"Hengenlähtö lähellä – ei välitetä mistään": Jukan kamera tallensi, kun kuski oli ajaa hinausauton perään moottoritiellä

Karmea läheltä piti -tilanne tallentui kojelautavideolle.

Oululainen Jukka Marttila oli ajamassa lauantaina iltapäivällä moottoritiellä, kun hän todisti läheltä piti -tilanteen, jossa olisi voinut käydä todella huonosti.

Marttila kertoo MTV Uutisille, että moottoritien varoitustauluilla oli ilmoitus kaistalla olevasta ajoneuvosta muutamaa kilometriä ennen tapahtumapaikkaa. Lisäksi nopeusrajoitus oli osuudella poikkeuksellisesti 60 kilometriä tunnissa.

 – Hinausauto oli pysäköitynä henkilöauton etupuolella ja varoituskartiot oli laitettu rajaamaan aluetta, joten autot olivat todella vaarallisessa paikassa.

Marttilan autossa olevat kamerat tallensivat, kun kullanvärinen Opel kiihdytti vauhtia juuri ennen vaaranpaikkaa ja lähti ohittamaan. Marttila arvioi, että kuski ajoi noin satasta, eli reilua ylinopeutta.

– Viime tingassa auto ehti edelleni, varoituskartiot vain heilahtivat. Oli hengenlähtö lähellä.

Tapaus sattui Oulussa Ritaharjun ramppia pohjoiseen päin menevillä kaistoilla lauantaina noin kahden aikaan iltapäivällä.

Marttila harmittelee, että hän ei ehtinyt nähdä auton rekisterinumeroa.

– Liikennekulttuuri on mennyt aika holtittomaksi. Ei välitetä mistään ollenkaan.

Katso tilanne videolta artikkelin alusta.

WhatsApp_MTV3_Stripe_

Maksamme juttujen yhteydessä julkaistuista videoista vähintään 60 euroa.

 

Lue myös:

    Uusimmat