Huijarit iskevät nyt tekstareilla, sähköpostilla ja puhelimitse – "Rikolliset keksineet aivan loistavan uuden liiketoiminta-alueen"

1:52img
Katso videolta tietoturva-asiantuntijan ohjeet huijausviestien käsittelyyn.
Julkaistu 09.06.2021 08:30

Terhi Riolo Uusivaara

terhi.riolo-uusivaara@mtv.fi

Erilaisia huijausviestejä on nyt liikkellä entistä enemmän. Digi- ja väestötietoviraston johtavan erityisasiantuntijan Kimmo Rouskun mukaan ilmiö on noussut selvästi viimeisen puolen vuoden aikana.

Huijausyrityksiä tulee niin tekstiviestillä, sähköpostilla kuin puhelimitsekin. Viesteillä yritetään kalastella esimerkiksi pankkitunnuksia tai luottokorttitietoja tai muita tietoja, jotka voidaan myydä eteenpäin.

– Joka puolelta näitä hyökkäyksiä tulee, valitettavasti. Ja syynä on se, että rikolliset ovat keksineet tästä digimaailmasta aivan loistavan uuden liiketoiminta-alueen itselleen, Rousku sanoo. 

Yleisimpiä huijauksia ovat nyt erilaiset postilähetysviestit. Yhdestä näistä kyberturvallisuuskeskus antoi varoituksen viime viikolla. 

Digiturvallisuuden opetusta toivotaan kouluihin

Rouskun mukaan erityisesti paljon teknologiaa käyttävien suomalaisten pitäisi oppia olemaan entistä varovaisempia.

– Kun heille tulee joku uusi ilmoitus tai tällainen huijausyritys, niin he ovat yleensä niitä, jotka ensimmäisinä siihen menevät. Koska niistä ei ole vielä kerrottu. Nämä rikolliset tulevat olemaan koko ajan ovelampia ja keksimään mielikuvituksellisempia keinoja koko ajan. 

Ohjausta digiturvallisuudessa kaipaavat myös ikäihmiset sekä lapset, jotka käyttävät esimerkiksi puhelimia itsenäisesti jo hyvin nuorina. 

– Osaavatko vanhemmat neuvoa – valitettavan usein eivät. Eli kyllähän nämä perusosaamiset ja kyvykkyydet pitäisi saada ihan sinne kouluun. 

Tuoreimmat aiheesta

Tietoturva