Hätäkeskuspäivystäjälle haastavimpia ovat puhelut, joissa ei soittajalla ja päivystäjällä ei ole yhteistä kieltä.
Subin 112-sarjassa nähdään, miten hätäkeskuksen, poliisin ja pelastuslaitoksen työskentely sujuu käytännössä, kun kansalainen soittaa 112-numeroon.
Hätäkeskuspäivystäjä Salla Turunen kertoo, että hankalinta auttaminen on silloin, kun soittaja ei puhu samaa kieltä päivystäjän kanssa.
– Vaikeinta on, kun soittaja ei osaa esimerkiksi paniikin vuoksi kertoa, mitä on tapahtunut ja millaista apua paikalla tarvitaan. Myös kielimuurit voivat olla todella pahoja, jos soittaja ei osaa suomea eikä edes englantia.
Kun tilanne on saatu selvitettyä, haasteena on vielä tietää, mihin apu pitää lähettää.
– Osoitteiden kanssa voi sattua virheitä – on olemassa esimerkiksi Nikonkatu ja Mikonkatu, jotka sijaitsevat aivan eri suunnilla. Onneksi nykyään puhelimen avulla paikantaminen voi näyttää osoitteen hyvinkin tarkkaan. Itse myös pyrin varmistumaan osoitteesta aina mahdollisimman varmasti esimerkiksi pyytämällä soittajaa tarvittaessa tavaamaan osoitteen kirjain kirjaimelta.
Hätäpuhelut ovat kestoltaan yleensä parin minuutin luokkaa, mutta tapauksesta riippuen enemmänkin aikaa vaativia puheluita tulee toisinaan eteen.
– Itsemurhapuhelut kestävät tavallista puhelua pidempään, Turunen kertoo.
Itsetuhoisen ihmisen kanssa keskusteleminen eroaa tavallisesta hätäpuhelusta melkoisesti. Siksi hätäkeskuspäivystäjät ovat harjoitelleet niitä erikseen jo koulussa.
– Meillä oli koulussa oma pieni kuvitteellinen hätäkeskus, jota pyöritimme. Itsemurhapuheluita harjoiteltiin niin, että yksi näyttelijä kävi soittamassa niitä meille. Niissä puheluissa joutuu todella antamaan kaikkensa, Turunen toteaa.