Humppilan kunta salasi kunnanjohtajan lähdön taustat – asiakirja paljastaa yöllisen selkkauksen

Antti Ahonen
Humppilan entinen kunnanjohtaja Antti Ahonen kuvattuna Alexander Stubbin vaalikiertueen aikana Hämeenlinnassa.Ilari Kallijarvi / Lehtikuva
Julkaistu 01.11.2024 12:31(Päivitetty 01.11.2024 14:19)

MTV UUTISET – STT

Lounaishämäläisessä Humppilan kunnassa on ihmetelty, miksi sen kunnanjohtaja Antti Ahonen lähti kesällä tehtävästään vain hieman yli vuoden jälkeen. Kunta kertoi lähdön syyksi, että Ahoselta olisi vaadittu kovempaa talousosaamista.

STT:n saamista asiakirjoista kuitenkin paljastuu, että taustalla oli myös keskustelu Antti Ahosen käytöksestä työntekijöitä kohtaan. Kyse oli yöllisestä selkkauksesta, jossa Ahonen ilmaantui työntekijöiden oville iltayhdentoista jälkeen. Työntekijöillä ja Ahosella on eri kertomus tapahtumien tarkasta kulusta.

Ahonen on nyt palannut aiempaan tehtäväänsä Satakunnan kokoomuksen toiminnanjohtajaksi. Hän on myös kaupunginvaltuutettu Hämeenlinnassa ja aluevaltuutettu Kanta-Hämeessä. Kuntavaaleissa 2021 hän toimi kokoomuksen valtakunnallisena kuntavaalipäällikkönä.

Valtakunnallista julkisuutta Ahonen sai Haluatko miljonääriksi -televisio-ohjelmassa, jossa hän voitti 60 000 euroa vuonna 2017.

Välikohtaus Kasarifestivaalin aattona

Virallinen päätös Ahosen virkasuhteen päättämisestä tehtiin elokuussa, mutta kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat keskustelivat asiasta Ahosen kanssa jo 18. kesäkuuta.

Päivää aiemmin eli 17. kesäkuuta kunnanhallitus oli käsitellyt Ahosen käytöstä. Pöytäkirjan tämä osa merkittiin salassa pidettäväksi, mutta STT sai asiakirjan osin mustattuna julkisuuslain mukaisella tietopyynnöllä. Asiakirja sisältää muistion työntekijöiden kuulemisesta ja työntekijöiden selvitykset asiasta.

Yöllinen selkkaus tapahtui toukokuun lopussa Humppilan Suuren Kasarifestivaalin aattona. Festivaali oli järjestetty Ahosen ideasta, ja siellä esiintyivät muun muassa Michael Monroe, Dingo ja Kiss-yhtyeen entinen kitaristi Bruce Kulick.

Ahonen saapui myöhään illalla kunnan omistamalle rakennukselle, jonka soluhuoneissa asui tilapäisesti vuokralla kunnan työntekijöitä. Ahosella oli tarve majoittaa paikkakunnalle saapuneet ruotsalaiset festivaaliesiintyjät.

Varoitus tekstiviestillä: "Alas minuutissa"

Erään työntekijän selvityksen mukaan Ahonen soitti hänelle kello 23.04, mutta työntekijä ei vastannut myöhäisen kellonajan vuoksi. Tämän jälkeen hän kuuli Ahosen ulkopuolella koputtelemassa ovia ja huutelemassa kovaäänisesti.

Työntekijän mukaan Ahonen saapui hänen ovelleen ja yritti avata ovea koputtamatta. Työntekijä pyysi Ahosta jättämään hänet rauhaan ja veti oven kiinni.

Ahonen kävi myös toisen työntekijän asunnolla ja avasi oven itse avaimilla. Työntekijä oli jo nukkumassa, kun Ahonen tuli paikalle. Hän selitti festivaaliartistien majoittuvan naapurihuoneessa ja pahoitteli meteliä.

Työntekijöiden mukaan Ahonen kävi myös kolmannen ovella. Ahonen oli aiemmin samana iltana lähettänyt hänelle tekstiviestin.

– Sun huominen vaalivuoro on nyt peruttu. Alas minuutissa tai esitän koeaikapurkua työsuhteeseen, Ahonen kirjoitti ja lähetti viestitse työntekijälle kirjallisen varoituksen.

Tapahtumien järjestys on epäselvä. Tapahtumista ei kunnan mukaan ole tehty rikosilmoituksia.

Ahonen: En toiminut sopimattomasti

Ahonen sanoo STT:lle, ettei mielestään toiminut sopimattomasti. Hänen mukaansa ruotsalaisbändin majoittumisesta kiinteistöön oli sovittu virkamiehen kanssa, mutta yhtye saapui Humppilaan päivän etuajassa. Siksi hänen piti järjestää asia itse illalla. Ahonen ei tiennyt, mitkä soluasunnot olivat vapaina, ja sanoo siksi koputelleensa ovia.

Ahosen mukaan työntekijä, jolle hän oli yrittänyt soittaa, oli itse tullut käytävälle ja huutanut kunnanjohtajalle. Ahosen mukaan työntekijä pyysi häneltä seuraavana päivänä huutamistaan anteeksi.

Onko kunnanjohtajan sopivaa soittaa työntekijöille ja mennä heidän ovilleen kello 23 illalla?

– Tämä oli tosiaan valitettava tilanne, ja kunta oli luvannut kansainvälisille vieraille majoituksen, ja tarkoituksena ei ollut ketään häiritä, Ahonen sanoo STT:lle.

Ahonen korostaa, että kaikki työntekijät olivat mukana festivaaliorganisaatiossa.

Tekstiviestejä Ahonen selittää sillä, ettei työntekijä tullut sovitusti mukaan hakemaan festivaaliesiintyjille tarpeita Prismasta.

– Keskustelin työntekijän kanssa seuraavana päivänä, että se ei ollut mikään virallinen varoitus ja että olin tästä tilanteesta pahoillani. Se oli hyvin stressaava tilanne.

Ahonen lähetti kunnanhallitukselle oman selvityksensä tapahtumista. Hänen käsityksensä mukaan käytöskeskustelu ei vaikuttanut hänen lähtöönsä millään tavalla.

– Minulle tuli se käsitys, että luottamushenkilöjohto on ollut tyytyväinen selvitykseen asiaa koskien.

Ahosen mukaan lähtökeskustelussa puhuttiin esimerkiksi siitä, että hän teki liikaa töitä ja hänen olisi pitänyt delegoida töitä enemmän.

Ahonen aloitti tehtävässä huhtikuussa 2023. Hänen viimeinen viranhoitopäivänsä oli 10. lokakuuta.

Kuntalaisille syyksi kerrottiin talousosaaminen

Humppilan kunta ei ole kertonut käytöskeskustelusta kuntalaisille. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ahola (kesk.) perusteli lähtöä elokuussa Forssan Lehdelle sillä, että Ahoselta olisi vaadittu kovempaa talousosaamista.

Hän sanoo edelleen STT:lle, että taloudenhoito oli pääsyy. Hän hieman epäröi puhua kunnanjohtajan käytöksestä, sillä tapauksessa oli "sana sanaa vastaan".

– Kun useammasta suusta sitä tuli, että on ollut käytösjuttua ja muuta, totta kai sekin siellä tavallaan on ollut vaakakupissa, Ahola sanoo.

Aholan mukaan useampi ihminen oli sanonut, että kunnanjohtajan käytös ei ollut hyvän hallintotavan mukaista.

Miksei kuntalaisille kerrottu lähdön taustoista?

– Ne ovat kovia syytöksiä lähteä julkisesti syyttämään tällaisista tapahtumista, kun ei niissä ollut poliisitutkintaa eikä muuta tällaista tehty asian suhteen. Anttiakin kohtaan olisi ollut kohtuutonta syyttämistä lähteä sitä julkisuudessa ruotimaan.

Tapahtumien tarkempi selvittäminen jäi, kun kunnanjohtajan lähdöstä sovittiin, eikä työntekijöillä ollut Ahoselle erityisiä vaatimuksia.

Ahonen sai virkasuhteen päättyessä kuuden kuukauden palkkaa vastaavan siirtymäkorvauksen. Palkka oli 6 900 euroa kuukaudessa, joten korvaus oli 41 400 euroa. Kari Aholan mukaan summa on suuri, mutta sovitun korvauksen maksamatta jättäminen olisi vaatinut "raskauttavampia asianhaaroja".

Kunta yritti estää tiedonsaannin

Humppila yritti estää tiedonsaannin Ahosen käytöksestä. Kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirjassa oli kesäkuussa kohta "viranhaltijan käyttäytyminen", jonka asiakirjat kunta salasi.

Kun STT kysyi asiaa julkisuuslain mukaisella tietopyynnöllä, kunta pyysi täyttämään lomakkeen, jonka mukaan jokaisesta asiakirjasta peritään 10 euron maksu ja lisäksi päälle tulisi erilaisia lisämaksuja.

STT ei suostunut perusteettomiin maksuihin. Uuden pyynnön jälkeen kunnanhallitus käsitteli salaamisen uudestaan ja STT sai asiakirjan osin mustattuna.

Satakunnan kokoomus: Täysi luotto

Satakunnan kokoomuksella on täysi luottamus toiminnanjohtajaansa Antti Ahoseen, sanoo piirin puheenjohtaja Jarkko Stenfors STT:lle.

Ahonen jätti tänä vuonna tehtävänsä Humppilan kunnanjohtajana. STT uutisoi aiemmin perjantaina, että Humppilan kunnanhallitus käsitteli Ahosen käytöstä työntekijöitä kohtaan vain päivää ennen kuin lähdöstä sovittiin.

Stenfors sanoo, ettei usko työntekijöiden väitteitä Ahosen toiminnasta lainkaan. Hän sanoo tunteneensa Ahosen monen vuoden ajalta. Stenforsin mielestä Ahonen on hyvin käyttäytyvä, kohtelias ja toisia kunnioittava.

Juttua päivitetty 1.1.2024 kello 14.18. Lisätty Satakunnan kokoomuksen kommentti Antti Ahosen tapauksesta

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka