Lapsitragediat halutaan estää vähentämällä sosiaalityöntekijöiden tehtäviä – ehdotuksesta kiista

Hyvinvointialueet vaativat, että lastensuojelun sosiaalityöntekijän lakisääteisiä tehtäviä karsitaan. Asiantuntija kertoo, että nyt lapsesta vastaavalla sosiaalityöntekijällä on 33 laissa säädettyä tehtävää, ja se on liikaa. 

Hyvinvointialueiden mukaan lastensuojelun keskiöön pitää asettaa se, että sosiaalityöntekijä tuntee lapsen ja perheen, jotta äärimmäisiä vaaratilanteita ei tapahtuisi. Alueet ovat jättäneet ehdotuksensa ministeriöön 33 lakisääteisen tehtävän karsimiseksi.

Ammattijärjestö Talentia vastustaa ehdotusta ja perustelee alla, miksi. Taustalla on Talentian mukaan raha.

– Hyvinvointialueyhtiö lähestyy lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävää taloudellisena rasitteena, sillä muutosta lakiin esitetään osaksi hallituksen päättämiä 100 miljoonan euron säästöjä sosiaalihuollon palveluihin, toteaa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

– Lastensuojelun sosiaalityö on vaativaa erityistason asiantuntijatyötä. Lastensuojelulaissa mainituista velvollisuuksista useimmat koskevat juuri lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää, jolla on kokonaisvastuu siitä, että asiakkaana olevan lapsen oikeus tasapainoiseen kehitykseen ja hyvinvointiin turvataan.

Toteutuisivatko lapsen oikeudet?

Karsio ihmettelee, kyseenalaistavatko hyvinvointialueet todella yksimielisesti lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijän tarpeellisuuden? 

– Hyvinvointialueyhtiö ei pohdi esityksensä vaikutuksia lapsen oikeuksien kannalta laisinkaan. 

Karsion mukaan hyvinvointialueiden ehdottama muotoilu, Hyvinvointialue vastaa siitä, että jokaisella lapsella on käytössään lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän palvelut, on linjaltaan sama kuin muotoilu oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa vastaavan kuraattorin palveluista: Jokaisen oppilaitoksen käytettävissä on oltava sellaisen opiskeluhuollon vastaavan kuraattorin palveluja, jolla on mainitun lain 3 §:n mukainen kelpoisuus sekä psykologin palveluja. 

– Osa hyvinvointialueista on tulkinnut kyseisen lain toteutuvan siten, että kaikkien hyvinvointialueen oppilaitosten käytettävissä on yksi tai kaksi vastaavaa kuraattoria. Lastensuojelussa tällaisen ajatuksen toteuttaminen olisi vastoin lapsen oikeuksia. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän keskeinen tehtävä on olla lapsen puolella ja lasta varten koko lapsen asiakasprosessin ajan. 

Talentia: Malli lisäisi byrokratiaa

Talentian Karsio painottaa, että sosiaalityöntekijän on tunnettava hyvän hallintomenettelyn periaatteet ja osattava toimia läpinäkyvästi suhteessa asiakkaaseen. Hallintolaissa edellytetään, että viranomainen huolehtii asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.

Karsio kertoo, että lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen kohdalla tämä huolehtimisvelvollisuus on nimenomaan lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä.

– Miten tästä voisi vastata hyvinvointialueen geneerinen vastaavan sosiaalityöntekijän palvelu? kysyy Karsio.

– Hyvinvointialueiden ehdottama malli lisäisi myös byrokratiaa, jota Hyvinvointialueyhtiö kaikissa muissa yhteyksissä haluaa vähentää. Jonkun olisi nähdäksemme joka tapauksessa esiteltävä lapsen tilanne "hyvinvointialueella lapsen käytössä olevalle lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle".

Lapsen etu keskiössä

Talentia painottaa, että sosiaalityöntekijöiden on tunnettava lapsen oikeudet ja kyettävä pitämään lapsen etu keskiössä työskentelyn kaikissa vaiheissa. 

– Heillä on oltava monipuolista tietoa lapsen kehityksestä, psyykkisistä häiriöistä ja traumoista sekä lapsen kehityksen riski- ja suojaavista tekijöistä. Sosiaalityössä tarvitaan myös ymmärrystä eriarvoisuuden vaikutuksista lapsiin ja perheisiin sekä kykyä huomioida näitä näkökulmia työskentelyssä, sanoo Karsio. 

– Sosiaalityöntekijöiden on tunnettava laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden lasten ja perheiden kannalta keskeisten palveluiden verkosto ja osattava toimia yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Keskeisiä asiakastyön taitoja lastensuojelussa ovat vuorovaikutustaidot, joiden avulla luodaan luottamuksellinen ja vastavuoroinen asiakassuhde lapsen ja hänen perheensä kanssa.

Talentian mukaan sosiaaliohjauksen ja sosiaalityön työnjaon kehittämiselle ei ole esteitä tälläkään hetkellä. Useilla hyvinvointialueilla on otettu toimintaan esimerkiksi asiakasohjausryhmiä, joilla alueet haluavat kertomansa mukaan varmistaa asiakkaiden yhdenvertaista kohtelua. 

Hyvinvointialueet: Kyseessä ei ole säästöesitys

Hyvinvointialueiden mukaan heidän esityksensä lisäisi lapsien ja perheiden tuntemusta, vähentäisi vaaratilanteita perheissä sekä vahvistaisi luottamusilmapiiriä. Kyse ei olisi säästöistä. 

Hyvinvointialueyhtiö Hyvilistä kerrotaan, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtäviä mietittäessä ei ollut edes tiedossa Talentian mainitsema 100 miljoonan euron säästöpäätös eikä keskusteluissa hyvinvointialueiden kanssa puhuttu säästämisestä mitään tässä yhteydessä. 

– Virkavastuuvalmistelu oli jo pitkälti tehty ennen kuin aloitettiin tuota säästöasian valmistelua. Nämä kaksi asiaa menivät ihan omia polkujaan, sanoo lakiehdotuksesta MTV Uutisille kertonut Hyvinvointialueyhtiön erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen

– Ehdotuksen virkavastuuosiossa on perusteltu mielestäni hyvin se, mitä ongelmia ihan laillisen toimintatavan ja päätöksenteon kannalta tuottaa se, että siellä on 33 suoraan lailla säädettyä tehtävää, joita ei voida delegoida kenellekään toiselle, vaan on nimettävä esimerkiksi lomien ajaksi aina toinen lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Hallinto-oikeudessa kumoutuneet päätökset ovat tästä hyvä esimerkki. 

Lähetä vinkki!

Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.

Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.

"Painopiste lapsen kohtaamiseen, tuntemiseen ja lapsen edun turvaamiseen"

Asiantuntija korostaa, että virkavastuuesitys ei sisällä ehdotuksia siitä, että lapsen asioista vastaavia sosiaalityöntekijöitä ei olisi tai että heidän määrää pitäisi vähentää, vaan halutaan painopiste lapsen kohtaamiseen, tuntemiseen ja lapsen edun turvaamiseen kaikissa lastensuojeluprosessin vaiheissa.

– Vallan ihmettelen, että on saatu noin eriskummallinen tulkinta asiasta tehtyä ammattijärjestössä, sanoo Puustinen-Korhonen. 

Esityksellä tavoitellaan myös sosiaalityöntekijän kuormituksen vähentämistä. 

– Esityshän ei sisällä ehdotusta, että lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät eivät saisi jatkossa päättää mistään mitään. Päätösvallasta voisi kukin hyvinvointialue päättää hallintosäännöllään, hän sanoo. 

– Tehtävänjakoa kehitettäessä ongelma on se, että suoraan lastensuojelulailla säädettyjä 33 virkatehtävää ei voi antaa toiselle työntekijälle tehtäväksi ja tämä on aika iso este tehtävänjaon kehittämiselle. 

Lakiehdotuksen sisällöstä voi lukea lisää täältä.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat