Hanna Pakarisen levyjulkkarit venyivät ja seuraavana aamuna piti olla suorassa lähetyksessä – laulaja muistelee haastattelua, josta tuli myös levy-yhtiöltä sanomista
Hanna Pakarinen oli tänään Uutisaamussa vieraana ja hän innostui muistelemaan aikaisempia vierailuja.
Laulaja Hanna Pakarinen julkaisi tänään uuden kappaleen, joka kantaa nimeä Vuoretkin murtuu. Uutisaamussa vieraillut Pakarinen kertoi, että laulun kanssa on ollut pitkä tie ja se syntyi synkkänä yönä viime keväänä.
– Olen tosi onnellinen tästä hetkestä, että se on vihdoin kuultavana muillekin.
Pakarinen voitti 18 vuotta sitten Suomen ensimmäisen Idols-laulukilpailun, joka nähtiin silloin MTV3-kanavalla.
– Mielestäni on ihanaa, että minulla on artistina syntymäpäivä, harvoilla on. Voin aina ajatella, että 9. tammikuuta minusta tuli artisti kansanluvalla. Joka vuosi 9. tammikuuta haluan muistaa sitä ja nyt kun päivä koitti, tuli havahtuminen ja todellakin 18 vuotta.
– On se aika hurjaa, tajuta, että joku on silloin syntynyt ja on nyt aikuinen.
Pakarinen muisteli Uutisaamu-lähetyksessä, kun hän oli ensimmäistä kertaa vieraana MTV3-kanavan aamulähetyksessä, joka oli aikoinaan nimeltään Huomenta Suomi.
– Siitä on 18 vuotta ja olin silloin 23-vuotias eli tämän voi kertoa... Jostain järkyttävän huonosta syystä päätettiin järjestää tiistaina 8.9. levynjulkaisukeikka, elämäni ensimmäinen artistina. Tietenkin se on aika hienoa ja se päivä menee vähän pitkäksi… Sanotaanko, että menee ihan pikkutunneille, Pakarinen aloittaa naureskellen tarinansa.
Seuraavana aamuna Pakarisen piti saapua Maikkarille hyvin varhain haastatteluun ja sen lisäksi oli sovittu, että hän laulaa lähetyksessä.
– Olin nukkunut pari tuntia.. Se oli aika kauheeta. Muistan, että olin ihan kauhuissani. En hirveästi uskaltanut vastata toimittajalle mitään, koska meitä oltiin peloteltu aikaisemmin.
– Sitten kun aloin vihdoin puhumaan levystä, en uskaltanut sanoa mitään ja se jälkeen levy-yhtiöstä sanotaan, että ”kyllä sinä Hanna voit kertoa jotain siellä”, Pakarinen naureskelee ja paljastaa, ettei ole katsonut itse kyseistä haastattelua.
Millaisia vinkkejä Pakarisella on Suomen seuraavalle euroviisuedustajalle? Katso video:
Uutisaamu nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa ja MTV Uutiset Livessä.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää