja työmatkat ovat pitkiä, saattaa moni toimistotyöntekijä herätä seuraavaan aamuun katukivetykseltä.
– Tokiossa on ihan normaalia, että työmatkoihin kuuluu kaksi tuntia per suunta. Aina ei ole mahdollista mennä kotiin, kun tehdään pitkiä työpäiviä. Monta kertaa ihmiset joutuvat nukkumaan työpaikan ulkopuolella tai sitten sukkulahotelleissa.
Asuessaan perheensä kanssa Japanissa, Vesterinen näki, kuinka esimerkiksi joukkovälineissä ventovieraat ihmiset nukahtelivat huomaamattaan toistensa syleihin.
– Japanilainen kanssamatkustaja saattoi monesti nukahtaa metrossa minun tai tyttäreni rintaa vasten. Siinä ei ollut mitään omituista.
Japanissa vallitseva turvallisuuden tunne on yksi Vesteristä eniten kiehtoneista asioista.
Vesterinen uskoo, että turvallisuuden tunteella on paljon tekemistä samuraiden etiikan ja elämätapaohjeistuksen kanssa kanssa.
Bushidōksi kutsuttu elämänoppikokoelma opetti samuraille, mikä on oikein ja mikä on väärin.
– Bushidōa voidaan kutsua japanilaisten sieluksi. Se on hyvin olennaista siinä, miksi siellä on niin turvallista, Vesterinen kertoo.
Korjaus 12.4.2021 klo 7.40: Pääministeri Shinzō Aben sijaan kyseessä oli pääministeri Yasuhiro Nakasone.