Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että ei välttämättä ole hyvä, että kaikki vangit Suomessa saavat uuden mahdollisuuden. Jotkut vangit ovat liian vaarallisia toisten ihmisten turvallisuudelle.
Hannu Lauerma sanoo lehdelle, että hänen arvionsa mukaan Suomessa on noin viisi ihmistä, joiden pitäisi pysyä lukkojen takana ikuisesti.
Joidenkin arvioiden mukaan heitä on jopa kaksikymmentä.
– Sanoisin niin, että asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee sellainen käsitys, että on olemassa hyvin pieni ryhmä ihmisiä, joita ei tulisi koskaan päästää pois vankilasta.
Lauerma otti kantaa asiaan HS:n artikkelissa, joka käsitteli vakavia ja toistuvia väkivaltarikoksia tekeviä rikollisia.
10:52
Kaikki vapautuvat joskus
Lauerma ei kannata sitä, että ihmisille määrättäisiin jo oikeudenkäynnissä ikuinen vankeusrangaistus. Vaarallisuutta kannattaisi ennemmin arvioida uudelleen muutaman vuoden välein.
Suomessa kaikki elinkautisvangitkin vapautuvat joskus. Pääsääntö on, että elinkautista kärsivä voi hakea vapautumista Helsingin hovioikeudelta kahdentoista vuoden jälkeen.
Kaikista elinkautisvangeista tehdään riskiarvio. Rikoksenuusintariskiä punnitaan vapautumispäätöstä tehdessä.
Keskimäärin elinkautista istutaan Suomessa 14,5 vuotta.
Esimerkiksi Norjassa tilanne on toinen. Massamurhaaja Anders Behring Breivikiä ei ole pakko vapauttaa koskaan.
Sarjakuristaja iskenyt aina vapauduttuaan
Lauerma ei ottanut haastattelussa kantaa erityisen vaarallisten vankien henkilöllisyyksiin, mutta asiasta on keskustelu esimerkiksi neljä ihmistä tappaneen sarjakuristaja Michael Maria Penttilän kohdalla. Penttilä on syyllistynyt vankilasta vapauduttuaan toistuvasti vakaviin väkivaltarikoksiin.
Lue myös: Sarjakuristaja Penttilällä pakonomainen tarve kuristaa – syyttäjä: Pakkohoitokaan ei turvaisi, etteikö uusia henkirikoksia tulisi
Penttilä on tiettävästi ainoa suomalainen, jonka FBI on määritellyt sarjamurhaajaksi.
Suomessa oikeus on todennut, että Penttilällä on pakonomainen tarve kuristaa.
Penttilä sai kesällä elinkautisen murhatuomion kuristettuaan 52-vuotiaan naisen hengiltä Helsingissä.