Vaalea kaunis tyttö kesämekossaan laiturilla, herttainen mummo pyykkärinä, upeasti puetut sorjat naiset tekstiilitehtaalla. Siistit nuoret tietyömaalla, lihaksikkaat miehet hitsaamassa. Kaikki on kaunista, ihmiset ovat hyvinvoivia ja onnellisen näköisiä. Tämä on ”suojasään” neuvostotaidetta. Ainutlaatuinen näyttely on nyt esillä Didrichsenin museossa Helsingissä.
– Suojasää alkoi Stalinin kuoleman jälkeen. Onhan tämä edelleen sosialistista realismia, mutta ei enää samanlaista paatosta kuin Stalinin aikaan, kertoo museon intendentti Maria Didrichsen.
Lyhyet, läpikuultavat mekot
Punalippuja ja uhkuvia neuvostosotilaita ei tässä näyttelyssä todellakaan näy. Teokset ovat arkipäiväisempiä ja kuvaavat tavallisia ihmisiä. Naishahmoissa lyhyine mekkoineen on selkeästi myös eroottisuutta.
– Tavallisten työtätekevien ihmiset iloja – ja surujakin. Kaikesta heijastuu loputon usko neuvostovaltion ylivertaisuuteen, kuvailee Maria Didrichsen.
Siis mitään todellista yhteiskuntakritiikkiä teoksista on turha etsiä. Varjopuoliakin kuvataan ylistäen. Vahvassa maalauksessa vanhemmat surevat suuressa isänmaallisessa sodassa kaatunutta poikaansa.
Maalausten naishahmoissa lyhyine mekkoineen on selkeästi myös eroottisuutta.
Upea yksityiskokoelma
Didrichsenin museon näyttely Helsingissä on ainutlaatuinen kokonaisuus. Teokset ovat venäläisen liikemiehen Mihail Arefjevin yksityiskokoelmasta ja nyt ensi kertaa nähtävillä Suomessa. Näyttely on täynnä upeasti maalattua taidetta, olkoonkin, että teokset ovatkin syntyneet järjestelmän ikeen alla.
Arefjev on viimeisen 10 vuoden aikana kiertänyt ympäri Venäjää ja ostanut teoksia suoraan taiteilijoilta tai heidän omaisiltaan. Näyttelyn kattavuus näkyy Arefjevin kiinnostuksessa maansa etnisiin ryhmiin. Esillä on teoksia, jotka kuvaavat suuren ja mahtavan Neuvostoliiton muslimeja, saamelaisia ja muitakin vähemmistökansallisuuksia.
Yhteisen historian äärellä
Leena ja Matti Moranderia kiinnostavat Didrichsenin kaltaiset kotimuseot ja nyt erityisesti tämä näyttely, koska historia on yhteistä, tahdoimme sitä tai emme.
– Isäni oli evakko ja sain sitten sen kaltaisen kotikasvatuksen, kertoo Leena Morander. Mutta ajat ovat muuttuneet. Minulla ei ole mitään ongelmaa lähestyä tätä aihetta ja tuttavissani on venäläisiä. Ja suureen naapuriin liittyy myös tiettyä mystiikkaa.
– Minun isäni ”retkeili” rajan toisella puolella nuoruudessaan viisi vuotta, kuvailee Matti Morander. Sen kummempaa suhdetta minulle ei ole naapuriin.
– Nämä teokset aikansa kuvia ja sellaisina nämä pitää ottaa. Taide on taidetta, kansalaiset tekevät mitä voivat ja vallanpitäjät ovat sitten oma lukunsa, miettii pariskunta Morander.
Punalippuja ja uhkuvia neuvostosotilaita ei tässä näyttelyssä todellakaan näy.
Gorbatshovilta terveiset – rauhantyötä!
Didirichsenin museo alkoi valmistella tätä näyttelyä 2013 heti Edvard Munchin jättimenestyksen jälkeen. Sen jälkeen jännitteet idän suuntaan ovat kiristyneet. Joku voi pitää tällaista näyttelyä parodiana tai myös ärsyttävänä.
– Olemme saaneet paljon hyvää palautetta. Tämä on hienoa aikalaistaidetta. Tämä on kulttuuria enkä haluaisi sotkea siihen politiikkaa, miettii Maria Didrichsen.
Museo on saanut korkean tason kannustusta. Mihail Gorbatshov lähetti avajaisiin kirjeen, jossa hän korostaa maidemme hyviä suhteita ja kulttuurin merkitystä rauhantyössä – hyvinkin yya-henkisesti.
Neuvosto-Venäjän taiteesta saa nyt todella laajan kattauksen Helsingissä, kun samaan aikaan Sinebrychoffin museossa on esillä vanhan tsaarin ajan taiteen helmiä.