IL: Yli 700 HUSin hoitajan henkilötunnukset vuotivat potilaskertomuksiin

AOP HUS
Vuodosta tiedotettiin henkilöstölle IL:n mukaan torstaina.All Over Press
Julkaistu 03.07.2021 07:40

MTV UUTISET - STT

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) yksiköiden käyttämässä Apotti-potilastietojärjestelmässä tapahtui toukokuun lopulla tietoturvavuoto, jossa hoitajien henkilötunnuksia vuoti potilaskertomuksiin, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan endoskopiayksiköissä potilaiden hoitoisuusluokituksia kirjattaessa käyttäjän henkilötunnus oli kirjautunut mukaan luokitukseen.

Vuodosta tiedotettiin henkilöstölle IL:n mukaan torstaina. Apotin selvityksen perusteella tietovuoto koskee 717:ää Husin hoitajaa. Torstain tiedon perusteella henkilötunnuksia poistetaan parhaillaan raporteista, selviää Iltalehden saamasta HUSin sisäisestä tiedotteesta.

Selvityksen mukaan henkilötunnukset eivät kuitenkaan ole siirtyneet Omakantaan eivätkä täten näy potilaille.

IL:n mukaan HUSin kehittämisjohtaja Visa Honkanen kertoo, että Apotissa virheen korjaukseen on ryhdytty kahdella tavalla. Potilastietojärjestelmässä pyritään estämään uudet tapaukset ja korjaamaan takautuvasti tapahtuneet henkilötunnusten vuodot hoitoisuusluokituksessa.

Tuoreimmat aiheesta

Sairaalat ja hoitolaitokset