Ilmansaasteiden vaikutus ihmisen älykkyyteen huolestuttaa tutkijoita, kertoo tuore selvitys. Kiinassa tehdyn tutkimuksen mukaan ilmansaasteiden vaikutus ihmisen aivoihin on paljon suurempi kuin jo aiemmin tiedetyt haitat fyysiseen terveyteen. Tutkimuksesta kertoo The Guardian-lehti.
Ilmansaasteisiin kuolee ennenaikaisesti seitsemän miljoonaa ihmistä joka vuosi, sanoo maailman terveysjärjestö WHO.
Tutkimus on tehty Kiinassa, mutta sen tulokset ovat kansainvälisesti pätevät, sillä 95 prosenttia maailman kansalaisista hengittää epäterveellistä ilmaa.
Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ilman korkea saastepitoisuus aiheutti kielellistä osaamista ja arimetiikkaa eli laskuopia mittaavissa teisteissä niin merkittäviä heikennyksiä, että se vastaa kokonaisen vuoden oppimäärän menettämistä.
– Saastunut ilma voi aiheuttaa sen, että jokainen menettää yhden vuoden opiskeluja vastaavan määrän tietoa. Se on valtavasti, sanoo tutkimusryhmään osallistunut Xi Chen Yalen yliopistosta.
Vaikutus rajuin vanhusten osalta
Chenin mukaan ilmansaasteet vaikuttavat erityisen heikentävästi tiettyihin väestönosiin.
– Ilmansaasteet vaikuttavat erityisen haitallisesti yli 64-vuotiaisiin sekä miehiin ja niihin, joilla on alhainen koulutustaso. Heidän osaltaan saasteiden aiheuttama menetys saattaa vastata useammankin vuoden koulutusta.
Rajuimmin ilmansaasteet vahingoittavat yli 64-vuotiaitten älykkyyttä.
– Kaikkein kriittisimmät päätökset tehdään usein vanhalla iällä. Siksi tämän tutkimuksen tulokset ovat hyvin huolestuttavia, sanoo Rebecca Daniels isobritannialaisesta terveyssäätiö Medactistä The Guardianille.
Seitsemän miljoonaa ennenaikaista kuolemaa
Ilmansaasteet aiheuttavat vuosittain arviolta seitsemän miljoonaa ennenaikaista kuolema. Sen sijaan saasteiden vaikutus ihmisten älyyn on vähemmän tunnettu.
Aiemmat tutkimukset ovat kuitenkin antaneet viitteitä siitä, että ilmansaasteet ovat kytkösissä "erittäin korkeaan kuolleisuuteen" mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten kohdalla.
Lisäksi saasteet on yhdistetty lasten kasvaviin mielenterveysongelmiin. Erään analyysin mukaan riski sairastua dementiaan on suurempi ihmisillä, jotka asuvat vilkkaasti liikennöityjen teiden lähistöllä.
Aiemmissa tutkimuksissa on myös todetu, että ilmansaasteet vahingoittavat opiskelijoiden kognitiivisia taitoja, joita käytetään tiedon käsittelyssä.
Pitkä altistuminen lisää kielteisiä vaikutuksia
Tutkimustuloksista selvisi, että ilmansaasteet vaikuttavat älyyn sitä enemmän, mitä kauemmin niille altistuu.
Sen mukaan saasteet vaikuttavat enemmän kielellisiin kuin matemaattisiin kykyihin ja miehiin enemmän kuin naisiin. sukupuolten välinen ero saattaa johtua eroavaisuuksista miesten ja naisten aivojen toiminnassa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 20 000 ihmisen oppituloksia suhteessa ilmassa esiintyviin saastepitoisuuksiin vuosina 2010-2014.