Iivo Niskaselta yllätysilmoitus: vetäytyy Tour de Skiltä!

9:35img
Iivo ja Katri Niskanen MTV Urheilun yhteishaastattelussa – "Vanhemmat ovat antaneet meidän olla sellaisia kuin olemme."
Julkaistu 29.12.2020 11:48
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Iivo Niskanen on päättänyt ennakkotiedosta poiketen jättää uudenvuodenpäivänä käynnistyvän, maastohiihdon maailmancupiin kuuluvan Tour de Skin väliin, Hiihtoliitto tiedottaa.

Niskanen sanoo Hiihtoliiton tiedotteessa, "ettei tällä hetkellä ole oikeaa tai väärää päätöstä". 

– Punnitsimme asiaa monelta kantilta, plussia ja miinuksia on varmasti yhtä paljon. Lähtökohtaisesti Tour pitää hiihtää kokonaan ja olon tulee olla varma. Urheilullisesti tuloksen tekemiseen olisi varmasti ollut hyvät mahdollisuudet, mutta toisaalta terveysriskejä on olemassa. Päätin jatkaa kautta päätähtäin edellä, MM-kisojen ehdoilla ja niitä vaarantamatta, Niskanen sanoo.

LUE MYÖS: Charlotte Kalla avasi salaisen päiväkirjansa: "En ole koskaan näyttänyt tätä kenellekään"

– Tammikuussa tulee vielä hyviä kisoja, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. On Lahti sekä Falun, jonne tuli muun muassa yksi normaalimatkan kisa lisää. Ne on tarkoitus hiihtää ja sitä kautta rakentaa huippuvirettä kohti Oberstdorfia, aiemminkin Tourin väliin arvokisavuonna jättänyt Niskanen lisää. 

Olympiavoittaja jatkaa harjoittelua kotimaassa.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto