Ikäkriisi voi alkaa vaikka siitä, kun kaupan kassa teitittelee, koti tyhjenee lapsista, työt loppuvat tai peilissä näkyy uusia ryppyjä. Normaali mietiskely ei kuitenkaan merkitse kriisiä. Pään sisäisiä tai muiden asettamia paineita voi helpottaa hurtilla huumorilla.
Sosiaalipsykologi ja dosentti Pirjo Nikander varoittaa käyttämästä ikäkriisi-sanaa liian kevyesti.
– Jatkuva muutos on vääjäämätön osa elämänkulkua. Isoja muutoksia on luonnollista pysähtyä pohtimaan, mutta kyseenalaistan sen, että kyseessä olisi aina kriisi, Nikander sanoo.
Usein varsinkin tasakymmenet mielletään kriisin paikoiksi. Nikanderin mielestä asennetta ylläpitävät muun muassa naistenlehdet.
– On tietysti hieman typerää syyttää mediaa kokonaisuutena, mutta jotenkin pidetään itsestään selvänä, että ihmisellä pitää olla ikäkriisi. Ja sitten on epäonnistunut, jos sitä ei ole. Se tuntuu hassulta.
Nikander ei kiellä, etteikö ikäkriisejä todella koettaisi.
– Tutkin itse aikoinaan väitöskirjassani 50 ikävuoden taitetta. Se on ollut Suomessa kulttuurisesti merkitty lakipiste, josta tulisi katsoa elämää eteen- ja taaksepäin. Tutkimuksessa haastateltavani miettivät esimerkiksi, pitäisikö viisikymppisiä juhlia avoimesti vai lähteä karkuun ja minkälaisen viestin sillä antaa – kyllä se jostakin kriisistä kertoo.
Silti jokainen käsittelee elämässä tapahtuvia muutoksia omalla tavallaan. Nikander arvelee, että tyyli riippuu aika lailla kotikasvatuksesta ja mallioppimisesta.
– Kun lapsi katsoo ympäristöään ja aikuisten tapaa reagoida, samalla hän oppii muun muassa sen, onko muutos uhka vai mahdollisuus. Onko ikääntyminen kriisin paikka vai ihan luonnollinen osa elämää?
– Toki jos lähtökohtaisesti suunnittelee elämänsä hyvin tiukasti eivätkä suunnitelmat syystä tai toisesta menekään itselle laaditun viisivuotissuunnitelman mukaan, voi olla, että pettymyksiä tulee enemmän.
”Oletkin yhtäkkiä se vanhin ikäpolvi”
Ikäkriisi voi syntyä sekä luonnollisesti elämän edetessä että rakentua yhteiskunnallisesti.
– Jokaisessa kulttuurissa on vähän niin kuin ikäjärjestys, joka määrittää käsityksiämme siitä, miten ihmisen elämä keskimäärin menee, Nikander sanoo.
Vanheneminen saattaa tuskastuttaa hyvin nuorenakin.
– Jo lapsilla voi olla eräänlaista Peter Pan -ilmiötä: ei haluta nähdä sitä aikuisen arjen, työnteon ja kiireisyyden todellisuutta. Lapsi ehkä ajattelee, että minusta ei koskaan tule aikuista, jos se on tuollaista.
– Nykyään myös esimerkiksi lukiosta valmistuminen voi olla pelottavaa, koska sanotaan, että ei saa pitää välivuotta. Turvallisten ja rytmitettyjen kolmen vuoden jälkeen yhtäkkiä onkin vastuu arjesta, tulevaisuudesta ja työ- tai koulutuspaikan löytämisestä.
Myös mahdollisuuksien pois rajautuminen ikääntyessä voi tuntua vaikealta.
– Naisten osalta biologia tietysti sanelee, miten pitää edetä, jos haluaa sekä työuran että perheen, Nikander havainnollistaa.
Lasten muuttaessa pois kotoa arkea ravistelee tyhjä pesä.
– Parisuhteessa olevat varmaan miettivät uudestaan, että keitäs me nyt olemme tässä suhteessa, kun lapset eivät ole ympärillä.
Kuvituskuva.
Joillekin kriisin aiheuttaa urakehitys.
– Saattaa olla ajatus, että kun olen sen ja sen ikäinen, niin urakehitys on menossa tuossa ja tuossa. Jos odotukset eivät täyty, niin työidentiteettiään täytyy miettiä uudelleen: kuka olen, jos en olekaan siinä, missä ajattelin tämän ikäisenä olevani?
– Nykyään hyvin moni jää työttömäksi keski-ikäisenä. 40–50-vuotiaana töitä hakeva saattaa havaita, että vaikka olisi mitä taitoja ja kokemusta, niin ympäristö ikään kuin määrittää, että oma parasta ennen -päiväys on mennyt. Se on todella julma herätys.
Eläköityminenkin vaatii totuttelua.
– Yhteiskuntamme on edelleen työkeskeinen. Eläkkeelle jäävä joutuu miettimään arjen tasolla oman elämän aikataulutuksia ja tekemisiä. Kyllä se työelämästä poistuminen usein jollakin tavalla vaikuttaa myös siihen, minkä arvoiseksi ihmiseksi itsensä kokee.
Joskus omaan ikääntymiseen havahduttaa omien vanhempien vanheneminen, sairastuminen tai kuolema.
– Se, että oletkin yhtäkkiä se vanhin ikäpolvi.
Myös ihan yksittäinen, arkinen tapahtuma voi laukaista ikäkriisin.
– Jos sinua vaikka yhtäkkiä teititellään kaupassa tai tarjotaan paikkaa raitiovaunussa, niin se voi havahduttaa: herranjestas, tuo nuori ihminen tulkitsi minun olevan niin vanha, että minuun täytyy suhtautua tuolla tavalla.
– Korostan jälleen, että kaikki eivät suinkaan ole näissä esitellyissä kohdissa kauheassa kriisissä. Jotkut seilaavat vaikeistakin tilanteista helposti läpi, Nikander lisää.
”Pitäisi olla paljon enemmän ikähuumoria”
Se, näkyykö ikäkriisi ulospäin vai myllertääkö vain omissa ajatuksissa, vaihtelee. Stereotyyppisesti ajatellaan, että esimerkiksi viidestäkympistä villiintynyt mies ostaa urheiluauton tai moottoripyörän, lähtee baanalle ja vaihtaa vaimon nuorempaan.
– On totta, että jotkut laittavat elämänsä täysin uusiksi ja tekevät rajujakin muutoksia esimerkiksi irrottautumalla parisuhteesta. Tällaiset irtiotot tasaantuvat ajan kanssa, Nikander sanoo.
Kriisiin voi reagoida myös muokkaamalla omaa ulkonäköään.
– Sekä naiset että miehet miettivät omaa fyysistä viehättävyyttään. On ihan luontevaa pohtia peiliin katsoessa, miltä näyttää. Ihmiset ovat eri tavalla sinut muuttuvan ulkonäön kanssa. Se, kuinka vahvasti lähtee mukaan ”iättömyydestä” luotuihin paineisiin ja ideaaleihin, riippuu sekä opituista että kulttuurin vahvistamista tavoista.
– Kulttuurisesti ulkonäköpaineet ja nuorekkuus ovat hyvin sukupuolittuneita. Naisten parasta ennen -päiväys on ollut perinteisesti paljon tiukempi kuin miehillä, joiden sanotaan parantuvan kuin hyvä viini. Maailma on kyllä muuttumassa miestenkin osalta hyvin ulkonäköpainotteiseksi.
Ikäkriisi saattaa edetä masennukseksi asti.
– Näin voi tapahtua erityisesti silloin, jos pettyy omaan urakehitykseen, unelmien toteutumatta jäämiseen tai siihen, millaiseksi ihmiseksi on kasvanut. Ne ovat erittäin syvälle meneviä asioita. Samoin se, että sairastuu hyvin nuorena.
Silti Nikander uskoo, että suurimpaan osaan ikäkriisejä tepsivät ammattiapua lievemmätkin keinot.
– Meillä pitäisi olla paljon enemmän ikähuumoria ja näiden asioiden jakamista omassa lähipiirissä. Iästä ei tarvitse tehdä niin hirveän isoa numeroa. Sehän on ainut asia, jossa olemme tasa-arvoisia. Jokainen ikääntyy joka tapauksessa vuoden kerrallaan.
Kuvat: Colourbox.com