Herkkurysä vaanii suomalaisia - Runebergin tortut ja laskiaispullat käyvät kaupaksi

1:50img
Julkaistu 05.02.2016 19:18
Toimittajan kuva

Tanja Huutonen

tanja.huutonen@mtv.fi

Tiukka tammikuu on takana ja helmikuussa herkutellaan. Tältä vaikuttaa nyt, kun Runeberginpäivä ja laskiainen osuvat lähes päällekkäin. Kauppoihin kauden herkut, pullat ja tortut, ilmestyvät vuosi vuodelta aiemmin ja monipuolisempana.

Nyt on menossa varsinainen herkkurysä, ja hyllyt notkuvat niin pullista kuin tortuistakin.

Runebergin torttuja

– Valikoima on nyt parhaimmillaan. Meillä on jo viikkoja ollut Runebergin torttuja ja laskiaispullia tarjolla. Kausi ei rajoitu vain itse h-hetkeen. Esimerkiksi pullia on viidestä kuudesta eri leipomosta ja niin mantelimassalla kuin vadelma-ja mansikkahillollakin. Asiakkaat haluavat vertailla ja löytää se oma suosikki, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Teuvo Koivisto Stockmannilta.

Mantelia, hilloa tai nutellaa

Mantelimassan ja hillon kannattajat jakautuvat noin puoliksi. Usein mieltymys riippuu siitä, mihin on lapsuudessa tottunut.

Laskiaispullatiski

– Kyllä esimerkiksi Runebergin tortun taikina pitää olla se klassinen. Eri leipomot tekevät toki omia variantteja ja saattavat maustaa taikinan vähän eri tavalla. Ehkä koko vaihtelee enemmän, esimerkiksi minitorttuja on valikoimissa, sanoo Koivisto.

Kaisa Kangaskokko  ja Riikka Tikkanen

Iisalmesta asti Stockmannille saapuneet Kaisa Kangaskokko  ja Riikka Tikkanen olivat myös pullatiskillä. Mukaan lähti perinteinen pulla hillolla, Riikka olisi halunnut maistaa nutella-pullaa, mutta sitä ei ollut tarjolla.

Uusin villitys on nutella-täytteinen laskiaspulla, mutta sitä ei esimerkiksi Stockmannin valikoimasta löydy.

– Ei se kyllä iske minuun. Ihanahan se on, että uutuuksia tehdään, mutta minulla on jo sen verran ikää, että perinteet ovat kunniassa ja vanhat konstit parhaita, sanoo Iisalmesta ostoksille saapunut Kaisa Kangaskokko

Herkkukausi pitenee

Laskiaispullan historia kulkeutuu 1600-luvun Ruotsiin. Cafe Regatassa turistit syövät korvapuusteja, mutta vakiasiakkaat ovat traditioille uskollisia.

– Valitsin tällä kertaa laskiaispullan hillolla, Runebergin torttuja on tullut jo syötyä, kertoo Pirkko Lundström.

Antero Heikkilä

Antero Heikkilä yllättää vaimonsa Runebergin tortulla. 

Vuodesta toiseen herkkukausi alkaa aiemmin ja kestää pidempään.

– Yleensä meillä kestää laskiaispullakausi kaksi ja puoli kuukautta. Alamme tehdä niitä jo heti joulun jälkeen. Nyt laskiainen osuu helmikuun alkuun, ja kausi on vähän lyhyempi. Asiakkailta tulee nurinoita, jos ei pullaa tiskistä löydy. Me teemme kaikki pullat itse alusta loppuun ja näyttää hyvin kelpaavan asiakkaille, kertoo kahvilanpitäjä Tiina Matikainen Max´s Cafesta Munkkiniememstä.

Kalorit huipussaan

Runebergin torttujen traditio on pysynyt vahvana, ja moni ostaa tortun joka vuosi.

– Ostin juuri kaksi Runebergin torttua. Ja tämä ei tällä kertaa ollut vaimon tilaus vaan yllätän hänet. Hän ei ehkä tajuakaan, että voin olla näin huomaavainen, kertoo hymyssä suin Antero Heikkilä.

Herkutteluhetkissä ei kannata laskea hiilihydraatteja tai kaloreita, sillä niitä riittää. Runebergin tortussa on normaalisti 50 hiilihydraattia ja noin 400 kaloria. Hiilihydraatteja on saman verran kuin esimerkiksi kuudessa jäätelöpuikossa. Eikä laskiaspullakaan tässä vertailussa jää kuin niukasti toiseksi.

Tuoreimmat aiheesta

Makuja