Ikivanhan meteoriitin pölystä luotu "Kuu-palikka" näyttää ihmeen tutulta

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n tutkijat ovat kehittäneet rakennuspalikoita, joita voitaisiin kenties käyttää tulevaisuudessa Kuun asuttamisessa.

Tutkijat ottivat vaikutteita kaikkien tuntemista Lego-palikoista. Palikan materiaalina ei kuitenkaan käytetty muovia, vaan 4,5 miljardin vuoden ikäisen meteoriitin pölyä, jonka avulla palikoita tulostettiin 3D-tulostuksella.

Tutkijoiden tavoitteena oli luoda rakennuspalikoita, joiden avulla voitaisiin rakentaa astronauteille esimerkiksi suojia Kuuhun. Tarkoituksena on, että palikat voitaisiin tehdä Kuussa luontaisesti olevasta pölystä. Rakennusmateriaaleja ei tarvitsisi näin kuljettaa mukana Kuuhun.

Maassa ei ole saatavilla kuupölyä Apollo-lentojen tuomia näytteitä lukuun ottamatta, joten tästä syystä tutkijat käyttivät kokeessaan rakennusmateriaalina meteoriitista saatua pölyä. Kyseinen meteoriitti oli löydetty Afrikan luoteisosasta vuonna 2000.

Tutkijat onnistuivat tulostamaan pölystä tiiliä, jotka toimivat aivan samalla tavalla kuin Lego-palikat. Palikat napsahtavat yhteen tuttuun tyyliin ja ESA:n tutkijat pystyvät niiden avulla kokeilemaan erilaisia rakennustekniikoita.

– Kukaan ei ole koskaan tehnyt rakennelmaa Kuuhun, joten meidän täytyy miettiä, kuinka rakennelmat rakennetaan ja mistä materiaaleista. Emme voi viedä (rakennus)materiaaleja mukanamme Kuuhun, huomauttaa ESA:n tutkija Aidan Cowley.

Cowleyn mukaan lopputulos oli loistava, ja palikat napsahtavat yhteen suunnitellusti, vaikka ne näyttävätkin normaaleja Lego-palikoita karkeammin tehdyiltä.

Lue myös:

    Uusimmat