Poliisi epäilee kolmea lahtelaista petoksesta niin sanotussa Anteeksi Pekka -tapauksessa, kertoo Iltalehti.
Asiasta kertoi lehdelle rikosylikomisario Henry Munter Hämeen poliisista.
– Tämähän on tällainen klassinen nigerialaiskirje tai romanssihuijaus -tyyppinen erehdyttäminen, Munter kommentoi lehdelle.
Apuna ry -järjestö kertoi aiemmin koulukiusatusta Pekasta, mutta tarina on osoittautunut huijaukseksi. Järjestön mukaan Pekan äidiksi esittäytynyt ihminen on tunnustanut huijanneensa järjestöä.
Katso myös video: Näin Anteeksi Pekka -huijaus alkoi selvitä
7:56
Hämeen poliisi kertoi viime viikolla tutkivansa kampanjaan liittyvää epäiltyä petosta. Iltalehden mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että rikoshyöty on poliisin alustavan arvion mukaan noin 14 500 euroa. Asianomistajia on noin 300.
– Osa rikoshyödystä on saatu poliisin takavarikkoon, Munter kertoi lehdelle.
Epäiltyjen kuulustelut alkavat Munterin mukaan keskiviikkona.
Myös Helsingin poliisilaitos on kertonut tekevänsä kampanjasta esiselvitystä.