Lastensuojelulaitoksista katoaa satoja lapsia ja nuoria tuhansia kertoja vuodessa. Joka viides sijaishuoltopaikasta kadonnut nuori on teillä tietymättömillä yli kaksi viikkoa, osa heistä kuukausia tai jopa vuosia.
Hatkaamisilmiön laajuutta voidaan vain arvioida, sillä mikään taho Suomessa ei tilastoi järjestelmällisesti asiaa.
– Meillä on vaikeuksia saada tarkkaa kuvaa hatkaamisen laajuudesta, koska lasten katoamisia sijaishuoltopaikoista ei tilastoida. Ja sitä pienimuotoista tilastointia, jota poliisi tekee, ei julkaista, kertoo kehittämispäällikkö Onni Westlund Pesäpuu ry:stä.
– Se voidaan kuitenkin sanoa, että yksittäisiä hatkoja on tuhansia vuosittain ja vuosittain hatkassa on satoja lapsia. Tämä on se, mitä voimme ilmiön kokoluokasta sanoa.
Westlundin mukaan hatkaamisilmiön laajuus kertoo lastensuojelujärjestelmän epäonnistumisesta.
– Lastensuojelujärjestelmä on epäonnistunut, se on keskeistä. Hatkassa ollessaan nuoret kohtaavat monenlaisia haavoittavia kokemuksia, esimerkiksi seksuaalista ja muuta väkivaltaa, painostamista, päihteidenkäyttöä, rikollisuutta ja itsetuhoisuutta. Hei eivät pysty lääkitsemään itseään, heille tapahtuu tapaturmia ja he saavat paleltumia, Westlund kuvailee.
Jostakin syystä hatkaaminen on osalle nuorista houkuttelevampi vaihtoehto kuin se mitä yhteiskunta tällä hetkellä tarjoaa sijaishuoltopaikoissa.
– Tämä liittyy vahvasti siihen, että lastesuojelussa työntekijät vaihtuvat jatkuvasti. Eivät nuoret kiinny lastensuojelulaitosrakennukseen. Jos haluamme me vaikuttavaa ja hyvää lastensuojelutyötä, niin tarvitsemme ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan ja tukemaan lapsia näissä laitoksissa, Westlund sanoo.
Lastensuojelu on aliresursoitu
Westlund muistuttaa, että Suomessa on oltu hyvin tietoisia pitkään jatkuneista rakenteellisista ongelmista jo ainakin 1990-luvulta asti.
– Yhteiskunta ei välitä näistä lapsista. Samat ongelmat toistuvat jatkuvasti. Riittävän julkiset lastensuojelun kriisit ovat aiheuttaneet sen, että poliittiset päätöksentekijät ovat olleet valmiita tekemään jotain pieniä korjauksia jossakin kohtaa systeemiä, mutta eivät ne ole korjanneet järjestelmää, joka on kokonaisuudessaan aliresursoitu, Westlund sanoo.
Hatkassa ollessaan nuoret kohtaavat monenlaisia haavoittavia kokemuksia, kun seksuaalista väkivaltaa ja houkuttelua.
Poliittisilta päättäjiltä ei ole herunut kiinnostusta antaa rahoitusta esimerkiksi lastensuojelun tutkimukselle tai kehittämiselle.
– Tämä on välinpitämättömyyttä, jonka takia meidän lapset pahimmillaan kuolevat, vaikka olemme yhteiskuntana luvattu suojella heitä.
Valtakunnallinen lastesuojelun kehittämisverkosto Pesäpuu ry julkaisi kuluneella viikolla hatkaamisesta laajan selvityksen, johon kerättiin tietoa noin 2 000 vastaajalta. Westlund on yksi raportin laatijoista.
Vastaajista 325 oli sijoistuspaikassa asuvia tai aiemmin asuneita nuoria ja 130 sijoitettujen lasten ja nuorten läheisiä. Loput vastaajat olivat lastensuojelun työntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä ja poliiseja.
Kukaan ei etsi, eikä välitä
Selvitykseen tietoa antaneiden nuorten vastauksissa toistuivat kokemukset siitä, ettei kukaan etsi hatkaan lähteneitä nuoria eikä kukaan välitä heistä.
– Heidän kokemuksensa on totta. Selvityksemme mukaan lastensuojelulaitoksissa ei ole riittävästi resursseja toteuttaa aktiivisesti lain mukaista etsintätehtäväänsä. Sosiaalityöntekijöillä on vielä vähemmän mahdollisuuksia tähän, Westlund kuvailee.
– Poliisi taas on tulkinnut, ettei lastensuojelulaitoksista kadonneiden lasten etsiminen kuulu heille. Näin ollen poliisikaan ei etsi heitä, vaikka poliisilla olisi etsintään kattavimmat keinot, jos he tulkitsisivat lakeja ja ohjeistuksia toisella tavalla.
Hatkassa-raportin mukaan sijaishuollosta kadonneet lapset kohtaavat vakavia oikeudenloukkauksia ja heillä on suuri alttius joutua esimerkiksi rikosten uhreiksi.
Aikuiset tarjoavat usein hatkassa oleville nuorille alkoholia ja muita päihteitä, mikä lisää nuorten alttiutta joutua rikosten uhreiksi.
Korjausliike edellyttää ilmiön ymmärtämistä
Westlund toteaa, että yhteiskunnan korjausliike edellyttäisi sitä, että hatkaamisilmiön laajuutta ensinnäkin tilastoitaisiin kunnolla.
– Niin kauan kun emme ymmärrä ja tiedä ilmiön kokoluokkaa, meidän on vaikea arvioida miten meidän tekemiset tai tekemättä jättämiset yhteiskuntana ja toimijoina vaikuttavat tähän ilmiöön, Westlund muistuttaa.
Toiseksi lastensuojelun sijaishuoltopaikoissa asuvien lasten ja nuorten vähättely, syyllistäminen ja vastuuttaminen pitäisi lopettaa. Westlund korostaa, että kyse on haastavista olosuhteista lähteneistä ja monenlaista kaltoinkohtelua kohdanneista lapsista, jotka yhteiskunta on poiminut turvaan ja suojelukseensa.
– Kohtasimme selvitystä tehdessämme paljon vähättelevää ja ennakkoluuloista suhtautumista näitä nuoria kohtaan. Heitä syytettiin ja vastuutettiin hatkaamisesta, Westlund kuvailee.
– Tämä ei kansainvälisten tutkimusten ja meidän selvityksemme pohjalta ole se asia, mistä hatkaaminen johtuu.
Westlundin mukaan lastensuojelu tarvitsee muutosta rakenteellisella tasolla, riittävää resursointia niin arjen lastensuojelutyöhön kuin tutkimukseenkin.