Helena Petäistön kolumni: Nyt on Euroopan viimeinen hetki herätä oudosta horkastaan

Jos tätä menoa jatkuu, kohta Euroopan kauniit lupaukset rinnalla pysymisestä kuulostavat irvokkailta. On helppo yhtyä pääministeri Petteri Orpon eilisiin sanoihin: "Euroopan on ryhdistäydyttävä!" sillä kohta se on liian myöhäistä. 

Tuoreet merkit ja epäilyt Venäjän käyttämistä kemiallisista aseista ovat niin kauhistuttavat, että niiden pitäisi saada Euroopan maat viimeinkin panemaan kaikkensa peliin niin, että Vladimir Putinin johtamalle hirmuvaltiolle saadaan stoppi sen raakalaismaisessa sodassa Euroopan maaperällä.

Kaksi vuotta sitten Ukraina sai torjutuksi Putinin mielipuolisen suunnitelman vallata koko Ukraina parissa viikossa, sillä presidentti Volodymyr Zelenskyi kasvoi valtiomiehen ja sotapäällikön mittoihin tuona kohtalokkaana helmikuun 24. päivän vastaisena aamuyönä. Samaan aikaan Yhdysvalloissa sattui olemaan ehkä viimeinen nyt päättyvän aikakauden presidentti, jolle demokratian takaaminen Euroopassa on yhä missio. 

Nyt Bidenilla on maansa kongressissa vastassaan todennäköisesti tästä alkavan uuden aikakauden enemmistö, joka ei enää tunne historiallista eikä moraalista vastuuta Euroopan rauhasta eikä demokratiasta. 

Ne ajat, jolloin Yhdysvallat lähetti jopa omat poikansa taistelemaan ja kaatumaan Eurooppaan, ovat enää kaukainen muisto. Mutta vaikka Euroopasta löytyi kansa, ukrainalaiset, jotka lähti itse urheasti puolustamaan itseään suurta vihollistaan vastaan, nyt kaksi vuotta myöhemmin nähdään, että Donald Trumpin vaarallisen vahva vaikutus estää jo nyt istuvan presidentin toiminnan.

Euroopan outo horkka

Meni Yhdysvaltain vaalitulos mihin suuntaan hyvänsä ensi marraskuun 5. päivänä, nyt on Euroopan viimeinen hetki herätä oudosta horkastaan ja todella tehtävä se, mitä maanosan tilanne vaatii. Se, mitä Ukrainassa tapahtuu, koskee kaikkia Euroopan maita, halusivatpa jotkut maat sitä nähdä tai ei.

Kyseessä on olemassaolon taistelu sekä Venäjän nykyiselle roistovaltiolle että Euroopan demokratialle. Putinin hallinto haluaa murskata eurooppalaisen demokratian sekä murentamalla sitä valtioiden sisältä että hävittämällä Ukrainan niin, ettei sitä ole enää olemassa eikä siis koskaan liittymässä Euroopan unioniin eikä Natoon. 

Venäjä on siirtynyt kokonaan sotatalouteen, maan sisäinen vastarinta ja toisinajattelijat on nujerrettu, ja kaikki suuntaa vain yhteen päämäärään.

Silti samaan aikaan Euroopan maat kiistelevät yhä keskenään Venäjän uhan vakavuuden asteesta. Jos suomut ovat pudonneet silmiltä sodan ensimmäisestä päivästä lähtien Venäjän läheisyydessä pohjoisessa ja itäisessä Euroopassa, mitä kauemmas Venäjästä mennään, sitä kaukaisemmalta sodan uhka tuntuu. 

Ja se näkyy maiden panostuksessa Ukrainan auttamiseen. Esimerkiksi Espanjassa Ukrainan sota on kansalaisten huolenaiheista vasta sijalla 55! Poikkeuksena on Britannia Euroopan länsilaidalla, jossa Winston Churchillin perintö selvästi elää ja tuki Ukrainalle on vahvaa. 

Trump olisi Euroopan sotaväsymyksen stressitesti

Vaikka Ukrainan sota onkin hitsannut Eurooppaa yhteen, nyt hitsaussaumat alkavat pikku hiljaa rakoilla. Tuore ECFR:n (European Council of Foreign Relations) kyselytutkimus 12:ssa EU-maassa osoittaa, että sodan lopputuloksesta ajatukset ovat yhteneväisiä. 

Vain kymmenen prosenttia uskoo Ukrainan ja 20 prosenttia Venäjän voittavan, enemmistö odottaa jonkinlaista kompromissiratkaisua. Mutta se ei estä kolmen maan kansalaisten, Ruotsin, Puolan ja Portugalin, enemmistön antavan tukensa Ukrainalle niin, että se saisi takaisin Venäjän siltä valtaamat alueet. 

Sen sijaan enemmistö Unkarissa, Itävallassa, Italiassa, Kreikassa ja Romaniassa haluaa puskea Ukrainaa neuvottelupöytään Venäjän kanssa, kun taas Ranskassa, Saksassa, Hollannissa ja Espanjassa mielipiteet jakautuvat kahtia.

Mutta mitä lähemmäs Venäjää tullaan, selvää on, että sitä vähemmän on mitään illuusioita Venäjästä ja omasta turvallisuudesta. Suomesta katsottuna joidenkin jäsenmaiden "huolettomuus" ihmetyttää, mutta kun uhka ei ole ihan välitön, kuva siitä hämärtyy. 

Puolan uusi presidentti Donald Tusk sanoi asian ääneen jo joulukuun virkaanastujaispuheessaan:

– Tilanne on hyvin vakava, ja lännessä tapahtuvan kehityksen huomioon ottaen, se voi aina vain vakavoitua. Siksi en kestä kuulla joidenkin maiden johtajien puhetta sotaväsymyksestä, Tusk sanoii.

Niinpä niin, jos Trump nousee valtaan rapakon takana, silloin Euroopan sotaväsymys joutuu varsinaiseen stressitestiin.

Saksan haluttomuus on signaali Moskovalle

Euroopan johtajat pitävät kuitenkin sotaväsymyspuheensa piilossa kansalaisilta ja Ukrainalle annetaan julkista tukea kaikissa puheissa. Mutta käsittämättömintä on ollut nähdä kahden keskeisen eurooppalaisen johtajan, Saksan liittokansleri Olaf Scholzin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin, jatkuvaa väistelyä ja venkoilua. 

Lisäksi Saksan ja Ranskan väliin on sodan myötä revennyt syvä kuilu, mikä on aina haitallista Euroopalle. Kumpikin maa on vitkutellut vastuun kantamisessa ja aseavun antamisessa Ukrainalle aivan käsittämättömällä tavalla.

Euroopan suurin ja vaurain maa, Saksa, on luonnollisesti antanut eniten, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi eikä sitä, mitä Ukraina kipeimmin tarvitsee. Ja joka kerta Saksa on vitkutellut päätöstensä kanssa niin pitkään, että se on tullut maksamaan Ukrainalle valtavasti ihmishenkiä. 

Vuosi sitten jokaisen eurooppalaisen tietoisuuteen rullasi vanttera saksalainen taistelupanssarivaunu Leopard, jonka lähettämistä Ukrainalle Saksa pitkitti tuskallisen kauan. 

Nyt samaa vääntöä on Saksassa käyty jo yli puoli vuotta Taurus-ohjusten lähettämisestä. Nämä 500 kilometrin kantaman järkäleet olisivat Ukrainan kipeästi tarvitsema tehokas vastaus Venäjän jatkuviin tuhoisiin ohjusiskuihin maan kaupunkeihin, joissa siviiliuhrien määrä on sietämätön.

Määrällisesti Saksan antama aseapu, yhteensä yli 17 miljardia euroa, on kaikkein suurin, mutta juuri ne vahvat aseet, joita Ukraina oikeasti tarvitsee pärjätäkseen suurta ja armotonta hyökkääjää vastaan, pysyvät tiukasti Saksassa. Käsittämätöntä! 

Vaikuttaa oikeasti siltä, että Saksan demareille Willy Brandtin perustama pyhä "Ostpolitik", idänpolitiikka, ei ole sittenkään kuollut eikä kuopattu. Se, ettei Scholz ole halunnut antaa Ukrainalle tarpeeksi tehokkaita aseita, on signaali Moskovalle, johon Saksan johtaja haluaa ilmiselvästi pitää jonkinlaiset välit. 

Saksan demarit ajattelevat siis sittenkin enemmän Venäjää kuin maiden väliin jäävien, Natoon kuuluvien, itänaapuriensa etua. 

Ranskan aseapu Ukrainalle naurettavan pientä

Yhtä käsittämätöntä on ollut Ranskan lähes täysi vetäytyminen vastuusta. 

Joka kerta, kun Kielin maailmantalouden instituutti julkaisee keräämänsä tiedot Ukrainalle menneestä sotilaallisesta, humanitaarisesta ja taloudellisesta avusta, nousee kohu Ranskan naurettavan pienestä osuudesta, kun kyseessä on maa, joka ylpeilee uskottavalla puolustuksellaan ja suurella aseteollisuudellaan. 

Tämän kuun 16. päivänä julkaistut tiedot antavat Ranskan osuudeksi aseavusta vain 635 miljoonaa euroa. Ranska itse on aiemmin puhunut parista kolmesta miljardista, joka ei sekään häikäise suuruudellaan. Kielin instituutin mukaan Britannian antama aseapu on ollut yhdeksän miljardin luokkaa. 

Se, missä Ranska on kunnostautunut, on ukrainalaissotilaiden koulutus, mutta ihmetyttää, mihin asti sen arvoa voi paisuttaa. 

Ranskalaiset puolustautuvat aina väittämällä Kielin instituutin lukuja epäluotettaviksi, sillä aseapua koskevia lukuja on todellakin vaikea saada ja arvioida. Lisäksi Ranska pitää Pohjois-Saksassa sijaitsevaa laitosta puolueellisena ja Saksalle suopeana. 

Molemmat, sekä Saksa että Ranska, syyttävät toisiaan siitä, että toinen on laskenut Ukrainalle toimitetun vanhan sotamateriaalin arvon sen mukaan, mitä sen tilalle hankittu upouusi kalusto on tullut sille maksamaan. Kumpikin kiistää toistensa syytökset.

Laiton maahanmuutto, valtionvelka ja populistipuolueet

Ranskan naurettavan pienen aseavun syitä voi vain arvailla, ja niitä lienee monia. 

Ensinnäkin ranskalaisille äänestäjille Venäjän uhka on auttamattomasti liian kaukana samoin kuin muillekin etelänmaille. Välimeren maissa laiton maahanmuutto puhuttaa kansalaisia enemmän kuin Ukrainan sota. 

Varsinkin Gazan sotatilanteen puhjettua Ukraina jäi Ranskassa todella pahasti taka-alalle huomiossa ja uutisvälineissä, sillä Lähi-idän tapahtumat vaikuttavat Euroopan suurimman muslimiväestön maassa suoraan kotimaan tilanteeseen rauhattomuutena, joka voi ryöpsähtää käsistä.

Ranskan ja Italian kohdalla merkittävänä jarruna lienee myös molempien maiden valtava valtionvelka. Ranskassa se karkasi käsistä kalliiksi tulleiden ensin keltaliivien ja sitten koronan takia, kun maa pelasti merkittävän tärkeän turistiteollisuutensa. Nyt on vyönkiristyksen paikka. 

Kaikilla kolmella suurella etelänmaalla, Ranskalla, Italialla ja Espanjalla ovat kantona kaskessa myös populistipuolueet, jotka joko vastustavat Ukrainan tukemista tai eivät ainakaan erityisemmin kannata sitä. 

Ranskassa Marin Le Penin äärioikeistopuolueen suurta voittoa pelätään kevään eurovaaleissa. Äärivasemmiston Jean-Luc Mélenchonin kannattajat eivät tykkää Ukrainan tukemisesta, kun oma elämä on muuttunut entistä kalliimmaksi. Ranskalaisten sietokyky on tunnetusti alhainen, ja kaikesta rynnätään rähisemään kadulle ja kaatamaan vallanpitäjiä.

Jos ranskalaisten muistia virkistää vertaamalla Ukrainan hätää heidän omaan hätäänsä toisen maailmansodan aikana, jolloin liittolaiset tulivat pelastamaan miehitetyn Ranskan pulasta, josta se ei olisi itse selvinnyt, on vastaus valmiina. Heidän historiansa on kuulemma "moninainen", sillä Ranskan joukot ovat olleet merkittävässä määrin Afrikassa estämässä ääri-islamilaisuuden vyöryä Eurooppaan.

Kuitenkin presidentti Macronin Euroopalle ideoima ja hyvin itsensä läpi lyönyt strategisen autonomian käsite kuulostaa ontolta, ellei Ranska pidä edes omia asevoimiaan sillä tasolla, että ne ovat oikeasti uskottavat. 

Ukrainan sotahan paljasti heti alkumetreillä, että sekä Ranskan että Britannian ammusvarastot oli päästetty niin pieniksi, ettei kumpikaan maa kykenisi viittä päivää pitempään täysmittaiseen sotaan – saati sitten toimittamaan tarpeeksi ammuksia Ukrainalle. 

Ja siinä, missä Saksa on saanut valtiollisen Rheinmetallin suoltamaan tykinammuksia täydellä teholla, on Ranska vielä kaukana jäljessä. 

Toivetta paremmasta

Tällä hetkellä Euroopalla on myös selvä johtajuusvaje. 

Jos Ranska olisi halunnut tai kyennyt ottamaan johtajuuden Ukrainan auttamisessa, Emmanuel Macronilla olisi ollut tuhannen taalan tilaisuus nousta Euroopan johtajaksi, jota hän ainakin ensimmäisen presidenttikautensa alussa havitteli. Mutta kummastakaan, Scholzista eikä edes Macronista, ei lopulta löytynyt johtaja-ainesta Euroopan kohtalon hetkellä.

Juuri nyt kaikkein tärkeintä Euroopalle on siis oikeasti ryhdistäytyä, lopettaa vitkuttelu ja antaa Ukrainalle keinolla millä hyvänsä se, mitä se tarvitsee saadakseen sodan sellaiseen päätökseen, minkä se voi hyväksyä. 

On anteeksiantamatonta, ettei 450 miljoonan asukkaan vauras Eurooppa pärjää 140 miljoonan asukkaan taloudellisesti rapakuntoiselle Venäjälle. 

Ihan viime viikkoina sodan kaksivuotispäivän alla on Euroopassa nähty monenlaisia yllättäviä käänteitä, joiden pitäisi lisätä eurooppalaisten päättäväisyyttä: Symbolisesti tärkeän Avdijivkan kaupungin menetys Venäjälle, Aleksei Navalnyn murha, Trumpin uhittelu Naton 5. artiklan käytön rajoittamisesta ja Venäjän vapaista käsistä Eiuroopan suhteen, Venäjän ydinaseiden vienti avaruuteen ja mahdollisesti kemiallisten aseiden käyttö taisteluissa sekä jopa Viron pääministeri Kaja Kallasin etsintäkuulutus. Tällaisten karmeuksien pitäisi potkaista Eurooppaa liikkeelle tosimielessä ja välittömästi

Münchenin turvallisuuskokouksessa vaikutti löytyvän uudenlaista yhtenäisyyttä ja takaisin hitsautumista yhteistä vihollista vastaan. Heti sen jälkeen sekä Ranskan että Saksan Ukrainan kanssa solmimat kahdenkeskiset turvallisuussopimukset antoivat ainakin Pariisissa toivetta paremmasta. 

Macronilla oli muuttunut ääni kellossa, kun hän ilmoitti, että Ranskaa antaa tänä vuonna kolme miljardia euroa sotilaallista apua Ukrainalle ja että hän itse on kutsunut Euroopan johtajat koolle Pariisiin huomenna maanantaina sopimaan uusista mahdollisuuksista Ukrainan auttamiseksi. 

Paikalle on ilmoittautunut 17 Euroopan johtajaa, myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on mukana.

Ei muuta kuin hihat heilumaan!                 

Juttua päivitetty kello 19.30, lisätty tieto presidentti Niinistön osallistumisesta Pariisin Ukraina-kokoukseen.