Hovioikeus kovensi Tytti Yli-Viikarin virkarikostuomiota: Sakkojen sijaan ehdollista vankeutta ja viraltapano

5:19img
Näin syyttäjä ja Tytti Yli-Viikari kommentoivat aiempaa käräjäoikeuden tuomiota tuoreeltaan viime vuoden tammikuussa.
Julkaistu 15.06.2023 09:13(Päivitetty 15.06.2023 09:30)
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Helsingin hovioikeus on koventanut Valtiontalouden tarkastusviraston entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virkarikostuomiota. Sakkojen sijaan hänelle määrättiin ehdollista vankeutta ja lisäksi hänet määrättiin viralta pantavaksi. 

Tuomion mukaan Yli-Viikari käytti virkamatkoilta kertyneitä lentopisteitä yksityismatkoihinsa. Hän oli myös mukana solmimassa sopimusta, jolla VTV:n ylitarkastajalle maksettiin palkkaa kaksi vuotta ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä.

Aiemmin käräjäoikeus määräsi Yli-Viikarille sakkorangaistuksen virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta. 

Hovioikeuden mukaan sakkorangaistus oli liian lievä, sillä Yli-Viikari tavoitteli lentopisteitä väärin käyttäessään taloudellista etua itselleen. Hänen menettelynsä oli myös pitkäkestoista ja toistuvaa sekä erityisen moitittavaa ottaen huomioon hänen asemansa VTV:n pääjohtajana.

Hovioikeuden mukaan Yli-Viikari osoitti piittaamattomuutta määräyksiä kohtaan.

Hovioikeus tuomitsi Yli-Viikarin kolmen kuukauden ja 10 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin viralta pantavaksi ylijohtajan virasta.

VTV:n ylitarkastajan kanssa solmitusta asiattomasta sopimuksesta tuomittiin myös VTV:ssä hallintojohtajana toiminut Mikko Koiranen. Hovioikeus korotti myös hänen rangaistustaan. 

Koirasen aiemmin käräjäoikeudesta saama 40 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus nousi hovioikeudessa 50 päiväsakkoon. 

Tuoreimmat aiheesta

Tuomiot