Hurja tutkimustulos: Lähes kaikilla pitkään koronaoireista kärsineillä jälkioireita vielä puoli vuotta diagnoosin jälkeen

Yli 90 prosenttia tutkituista kärsi vähintään yhdestä oireesta vielä kuusi kuukautta tartunnan jälkeen. Kyseessä on jatkotutkimus pitkäaikaisoireista kärsineille potilaille.

Yli puolet covid-19-tartunnan saaneista kärsii kuudesta tai useammasta negatiivisesta terveysoireesta jopa puoli vuotta koronavirusdiagnoosista.

Asia selviää hollantilaisen hengitysterveysjärjestö Longfondsin yhdessä Alankomaiden Maastrichtin ja Belgian Hasseltin yliopistojen sekä Ciro-tutkimuskeskuksen kanssa tekemästä tutkimuksesta, josta kertoo muun muassa hollantilainen uutisiin keskittynyt radiokanava BNR.

Tutkimukseen osallistuneet löydettiin kahdesta koronan pitkäaikaisista oireista kärsivien Facebook-ryhmästä Alankomaissa ja Belgiassa sekä Longfonds-järjestön nettisivuilla järjestettyyn kyselyyn vastanneista. Tutkimukseen ei osallistunut lainkaan oireettomia ihmisiä.

Tutkimuksen mukaan noin 91 prosenttia sairastuneista kärsii puolen vuoden jälkeen vähintään yhdestä oireesta. Noin 86 prosenttia koronatartunnan saaneista kärsii voimattomuudesta ja uupumuksesta vielä 165 päivää ensimmäisten oireiden ilmentymisen jälkeen.

Noin 59 prosenttia kärsii hengenahdistuksesta ja 36 prosenttia tuntee rintakipuja. Tutkimukseen osallistuneiden potilaiden keski-ikä oli 48 vuotta ja heistä 86 prosentilla terveydentila oli hyvä ennen covid-19-tartuntaa.

– Onhan tämä huolestuttavaa. Jälleen kerran käy selväksi, miten suuria tämän viruksen terveysvaikutukset ovat, Longfonds-terveysjärjestön johtaja Michael Rutgers sanoo.

– Potilaita pitää tutkia, kuunnella ja auttaa. On erittäin tärkeää, että heidän vaivansa tilastoidaan jatkuvasti paremmin.

Muita pitkäaikaisia oireita ovat lihaskivut ja päänsärky. Tutkimuksessa tutkittiin yli tuhatta koronaviruspotilasta.

"Huolettaa, miten pitkään tässä menee"

Nyt julkaistut tulokset ovat jatkoa tutkimukselle, jonka ensimmäiset tulokset julkaistiin kesäkuussa, kolme kuukautta koronakriisin puhkeamisen jälkeen.

Tutkituista henkilöistä 94 prosenttia ei joutunut sairaalaan saadakseen hoitoa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Heistä 61 prosentilla ei ollut minkäänlaisia terveyshuolia ennen tartuntaa.

Tutkimuksessa esitellään esimerkkitapauksena 26-vuotias Rachel Burger, jolla diagnosoitiin koronavirustartuna 17. maaliskuuta. Burger oli ennen tartuntaa perusterve ihminen, jolla oli vakituinen työpaikka ja joka harrasti liikuntaa noin kuusi tuntia viikossa.

– Nyt olen niin väsynyt, että hädin tuskin selviän päivistä. Rintakehääni koskee ja lyhytmuistini on heikentynyt, nainen sanoo.

– Onneksi voin käydä fysioterapiassa kahdesti viikossa hoito-ohjelmani kautta. Mutta kyllä se huolettaa, että miten pitkään tässä menee.

Tutkimuksessa vertaillaan kolmen kuukauden takaisia tuloksia tuoreisiin tuloksiin.

– On huojentavaa, että monilla ei ole enää lainkaan oireita, mutta on silti potilaita, joilla on niitä edelleen. Heidän tilannettaan on edelleen tutkittava, Michael Rutgers sanoo.

– Tämä tutkimusryhmä on erittäin tärkeä tulevaisuuden ja hoitotoimenpiteiden kannalta. Edelleen sitä tapahtuu, että koronapotilaita ei oteta vakavasti. Covid-19:n syyt ja pitkäaikaiset seuraukset eivät vieläkään ole likikään selviä. Siksi meidän on kuunneltava näitä tutkittavia ihmisiä tarkasti, jotta he saavat oikeanlaista huolenpitoa, hoitoa ja opastusta.

Lähde: NL Times

Artikkelia muokattu 6.10.2020 kello 12.10: Ingressiä täydennetty tiedolla jatkotutkimuksesta (tieto löytyi jo aiemmin myöhemmin jutusta). Myös hollantilainen radiokanavalähde lisätty.

Artikkelia muokattu 6.10.2020 kello 19.59: Otsikkoa täsmennetty sekä lisätty täsmentävää tietoa tutkimuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat