Tuore tutkimuskatsaus vihjaa, että jopa kaksi viidestä koronatartunnan saaneesta on oireettomia näytteenottohetkellä. Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan valtaosan tartunnoista kuitenkin aiheuttavat oireiset henkilöt.
Oireettomana koronavirusta kantavat ihmiset ovat herättäneet huolta pandemian alusta asti, sillä he saattavat tietämättään levittää virusta ympäriinsä. Oireettomien kantajien määrästä on esitetty erilaisia arvioita laajalla skaalalla.
Nyt Pekingin yliopiston tutkijat arvioivat 95 aiemman tutkimuksen analyysiin perustuen, että kaksi viidestä varmennetusta koronatartunnasta on oireettomia.
Arvio perustuu 29 776 305 testatun henkilön aineistoon. Varmennetusti koronatartunnan saaneista 40 prosenttia oli oireettomia. Kaikista testatuista oireettomia kantajien osuus oli 0,25 prosenttia.
Lue myös: Asiantuntija Guardianille: Jos sait tehosterokotteen yli kolme kuukautta sitten, se ei suojaa sinua enää oireilevalta omikronilta
Useimmin oireettomia koronatartuntoja todettiin raskaana olevilla, lentäen matkaavilla sekä hoitokotien asukkailla ja henkilöstöllä, mikä selittynee ryhmien lisääntyneellä testauksella. Myös taudin monesti lievänä tai kohtalaisena sairastavat alle 39-vuotiaat antoivat muita useammin oireettomana positiivisen näytteen.
Tutkijat varoittavat, että oireettomien infektioiden suuri osuus on riski koronan leviämiselle. Löydökset ilmestyivät lääketieteellisessä JAMA Network Open -julkaisussa, ja ne perustuvat ennen helmikuuta 2021 julkaistuihin tutkimuksiin ympäri maailmaa. Suurin osa tutkimuksista oli tehty Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.
Nyt ilmestyneessä tutkimuksessa on lukuisia puutteita, joiden vuoksi oireettomien infektioiden määrä on saatettu yliarvioida. Oireettomana positiivisen koronatestituloksen antaneille saattaa esimerkiksi kehittyä oireita myöhemmin.
Katso videolta, millaisia oireita koronavirustartunta tyypillisimmin aiheuttaa. Juttu jatkuu videon alla.
0:58
Korona tarttuu herkimmin taudin alussa
Koronavirustauti aiheuttaa oireita yleensä 4–5 päivää tartunnan jälkeen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Koronavirusta kantava henkilö on nykytiedon mukaan tartuttavimmillaan oireisen taudin alussa ja juuri ennen oireiden alkua. Myös oireettomat henkilöt voivat levittää virusta eteenpäin, mutta Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan valtaosan tartunnoista aiheuttavat oireiset henkilöt.
Nyt julkaistujen löydösten takana olevien kiinalaistutkijoiden mukaan myös oireettomien taudinkantajien tulisi eristäytyä muista ja heidän kontaktinsa tulisi jäljittää.
THL suosittelee vahvasti, että koronavirustartunnan saaneen henkilön lähellä ollut välttää kontakteja muihin ihmisiin estääkseen taudin leviämisen. THL suosittelee oireettomia koronalle altistuneita hakeutumaan testiin, jos henkilö on rokottamaton, saanut vasta ensimmäisen rokotteen, toisesta rokoteannoksesta on kulunut alle viikko tai jos ihmiselle suositellaan kolmatta rokoteannosta, mutta hän ei ole vielä sitä saanut.
Testitulosta odotellessa tulee pysytellä kotona ja välttää kontakteja muihin ihmisiin.
Lue myös: Suomessa jyllää paha flunssakausi, asiantuntija kertoo miksi – tilastoista erottuu etenkin yksi virus: "Jäävuoren huippu"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: JAMA Network Open, Medscape Medical News, IFL Science, THL 1 & 2