Koronatapaukset ovat nousussa, mutta taudinkuva on lieventynyt – "Vakava sairastuminen huomattavasti vähäisempää"

Koronasta johtuvia kuolemia oli THL:n mukaan kesä-heinäkuussa noin 30, kun viime vuonna vastaavana ajanjaksona niitä oli yli 120.

Suomessa yhä harvempi joutuu koronavirustartunnan vuoksi sairaalahoitoon ja taudista aiheutuneet kuolemat ovat vähentyneet merkittävästi.

Touko–heinäkuun aikana koronaviruksen vuoksi aloitettiin yhteensä yli 630 perusterveydenhuollon- tai erikoissairaanhoidon vuodeosastojaksoa, selviää THL:n tilastoista. Viime vuonna vuodeosastojaksoja aloitettiin samana ajanjaksona jopa yli 2 430.

Myös koronasta aiheutuvat kuolemantapaukset ovat laskeneet. Koronasta johtuvia kuolemia kirjattiin tämän vuoden kesä–heinäkuulta noin 30, kun vastaavana ajanjaksona viime vuonna niitä oli yli 120.

Lisäksi samana ajanjaksona edellisvuonna koronan kirjattiin myötävaikuttaneen yli 110 kuolemantapaukseen. Tältä kesältä vastaava lukema oli alle 20.

Taudinkuva on myös heikentynyt

– Joillakin se voi olla oireeton, se voi olla lieväoireinen flunssa, tai sitten se voi olla influenssan tapainen kovakin kuumetauti, sanoo THL:n ylilääkäri Leif Lakoma STT:lle.

THL:n asiantuntijalääkäri Aino Nyqvistin mukaan koronaviruksen oireet kestävät nykyisellään keskimäärin noin kolmesta viiteen päivään.

– Hyvin iäkkäille tai muuten hauraille ihmisille koronatauti voi olla muidenkin infektioiden tavoin vakavampi, ja vaatia esimerkiksi sairaalahoitoa, Nyqvist sanoo STT:lle.

Koronatapausten määrä on nyt kuitenkin hieman nousussa ja tilannetta seurataan. Viime viikkojen nousu näkyy Nyqvistin mukaan niin jätevesiseurannassa, laboratoriovarmennetuissa tapauksissa kuin sairaalahoidossa olevien koronapositiivisten potilaidenkin määrässä.

Riskiryhmään kuuluville ihmisille aletaan taas elo–syyskuussa jakaa koronarokotteen tehosteannoksia.

Nousu näkyy parhaiten jätevesiseurannassa

Tarkkaa tietoa koronavirukseen kuluvan kesän aikana sairastuneiden määrästä ei ole.

– Nykyisin valtaosa ihmisistä sairastaa taudin ilman testausta, tai he tekevät ehkä korkeintaan kotitestin, minkä tulokset eivät tallennu tilastoihin. Paras tapa arvioida tällaista väestötason esiintyvyyttä on juuri jätevesiseuranta, missä koronamäärän pientä kasvua on huomattu, sanoo Nyqvist.

Tapausmäärien nousulle ei löydy yksiselitteistä syytä.

– Ihan varmasti taudit leviävät herkemmin esimerkiksi yleisötapahtumissa, kuten konserteissa ja festareilla, missä ihmisiä on paljon, Nyqvist sanoo.

Kuluvaa kesää Nyqvist ei kuitenkaan luonnehtisi koronan osalta erityisen vilkkaaksi.

Mikäli koronatilanne vilkastuu, Lakoma odottaa vilkastumisen näkyvän ennemmin syksyllä.

– Se siihen vaikuttaa kaikissa hengitystieinfektioissa, että kun ihmiset palaavat töihin, kouluihin ja päiväkoteihin ja tulee taas kylmempi sää, niin vietämme enemmän aikaa sisätiloissa, jossa virukset leviävät herkemmin, Lakoma sanoo.

Lievät taudit leviävät vakavia enemmän

Lakoman mukaan teho-osastohoitoa vaativia vakavia koronatapauksia ei kuitenkaan juurikaan enää nähdä. Vakavien tautitapauksien väheneminen johtuu Lakoman mukaan muun muassa siitä, että väestöä on suojattu koronarokotteilla ja iso osa väestöstä on jo sairastanut taudin.

– Lisäksi virus on muuntunut. Muuntuminen voi myös vaikuttaa siihen, että se aiheuttaa lievempää tautia, Lakoma sanoo.

Suurin osa infektiotaudeista on Lakoman mukaan lieviä siksi, että lievät taudit leviävät vakavia tauteja enemmän.

– Kyse on oikeastaan siitä, minkälaiset muunnokset parhaiten leviävät ja pärjäävät. Niistä tulee sitten niitä vallitsevia muunnoksia. Viruksen leviämiselle ei ole hyväksi, jos tartunnan saanut henkilö menehtyy nopeasti tai sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalahoitoon, Lakoma sanoo.

Lakoman mukaan viruksen kehitystä kuitenkin seurataan jatkuvasti EU- ja ETA-maiden tasolla siltä varalta, että se muuntuisikin vaarallisempaan suuntaan.

– Koronavirus on saanut ehkä poikkeuksellisen paljon mediahuomiota siihen nähden, että tilanne on aika rauhallinen ja ollaan vasta elokuun alussa, Lakoma toteaa.

Tällä hetkellä tavallisen kansalaisen ei Lakoman mukaan tarvitse olla erityisen huolissaan hengitystieinfektioista.

– Kesällä usein muistuttelemme, että seksitaudeilta on tärkeä suojautua, ja jos matkustaa, niin muistaa suojautua esimerkiksi malarialta ja ottaa tarvittavat rokotteet, Lakoma sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat