Helena Petäistön kolumni: Boris Johnson, älä enää koskaan palaa valtaan!

Ison-Britannian ex-pääministeri Boris Johnsonin kuluneella viikolla ilmestynyt omaelämäkerta on selvä viesti siihen suuntaan, että myös Euroopassa on vallankahvaan tyrkyllä toinen yhtä hanakka populisti.

Voi, ei, Bojo, please, älä vain palaa valtaan!

– Faktat pilaavat hyvän jutun! totesi Boris Johnson iloisesti jo kirjeenvaihtaja-aikoinaan Brysselissä.

The Times -lehti antoikin hänelle potkut sen jälkeen, kun hän oli lisännyt omiaan erään haastattelemansa tutkijan suuhun. The Daily Telegraph sen sijaan katsoi läpi sormiensa, sillä Johnsonin lennokkaat EU-jutut, joissa oli usein totta vain toinen puoli, toivat lehdelle runsaasti lisää lukijoita.

Myöhemmin Johnson on myöntänyt, että se antoi hänelle jo silloin mukavan tunteen vaikutusvallasta, jota hänellä selvästi alkoi olla.

Lue myös: Konservatiivipuolue on itsetutkiskelun edessä Britannian vaalien jäljiltä

Nyt Johnsonin 700-sivuinen tiiliskivi selittää yhtä iloisesti kaiken hänen kaaosmaisesta pääministerikaudestaan niin sumeilematta parhain päin, että hän ilmiselvästi näkee tällä hetkellä sauman paluulleen. Ja miksipä ei, kun kerran myös Donald Trump, jolla oli vähintään yhtä kaaosmainen presidenttikausi, on nyt pelottavan lupaavasti tähtäämässä samaan?

Lisäpontta vallanhimoiselle opportunistille antaa vielä se, että Britannian nykyisen, työväenpuoluetta edustavan pääministerin, Sir Keir Starmerin, suosio on romahtanut sadassa päivässä niin alas, ettei kukaan hänen edeltäjistään lähihistoriassa ole kyennyt samaan.

Kuusi kymmenestä britistä on jo tyytymättömiä Starmeriin sekä hänen ympärillään velloviin riitoihin ja skandaaleihin. Se on suuri harmi muulle Euroopalle, jonka kanssa Starmer on onnistunut luomaan nopeasti erinomaista yhteistyötä.

Äänestäjien poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt, mutta luulisi, että ainakin ne 57 prosenttia briteistä, jotka nyt haluaisivat kipin kapin palata Euroopan unioniin, eivät ole unohtaneet Johnsonin valheiden ratkaisevaa roolia EU:sta eroamisen puolesta ja pääministerinä brexitin toteuttamisessa.

Ikävä kyllä hänen kirjastaan uhkaa tulla valtava myyntimenestys, vaikka esimerkiksi arvovaltainen aikakauslehti The Economist teilasi kirjan sekä tyyliltään että sisällöltään: -Kirjan sivut täyttää yksi ”minä”, erään Alexander Boris de Pfeffel Johnsonin suuri ja ylimielinen ego.

Lue lisää: Britannian ex-pääministeri Johnson pyysi anteeksi pandemian aiheuttamaa kärsimystä

Johnsonin suuresti ihailema Winston Churchill ennusti aikoinaan, että historia kohtelee häntä kiltisti, sillä hän aikoo kirjoittaa sen itse.

Johnson puolestaan kirjoittaa vähemmän kauaskantoisesti mielessään nähtävästi vain oma henkilökohtainen comeback. Britannian kohtalosta hän ei välitä.

Briteillä on tapana ilkkua kanaalin yli, että kun kaikkialla muualla vauvan ensimmäinen sana on "äiti", ranskalainen vauva tokaisee ensimmäisenä sananaan "c’est pas ma faute" – "ei ole minun vikani".

Nyt Johnson matkii ranskiksia satojen sivujen verran sanoen, että jos hänen pääministerikaudellaan jokin meni pieleen, se oli taatusti aina jonkin muun syy. Hän esittelee itsensä yhä hauskana heppuna, jolla oli epäoikeudenmukaisesti kaatuessaan voitokkaita suunnitelmia Britannialle ja jolla on nytkin tarkka agenda ja edessään poliittinen tulevaisuus.

Voi, apua! Ei kai?

Jokainen näkee vieläkin silmissään ne punaiset kampanjabussit, joiden kyljessä luki, kuinka paljon britit säästäisivät joka päivä, jos maa ei kuuluisi Euroopan unioniin. Johnson sai miljoonat britit vakuuttuneiksi lupaamalla valtavasti epämääräisiä etuja EU:sta eroamisesta.

Kun EU-eron kannattajat sitten voittivat kaikkien odotusten vastaisesti, hätääntynyt Johnson häipyi kuviosta moneksi päiväksi.

Lue lisäksi: Brexit on epäsuosittu ja hidastanut Britannian talouskasvua merkittävästi.

Kirjassaan hän myöntää, ettei hänellä ollut mitään suunnitelmaa siitä, mitä tehdä. Eipä kai, sillä eihän hänellä, EU-virkamiehen poikana lapsuutensa Brysselissä viettäneellä ja siellä EU-koulua käyneenä ollut koskaan ollut erityisesti mitään EU:ta vastaan. Harkinnan jälkeen hän oli vain tullut siihen tulokseen, että oman uransa takia hänen kannatti vastustaa EU:ta.

Mutta ehei, ei kaaos suinkaan ollut hänen syynsä. Syypää oli tietysti puoluetoveri ja pääministeri David Cameron. Tämän olisi pitänyt ymmärtää pysyä pääministerinä, selvittää ja siivota Johnsonin aiheuttama brexit-sotku keinolla millä hyvänsä.

Entä se bilettäminen, jonka takia hän lopulta sai lähtöpassin? No, sehän oli kuulemma vain tavanomaista lasien kilistelyä kollegoiden kesken. Matkan varrella on päässyt unohtumaan, että kaikki juhliminen oli kiellettyä koronan aikana.

Fiksumpi puolustus olisi tietysti ollut kertoa, ettei eräässä pohjoisessa EU-maassa tarvinnut pääministerin erota tehtävästään paljon rajummastakaan juhlimisesta.

Johnsonin lupauksiin kuului maahanmuuton lopettaminen EU- eron mukana. Mutta neljässä vuodessa maahanmuuuttajien lukumäärä tuplaantui.

Mieliinpainuva iskulause "Let’s get Brexit done!" eli "Pannaan brexit putkeen!" tehosi. Nyt saavat britit katua sitä, sillä vain yhdeksän prosenttia on sitä mieltä, että brexit on toiminut hyvin, ja yli puolet heistä palaisi unioniin.

Mitään erillistä kauppasopimusta ei Britannia ole saanut solmituksi Yhdysvaltain, Kiinan eikä Intian kanssa, ja vientikauppa on laskenut 15 prosenttia. Nyt britit tulevat huonommin toimeen kuin ennen brexitiä.

Mutta tämä kaikki on kirjan mukaan EU:n ja myöhempien pääministerien vika, muiden syntipukkien ohella.

Lue myös: Boris Johnsonin koominen "toimittajapako" tallentui videolle

Faktantarkistajilla riittää töitä kirjan kanssa. Kirjan mukaan konservatiivipuolue olisi ollut vain parin prosenttiyksikön päässä voitosta seuraavissa vaaleissa. Tosiasiassa puuttuvia prosenttiyksiköitä oli 11. Bagatelle! Pikkuseikka.

Johnsonin kirja on ajoitettu täsmälleen tähän saumaan, kun Britannian konservatiivipuolue valitsee uuden puoluejohtajan marraskuun alussa. Ehdokkaat ovat kuulemma valitettavasti yhtä lukuun ottamatta sekä tylsiä keskinkertaisuuksia että nukuttavia puhujia vailla minkäänlaista karismaa.

Boris Johnson kantaa sellaista erikoista charmia, joka uhkaa jälleen hurmata kaikessa hulluudessaan.

Me kaikki EU-toimittajat, jotka ehdimme nähdä Boris Johnsonin Brysselin pressibaarin kunkkuna 1990-luvulla, muistamme vantteran tyypin, joka raivasi joka päivä tiensä baaritiskille kuin puskutraktori paidanhelmat housuista pursuten ja hiukset harottaen kuin Jukolan Jussilla.

Hänessä ei ollut tippaakaan brittieliittikoulujen kasvattien arroganssia, vaan hän oli yhtä ystävällinen persoonana kuin epämoraalinen toimittajana. Seuraavana päivänä luimme aina mitä merkillisempiä juttuja, legendaarisin niistä koski kondomidirektiiviä, jossa mallina olisi käytetty italialaista miestä. 

Me saimme hänestä jo silloin ihan tarpeeksi: Bojo, älä missään tapauksessa tule enää takaisin!