Iivo Niskasen selän takana puuhailtiin – autuaan tietämätön Therese Johaugin salajuonesta

0:55img
Therese Johaug MTV Urheilun haastattelussa voiton jälkeen uransa loppuvuosina.
Julkaistu 02.01.2024 21:58
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Norjan hiihtosuuruus Therese Johaug kertoo lähettäneensä valmentajansa salakuvaamaan Iivo Niskasta ennen Pekingin olympialaisia 2022. Suomalaistähti oli asiasta täysin tietämätön.

Johaug oli voittanut urallaan niin sanotusti kaiken mahdollisen paitsi henkilökohtaisen olympiakullan ennen Pekingin viiden renkaan kisoja 2022. Valtaisan kunnianhimoinen norjalainen halusi tehdä kaikkensa, jotta hän voittaisi viimeiseksi kaavailemistaan olympialaisista kultaa.

Iivo Niskasen ylvästä perinteisen vuorohiihtotekniikkaa on pidetty jopa maailman parhaana, ja Johaug on aiemminkin kehunut Niskasen perinteisen hiihtämistä. Johaug halusi Pekingin olympialaisten alla ammentaa siitä oppia ja käytti juonessaan apuna henkilökohtaista valmentajaansa Pål Gunnar Mikkelsplassia.

– Minulla oli valtava halu voittaa 10 kilometrin perinteisen kisa olympialaisissa, ja Iivo Niskanen oli suuri esikuvani koko kauden. Muistan erityisesti, kun minä ja Pål Gunnar olimme Montagnassa juuri ennen olympialaisia. Hän salakuvasi Iivoa, ja tutkimme sitä jälkeenpäin, Johaug paljasti Norjan yleisradioyhtiö NRK:n lähetyksessä Dagbladetin mukaan.

LUE MYÖS: Kerttu Niskasesta makoisa arvio – Jari Isometsä parahti kärjestä: "Minkä takia?"

Yksityiskohtien ammentaminen Niskasen tekniikasta saattoi olla omiaan kääntämään marginaalit Johaugin puolelle 10 kilometrin perinteisen kisassa. Hän voitti siinä olympiakullan 0,4 sekunnin erolla Iivo Niskasen siskoon Kerttuun. Johaug voitti Pekingin kisoista kaikkiaan kolme kultaa ja lopetti huippu-uransa myöhemmin kauden päätteeksi.

"En tiennyt"

29.11859964

Perinteisen tekniikastaan ihailtu Iivo Niskanen ei ole kilpailemassa Tour de Skillä sairastumisensa vuoksi.

Uransa kolmannen olympiakullan Pekingissä voittanut Iivo Niskanen nauroi salakuvaukselle, kun Dagbladet otti asian esiin.

– En tiennyt siitä, mutta on mukava kuulla hänen arvostuksestaan, Niskanen sanoi.

Niskanen veisteli Dagbladetille vuonna 2021, että Johaug on "erittäin tervetullut Suomeen hänen hiihtokouluunsa".

– Annan mielelläni vinkkejä hänelle, Niskanen sanoi tuolloin.

LUE MYÖS: Therese Johaug ei salaillut – täräytti kihelmöivän kommentin suorassa lähetyksessä

Entinen huippuhiihtäjä, norjalainen Viaplayn asiantuntija Niklas Dyrhaug kertoi, että Norjan maajoukkuemiehet ovat puhuneet Niskasen tekniikasta paljon. Dyrhaug kehui Niskasen olevan maailman paras nilkka- ja polvikulmien saralla, lantion pitämisessä korkeana ja ajoituksen osalta.

– Se näyttää todella hyvältä, mutta on niin uskomattoman vaikeaa hiihtää sillä tavalla, Dyrhaug ylisti Niskasen tekniikkaa.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto