Harvinainen kuvamateriaali koskemattomasta heimosta näyttää, että heimolaisia uhkaa humanitaarinen katastrofi, koska metsurit tunkeutuvat heidän alueelleen. Asiasta varoittaa brittiläinen ihmisoikeusjärjestö.
Paikallisten aktivistien mukaan, Perussa Amazonin sademetsän syrjäisessä osassa elävän Mashco Piro -alkuperäiskansan on viime viikkoina nähty poistuvan heidän omalta alueeltaan. Heitä on havaittu heimolle epätyypillisillä alueilla etsimässä ruokaa.
Survival International -ihmisoikeusjärjestön mukaan video osoittaa, että heimo tulisi jättää rauhaan ja puunhakkaajien tulisi poistua heimon reviiriltä.
Video ja kuvat on otettu muutaman kilometrin päässä heimon alueelta, Las Piedras -joen rannalla.
Alueilla useita hakkuulupia
Useilla metsäyhtiöillä on puunhakkuulupia alueella. Yli 50 Mashco Piro -heimon miestä on viime päivinä ilmestynyt Yine-heimon alueelle lähelle Monte Salvado -nimistä kylään, uutistoimisto Reuters kertoo.
Mashco Piro -väestöä, joka asuu kahden Madre de Diosin luonnonsuojelualueen välissä, nähdään harvoin, eivätkä he Survival Internationalin mukaan kommunikoi juurikaan Yine-heimon tai kenenkään muunkaan kanssa.
– Kyseessä on humanitaarinen katastrofi – on ehdottoman tärkeää, että metsurit ajetaan pois ja että Mashco Piro -heimon aluetta suojellaan vihdoinkin asianmukaisesti, järjestön johtaja Caroline Pearce sanoi.
Canales Tahuamanu -niminen yhtiö on Survival Internationalin mukaan rakentanut yli 200 kilometriä teitä heimon asuinalueella, joita pitkin hakkuukuorma-autot kuljettavat puutavaraa.
Mashco Piroja on nähty myös rajan toisella puolella Brasiliassa, kerrotaan Brasilian katolisten piispojen alkuperäiskansojen lähetysneuvostosta.
– He pakenevat metsureita Perun puolella. He ovat kansa, jolla ei ole rauhaa, he ovat levottomia, koska he ovat aina pakosalla, neuvoston tiedottaja kertoo.