Lastensuojelussa on rakenteellista korruptiota, kertoo asiantuntija MTV:lle – näin se näkyy

Lastensuojelussa on ollut jo pitkään rakenteellista korruptiota ja siitä pitää päästä eroon. Näin toteaa Hyvinvointialueiden yhtiö Hyvilin asiantuntija MTV Uutisille ja kertoo, miten ongelmat näkyvät. 

Hyvilistä kerrotaan, että korruptio näkyy kentällä muun muassa niin, että lastensuojeluyritykset arvioivat lasten sijoitustarvetta ja suosittelevat samaan aikaan omia yksiköitään lasten sijaishuoltopaikoiksi.

Asiantuntijan mukaan osa suosituksista on tarpeettomia, mutta silti lapsia päätyy suositeltuihin paikkoihin.

"Sijoitustarvetta voidaan liioitella"

Hyvilin erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen toteaa, että sijaishuollon markkinoilla pyörii vuosittain miljarditason rahapotti, ja se kätkee sisäänsä rakenteellista korruptiota. 

– Erityisesti silloin, kun yksityinen palveluntuottaja osallistuu palvelutarpeen arviointiin, sieltä helposti tulee suosituksia sen saman palveluntuottajan palveluihin ja kentältä kerrotaan, että on myös tarpeettomia suosituksia. 

– Sijoitustarvetta voidaan myös liioitella, Puustinen-Korhonen sanoo.

Esimerkiksi Puustinen-Korhonen kertoo arviointi- ja vastaanottoyksikön omistavan palvelutuottajan, jolla sattuu olemaan paikka tyhjänä pitkäaikaisessa sijoitusyksikössä.

– Pahimpia on sellaiset tilanteet, että on jo lapselle ja vanhemmille valmiiksi puhuttu tulevat sijoituspaikat ja minulle on kerrottu, että vanhemmat on aivan aivopesty, jolloin sosiaalityöntekijä, jolle lain mukaan kuuluu päätösvalta, kokee, että hänen päätösvaltansa on sivuutettu. 

Koko haastattelu on katsottavissa artikkelin alun videolta. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Asiantuntija: Poskettomat hinnat

Asiantuntijan mukaan lastensuojelusta perittävät hinnat ovat nousseet poskettoman suuriksi. Suunta pitää muuttaa lisäämällä alueiden omaa julkista tuotantoa. 

– Meillä on hyvinvointialueita, joilla on todella vähäinen oma palvelutuotanto. Ei ole niitä omia sijoituspaikkoja eikä arviointiyksikköjä. Silloin käy niin, että sijaishuollon markkinoilla toimivat yritykset lähtevät nostamaan hintoja todella korkealle. 

– Lisäksi kilpailutuksista jättäydytään ulos. Hyvinvointialueille kerrotaan, että "Ei meidän tarvitse osallistua kilpailutuksiin. Tänne kyllä lapsia muutenkin saadaan”. Ja hinta on sitten 1300 euroa vuorokausi. Yhden lapsen sijaishuoltopaikka halusi viime keväänä laskuttaa hyvinvointialueelta 115 000 euroa kolmen kuukauden ajasta. 

Lähetä vinkki!

Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.

Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.

Lakiehdotus: Kaikki arviointityö pitää tehdä julkisella virkavastuulla

Puustinen-Korhonen ehdottaa, että lakia muutettaisiin niin, että kaikki lastensuojeluprosessin arviointityö pitää tehdä julkisella virkavastuulla.

– Ehkä on ajateltu, että nämä ilmiöt kuuluvat sinne, mutta eiväthän ne sinne kuulu. Eikä tätä pidä läpi sormien katsoa. Näistä pitää päästä eroon.

Markkinailmiöiden  vaikutuksia sijaishuollon tarpeeseen ja kustannuksiin tulisi perusteellisesti ja riippumattomasti selvittää, summaa Puustinen-Korhonen.

Lue myös:

    Uusimmat