Ihmiset huutavat ikkunoista ja koronapositiiviset ahdetaan eristyskeskuksiin – videot näyttävät Shanghain asukkaiden karun arjen lockdownissa

Videot näyttävät, millaista elämä on lockdownin alaisessa Shanghaissa.
Reuters
Julkaistu 14.04.2022 16:19
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Kiinan Shanghaissa suurin osa kaupungin 25 miljoonasta asukkaasta on yhä lockdownissa. Videot näyttävät, miltä elämä kaupungissa tällä hetkellä näyttää.

Torstaina Shanghaissa raportoitiin ennätysmäärä, yli 27 000 uutta koronatartuntaa päivässä. Tartuntatilanne on kaupungissa huonoin sitten pandemian alkamisen.

Presidentti Xi Jinpingin mukaan maan täytyy jatkaa tiukkaa linjaa taudin ”hävittämiseksi”.

Tiukkaan linjaan kuuluu, etteivät asukkaat saa poistua kotoaan edes ruokaostoksille. He ovat siis ruokakuljetusten varassa. Paikalliset ovat raportoineet ongelmista ruokajakelussa, kun ruokaa ei ehditä kuljettaa kaikille.

Torstaina kotoapoistumiskieltoa hieman lievennettiin joillain alueilla, mutta ihmiset olivat silti epävarmoja siitä, mihin he saavat liikkua. Myös auto- ja bussiliikenne on kielletty, pois lukien sairaskuljetukset ja työmatkat epidemian hoitoon liittyviin tehtäviin.

Miljoonakaupungin kadut ovatkin aavemaisen hiljaiset.

Koronapositiiviset lähetetään karanteenikeskuksiin, joissa olot eivät ihmisten mukaan ole hääppöiset. Artikkelin alussa olevalla videolla näkyy kuvaa sisältä karanteenikeskuksesta, jossa sadat ihmiset ovat ahtautuneet lähekkäin retkisängyille ja patjoille.

Jotkut asukkaat ovat protestoineet erittäin tiukkoja sääntöjä vastaan ja ovat yrittäneet livahtaa kodeistaan esimerkiksi ruokakauppoihin. Kiinan viranomaiset ovat varoittaneet asukkaita, että rajoitusten rikkomisesta seuraa tiukkoja toimenpiteitä.

Lue myös: Shanghaissa asuva Kari saa avata ulko-oven kerran päivässä – positiivisella testituloksella saa menolipun pelättyyn karanteenikeskukseen

Tuoreimmat aiheesta

Kiina