Kaikkinaiset kontaktit tuonpuoleisesta mielletään usein automaattisesti vihamielisiksi, mutta tottahan voi olla olemassa hyväntahtoisiakin haamuja?
Kummitus, haamu tai aave elää jonkinlaisessa välitilassa – fyysisesti kuolleena, mutta kykenemättömänä siirtymään eteenpäin. Niiden uskotaan usein yrittävän tässä tilanteessa suorittaa loppuun jotakin kesken jäänyttä tehtävää tai kärsivän rangaistusta aikaisemmista pahoista teoistaan.
Toisesta todellisuudesta tulevien olentojen kohtaaminen on ainakin ensimmäisellä kerralla pelottava kokemus, oli kohtaamiseen sitten mikä tahansa syy. On selvää, että olento, johon eivät päde fysiikan lait tai muutkaan tämän maailman vakiot, voi olla vaarallinen, mutta saattaahan tällaisella henkimaailman edustajalla olla puhtaitakin jauhoja pussissaan!
Miksei esimerkiksi kummitteleva sielu voisi palata tekemään jotakin mistä eläissään kovasti nautti, tai kantaa huolta läheisistään yrittäen auttaen näitä?
Koirat palvovat kuollutta
35-vuotias Sinikka uskoo vahvasti hyväntahtoisiin henkiin.
– Meillä on kaksi koiraa, jotka nousevat joskus yöllä yllättäen heiluttamaan häntäänsä ja liehakoimaan jollekin näkymättömälle.
– Kun tämä tapahtui ensimmäisen kerran, olin kauhusta jäykkänä: selvästikin huoneessa oli läsnä jotakin sellaista mitä koirat näkivät mutta minä en – enkä tiennyt mitä se "jokin" halusi.
Kun sama toistui, Sinikalla oli kaksi vaihtoehtoa: joko hän eläisi ilmiön kanssa tai pakenisi sitä. Jälkimmäinen tuntui huomattavasti paremmalta, kunnes hän – matkalla kiinteistönvälittäjälle panemaan taloa myyntiin – sattumalta tapasi erään naapurin, joka kertoi talossa aikaisemmin asuneen vanhan naisen olleen suuri eläinten ystävä. Lähiseudun koirat ja kissat olivat pyrkineet hänen luokseen kuin magneetin vetäminä.
– Se pani minut miettimään myyntiä uudemman kerran, ja lopulta päätin kääntyä takaisin, Sinikka sanoo.
– Kun kerran koirani olivat silmin nähden ihastuneet näkymättömään vieraaseemme, sillä ei voinut olla paha mielessä. Tuntui siltä, että eläinrakas entinen asukas ei voinut vastustaa kiusausta käydä tervehtimässä haukkuja, niin että sukulaissielujahan siinä oltiin!
Vielä vahvemman todistuksen henkiolennon hyväntahtoisuudesta Sinikka sai eräänä yönä, kun hän tunsi jonkun ravistelevan häntä voimakkaasti olkapäästä. Herätessään hän haistoi savun hajun ja kuuli koirien vinkuvan peloissaan. Saunan pyykkinaru oli pettänyt, jolloin saunomisen jälkeen kuivumaan levitetyt vaatteet olivat pudonneet vielä kuumille kiuaskiville. Onneksi Sinikka ja koirat ehtivät ajoissa ulos. Vahingotkin rajoittuvat saunan kärventymiseen.
– Olen aivan sataprosenttisen varma, että saan kiittää tätä edesmennyttä koiranystävää hengestäni, Sinikka sanoo. – Hän tiesi, että jos en heräisi ajoissa, koiratkin olisivat jääneet liekkeihin.
Keittiömestari painaa töitä
Tarjoilijana työskentelevä 29-vuotias Karita vannoo myös "ystävällisten aaveiden" nimeen.
– Meillä on täällä joku – tai jokin – joka sulkee auki unohtuneet ovet ja jopa auttaa henkilökuntaa. Ihan totta, jokin pöytä on välistä pyyhkiytynyt itsestään, tai likaiset astiat ovat hävinneet pöydästä ja kulkeutuneet keittiöön ilman että kukaan meistä on koskenut niihin, kertoo Karita.
Karitan mukaan tällaisen tapahtuman yhteydessä ravintolan nurkkapöydässä on aina istunut sama vanha mies, oli hänellä sitten yhteyttä tapahtumiin tai ei. Mikä merkillisintä, miestä ei kuitenkaan koskaan näy saliin asennettujen uusien valvontakameroiden kuvissa!
– Sitten eräänä päivänä joku huomasi, että miekkonen on aivan samannäköinen kuin talon ensimmäinen, kauan sitten kuollut keittiömestari eteisen vitriinin valokuvassa. Hän piti eläessään aina kunnia-asianaan, ettei asiakkaan tarvinnut turhaan odottaa, Karita kuvailee.
– On oikeastaan ihan söpöä ajatella, että hän olisi edelleen samoissa puuhissa, vaikka aavemaiselta se kieltämättä tuntuu!
Hengenpelastaja tuonpuoleisesta?
59-vuotias Senja pitää itseään järki-ihmisenä, jolla on yleensä jalat tukevasti maassa. Silti hänellekin on sattunut jotakin sellaista, joka pakottaa uskomaan tuonpuoleiseen:
– Parikymmentä vuotta sitten ostimme maalta vanhan ihanan koulun. Isännän oli tarkoitus kirjoittaa ja maalata ja minun kutoa kangasta ja tehdä käsitöitä myyntiin, sitä tavallista kaupunkilaisten haihattelua, Senja kuvailee.
– Talossa oli myös ulkorakennuksia, muun muassa vanha, hyvin korkea talli. Yhtenä aamuna kolusin siellä tallinylisillä ihastellen löytämiäni tuntemattomia tarvekaluja, joita oli säilötty sinne, kun huomasin kauempana nuoren naisen, joka sanoi lujasti että "Ei" ja nosti kättä ylös edessäni, kun pyrin ihmeissäni tulemaan häntä kohti.
– Olin vähän närkästynytkin siitä, mikä hiippari talliimme oli kiivennyt, mutta kun yritin tulla lähemmäksi, hän aina vain hän kielsi minua tulemasta. Sitten yhtäkkiä kova tuuli pöllytti lattialla olevia oljenjäämiä ja näin että lattia edessäni oli lähes romahtanut, Senja jatkaa.
Nuori nainen seisoi yhä muutaman metrin päässä. Hämmentynyt Senja lähti kiertämään häntä kohti seinänvieren ehjiä parruja pitkin ja vaaranpaikkaa vältellen, ja nyt nainen sanoi heleästi ja tyytyväisesti "Hyvä!" Sitten hän yhtäkkiä katosi, eikä häntä ole sen koommin nähty.
Myöhemmin Senja kuuli, että talon ensimmäisen opettajan nuori sukulaistyttö oli aikoinaan katkaissut niskansa pudottuaan tallinylisten lahon lattian läpi, mutta lattiaa ei jostain syystä ollut koskaan korjattu. Senja on vakuuttunut siitä, että hänen henkensä mahdollisesti pelastanut avulias nuori nainen oli juuri sama tyttö, joka tahtoi estää muita kokemasta samaa kohtaloa.
Oletko kiinnostunut yliluonnollisesta, paranormaaleista ilmiöistä tai ihmisen kuudennesta aistista? Tule Helmen faniksi Facebookissa!
Lue myös:
Loitsut kuuluivat naisen elämään muinaisessa Suomessa
Teksti: Hanna Myllys
Kuvat: Shutterstock