Eläkkeelle jääminen voi tuntua vapauden sijaan virheeltä: "Aikaa voi olla liikaa ja elämä tylsää"

Kun päivät täyttyvät tyhjästä, eläköityminen saattaa alkaa tuntua virheeltä. Miksi vapaa elämä ahdistaa, ja mitä asialle voisi tehdä?

Kultaiset vuodet. Antoisat eläkepäivät. Vihdoinkin vapaa!

Eläkkeelle jääminen on uusi elämänvaihe, jota moni odottaa innolla. Eivät kuitenkaan kaikki.

Toisinaan työelämästä poistuminen jättää arkeen suuren arven. Eläköityminen saattaa tuntua jopa virheeltä.

– Toisinaan ajatus eläkkeelle siirtymisestä voi aiheuttaa kielteisiä mielikuvia. Joku mieltää sen vanhenemiseksi, toiselle se merkitsee yksinäisyyttä ja irrottautumista yhteisöstä, jossa on ystäviä, läheisiä työtovereita sekä ihmisiä, joiden kanssa on yhteistä historiaa, psykoterapeutti ja itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkönä toimiva Marena Kukkonen kuvailee.

– Silloin eläkkeelle siirtyminen voi aiheuttaa tyhjiön, jossa sosiaaliset suhteen muuttuvat täysin.

Huolet voivat pilata ilon eläkkeestä

Eläkeiän lähestyminen voi aiheuttaa taloudellisia huolia. Kenties tuleva eläke on pieni, tai terveys reistailee. "Kultaisten vuosien" muuttuminen huolentäyteisiksi aiheuttaa pettymystä.

– Vaikka eläkkeelle siirtymistä olisi odottanut, voi se aiheuttaa huolta pärjäämisestä. Kun vihdoin olisi aikaa toteuttaa itseään, siihen ei olekaan mahdollisuutta taloudellisista tai terveydellisistä syistä. Tai ei ole ihmisiä, keiden kanssa kokea asioita, Kukkonen sanoo.

Aina eläkkeelle ei pääse laskeutumaan rennosti. Toisinaan esimerkiksi sairaus sysää ihmisen täysin uudenlaiseen arkeen hyvin nopeasti.

– Vastentahtoisesti tai äkillisesti eläkkeelle joutuminen voi aiheuttaa kriisin, jossa henkisiä ja fyysisiä voimavaroja koetellaan. Monella on myös vahva työminä ja rakennamme usein identiteettiämme työn kautta, Kukkonen kuvaa.

– Muutos voi aiheuttaa kriisin – kuka minä olen nyt, kun en ole enää työelämässä enkä alani ammattilainen? Myös yhteiskunnallinen asema voi muuttua. Statuksen muutos vaatii tottumista ja uudelleen orientoitumista.

"Eläkkeellä oloon on saattanut kohdistua isoja odotuksia"

Ulkopuolelta katsellen tilanne voi vaikuttaa nurinkuriselta: eläkkeellähän ihminen olisi vapaa tekemään, mitä haluaa. Ei enää aikaisia aamuja, ei kellokortteja! Miten sellainen vapaus voisi ahdistaa ketään?

– Eläkkeellä oloon on saattanut kohdistua isoja odotuksia vapaudesta ja omasta ajasta, mutta työelämän rutiinien puuttuessa odotukset eivät aina vastaakaan todellisuutta. Aikaa voi olla liikaa ja elämä tylsää, Kukkonen sanoo.

Läheisilläkin voi olla omat odotuksensa: eläkkeellä olevahan on "aina vapaalla", eli käytettävissä vaikkapa lastenhoitoapuna. Oman ajan rajaaminen voi olla vaikeaa, ja yhtäkkiä rentouttava vapaa-aika onkin yhtä kiireistä kuin työaikoina.

– Myös ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet voivat rajoittaa mahdollisuuksia toteuttaa haaveita, josta saattaa seurata pettymystä. Lisääntynyt vapaa-aika voi lisätä riskiä päihteidenkäyttöön ja sen mukanaan tuomiin ongelmiin, varsinkin jos tähän on liittynyt haasteita jo aiemmin.

Älä anna taitojen valua hukkaan – "monella on paljon elämän aikana saatua osaamista"

Jos läheisensä huomaa harmittelevan päivien pituutta tai arjen merkityksettömyyttä, häneltä kannattaa reippaasti kysyä, minkälaista muutosta hän tilanteeseen toivoo.

– Mistä läheinen innostuu, haaveilee ja nauttii, ja miten näitä olisi mahdollisuus toteuttaa? Mitä asioita hän kokee elämäntilanteessaan haastavaksi ja mitä niille olisi mahdollista tehdä? Kukkonen sanoo.

– Usein kuuntelu ja rauhallinen läsnäolo on merkityksellisempää kuin valmiiden ratkaisujen keksiminen toisen ongelmiin, sillä usein jo puhuessaan ihminen alkaa itse löytämään vaihtoehtoja ja uudenlaisia näkökulmia käsillä olevan tilanteeseen.

Yhdessä voi etsiä arkeen uudenlaisia, merkityksellisiä asioita tai harrastuksia. Miten töissä kertyneitä taitoja ja kokemusta voisi nyt käyttää hyödyksi?

– Vapaaehtoistoiminta voi olla yksi vaihtoehto, jota ei aina tule ajatelleeksi. Se lisää sekä vapaaehtoisen että avuntarvitsijan hyvinvointia, tuo elämään rutiineja sekä lisää itsensä merkitykselliseksi ja tarpeelliseksi kokemisen tunteita, Kukkonen vinkkaa.

– Monella on paljon elämän aikana saatua osaamista ja kokemusta, mistä olisi hyötyä ja iloa myös eläkkeellä. Käyttämättömänä tämä voimavara on iso hukkaan heitetty resurssi.

"Vapaalla olemisesta voi myös nauttia huoletta"

Jotta "vapaarouvan tai -herran elämä" ei tulisi sokkina, eläkkeelle siirtymistä voi ennakoida. Kukkosen mukaan etukäteen voisi miettiä, millaisilla asioilla haluaa täyttää aikaisemmin töihin menneen ajan. Mitä haluaa tehdä säännöllisesti, entä millaisia rutiinit arjessa ovat, kun työpaikka ei enää kutsu joka aamu?

–  Ennen eläkkeelle siirtymistä voi vaikka sopia, kuinka jatkossa pitää yhteyttä entisiin työkavereihin, tai etsiä uusia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Mahdollisia riskejä muuttuvaan elämäntilanteeseen liittyen voi miettiä ja pyrkiä varautumaan niihin etukäteen. Voi myös pohtia, minkälaisia mahdollisuuksia lisääntynyt vapaa-aika tuo ja mihin haluaa siinä panostaa, Kukkonen sanoo.

Täysin vapaalle ei tarvitse heittäytyä. Tärkeitä rutiineja voi edelleen kalenteroida, jotta ajankäyttöön ja arkeen saa suunnitelmallisuutta. Keikkaluonteisia töitäkin voi halutessaan tehdä.

–  Vapaalla olemisesta voi myös nauttia huoletta, ilman syyllisyyttä tekemisestä tai suorittamisesta, Kukkonen muistuttaa.

Eläke herättää usein ristiriitaisiakin tunteita

Omista menoistaan saa pitää kiinni, vaikka esimerkiksi suku vaatisi muuta. Vapaaehtoistyö, viikkotapaaminen ystävän kanssa tai jumppa voi olla aivan yhtä tärkeä meno kuin työvuoro, eikä kukaan odottaisi lastenhoitoapua työvuoronkaan aikana.

– Eläkkeelle siirtymiseen voi liittyä odotuksia toteuttaa haaveita, mihin työelämän aikana ei ole ollut mahdollisuutta. Omaan hyvinvointiin, harrastuksiin, läheisten kanssa olemiseen ja lepoon on mahdollista panostaa eri tavalla kuin työelämässä, jossa ajan käyttö on aikataulutettua ja vapaa-aikaa vähemmän, Kukkonen sanoo.

– Jos eläkkeelle pääsyä on odottanut pitkään, vaikka sairastumisen tai työttömyyden takia, voi eläkkeelle siirtyminen olla helpottava muutos epävarman elämäntilanteen tullessa tältä osin päätökseen. On hyvä muistaa, että eläke herättää samanaikaisesti monia, usein ristiriitaisiakin tunteita – iloa, innostusta, jännitystä, huolta.

Katso myös: 104-vuotias pani pitkän ikänsä melkoisen "kaveruskaksikon" piikkiin

Lue myös:

    Uusimmat