Tutkimus paljastaa lisää tiettyjen koirien älykkyydestä – "Kertoo ainutlaatuisesta lahjakkuudesta"

Tutkijat testasivat, kuinka monen lelun nimet testiin osallistuneet koirat kykenivät muistamaan.

Jotkut koirat saattavat olla fiksumpia kuin toiset. Unkarilaisen Eötvös Lorándin yliopiston tutkijat saivat tästä viitteitä tekemissään Genius Dog Challenge -testeissä. Budapestilaisyliopiston tutkimustuloksista kertovat The Guardian ja Fox News.

Projektissa testattiin muutaman "älykkökoiraksi" osoittautuneen karvaturrin muistia, jotta voitaisiin parantaa koiran ja ihmisen välistä kommunikointia. Monien testien sarjan avulla tutkijat selvittivät, pystyivätkö tutkimukseen osallistuneet koirat tunnistamaan lelut nimeltä.

– Tutkimuksemme kontekstissa saimme selville, että vaikka miltei kaikki koirat oppivat helposti yhdistämään sanoja tiettyihin toimintoihin, kuten ”istu” tai ”maahan”, vain aniharvat kykenivät yhdistämään sanat tiettyihin objekteihin, kertoo projektissa mukana ollut professori Shany Dror Fox Newsille.

– Mielestämme näiden koirien kyky oppia objektien nimet kertoo ainutlaatuisesta lahjakkuudesta tällä tietyllä osa-alueella.

Koira luottaa pääosin näkemäänsä, ei niinkään ihmisen sanoihin

Drorin mukaan monet koiranomistajat uskovat usein, että karvaturrit ymmärtävät heidän käskynsä. Tämä on hänen mukaansa osittain totta. 

– Kuitenkin koirat luottavat pääosin visuaalisiin vihjeisiin ja kiinnittävät vähemmän huomiota tiettyihin omistajan käyttämiin sanoihin yrittäessään ymmärtää, mitä omistaja tarkoittaa, Dror sanoo.

Kuuden koiraneron kyvyt testissä

Unkarilaistutkijat etsivät sosiaalisen median avulla yli kaksi vuotta ympäri maailmaa koiria, jotka pystyvät tunnistamaan erilaisten lelujensa nimiä. Vaikka miltei kaikki koirat oppivat jossain määrin käskyt, tavaroiden nimien oppiminen näytti olevan aivan eri juttu. Valtaosa koirista ei siihen kyennyt.

Tutkimusta varten valikoitui muutama oikein älykäs yksilö: Unkarista kotoisin olevan Max, Gaia Brasiliasta, Nalani Alankomaista, Squall Yhdysvalloista, Whisky Norjasta ja Rico Espanjasta. Tutkijat havaitsivat niiden tunnistavan ainakin yli 28 lelun nimet. Jotkut tunnistivat jopa yli 100 leikkikalua.

Tämän testin perusteella nämä koiranerot otettiin mukaan Genius Dog Challenge -haasteeseen, jossa niiden älyä testattiin erilaisissa koetilanteissa.

– Nämä lahjakkaat koirat voivat oppia uusia lelujen nimiä huomattavan nopeasti, Claudia Fugazza samasta yliopistosta kertoo.

– Aiemmassa tutkimuksessamme havaitsimme, että ne saattoivat oppia uusia lelujen nimiä kuultuaan ne vain neljä kertaa. Mutta niin lyhyellä altistuksella ne eivät kyenneet säilyttämään niitä pitkäkestoisessa muistissaan.

Näiden lahjakkaiksi havaittujen koirien muistia haluttiin testata vieläkin enemmän, joten omistajia pyydettiin opettamaan lemmikeilleen yhdessä viikossa ensin kuuden ja toisella viikolla 12 lelun nimet.

– Selvisi, että näille koirille tuo ei ollut kovinkaan kummoinen haaste.

– Ne oppivat helposti 11–12 lelun nimet, kertoo Dror.

Tuo oppimisaste on tutkijoiden mukaan verrattavissa lasten tasoon siinä vaiheessa, kun he alkavat kerryttää sanavarastoaan noin puolentoista vuoden iässä.

Koirat muistivat näiden lelujen nimet, kun asiaa testattiin kuukauden ja kahden päästä uudelleen.

Lisää tietoa tutkimuksesta

The Guardianin mukaan kaikki kokeeseen osallistuneet koirat olivat border collieita. Bordie collie -rotu on alun perin tarkoitettu paimentamaan lampaita. Vaikka tämä tekee monista niistä erittäin responsiivisia omistajan käyttäytymistä kohtaan, vain pieni osa tähän rotuun kuuluvista koirista kykenee muistamaan kaikkien lelujensa nimet.

Tutkijoille selvisi myös, että muistakin koiraroduista näyttää löytyvän erittäin fiksuja yksilöitä, mukaan lukien muun muassa saksanpaimenkoira ja kiinanpalatsikoira.

Näitä älykkäiksi osoittautuneita koiria tutkimalla tutkijat toivovat voivansa ymmärtää paremmin eläinten ja niiden omistajan välistä suhdetta.

– Koirat ovat hyviä malleja ihmisten käyttäytymisen tutkimiselle, sillä ne ovat kehittyneet ihmisympäristössä, sanoo tutkimuksen teossa mukana ollut professori Ádám Miklósi.

– Näiden lahjakkaiden koirien kanssa meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutkia, miten toiset lajit ymmärtävät ihmisten kieltä ja miten sanojen oppiminen vaikuttaa siihen, miten ajattelemme asioista.

Professorin vinkki älykkökoirasta haaveilevalle

Jos koiranomistaja toivoo voivansa kasvattaa omasta koiranpennustaan "älykön", joka voi noutaa oman lelunsa niin käskettäessä, on Drorilla antaa yksi neuvo.

–  Kuten mainittu, koirat ovat erityisen hyviä tulkitsemaan omistajan antamia hienovaraisia visuaalisia vihjeitä. Joten kommunikoidessamme koiriemme kanssa meidän täytyy kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä sanomme, mutta myös asentoomme ja liikkeisiimme, hän ohjeistaa.

– Jos haluamme kouluttaa koiriamme kiinnittämään huomiota vain sanoihimme, meidän pitäisi yrittää rajoittaa näitä muita signaaleja niin paljon kuin mahdollista.

Tässä ovat Suomen suosituimmat koirarodut:

Tässä ovat Suomen viisi suosituinta koirarotua – löydätkö oman koirasi videolta? 0:25

Lue myös:

    Uusimmat