Yhdysvallat saattaa välttää taantuman, mutta Venäjän kasvu näyttää kiihtyvän.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on nostanut ennustettaan maailmantalouden kasvusta. IMF arvioi nyt, että maailmanlaajuinen talouskasvu kiihtyy kolmeen prosenttiin sekä tänä että ensi vuonna.
Edellisessä ennusteessa huhtikuulta IMF odotti 2,8 prosentin kasvua, mutta nosti arvioitaan palvelusektorin alkuvuoden vilkastumisen myötä. Viime vuoden kasvu oli 3,5 prosenttia. IMF toteaa, että vaikka kasvuvauhti näyttää piristyvän, on sen tahti edelleen historiallisen matala.
Euroalueelle IMF odottaa tälle vuodelle 0,9:n ja ensi vuodelle 1,5 prosentin kasvua.
Inflaation odotetaan hidastuvan 6,8 prosenttiin tänä vuonna ja 5,2 prosenttiin ensi vuonna, ennen kaikkea seurauksena Kiinan inflaation hidastumisesta. Ruuan ja energian hinnoista puhdistettu pohjainflaatio hidastuu sitä vastoin hitaammin, IMF arvioi.
Lue myös: Inflaatio vaikuttaa myös kesälomailuun – näistä asioista suomalaiset säästävät eniten
Inflaatio voi IMF:n mukaan pysyä korkeana tai jopa kiihtyä, jos Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa kiihtyy tai sään ääri-ilmiöt pakottavat keskuspankit tiukentamaan rahapolitiikkaansa. Ongelmia voi syntyä myös Kiinan talouden ongelmista, jos maan kiinteistöalan vaikeuksia ei saada lievennettyä.
Pääekonomisti Pierre-Olivier Gourinchas sanoi uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvallat mahdollisesti välttää ajautumisen taantumaan.
– Olemme varovaisen toiveikkaita, että Yhdysvaltojen talous saattaa välttää taantuman ja liukua kohti inflaatiotavoitettaan. Polku tähän lopputulokseen on kuitenkin hyvin, hyvin kapea, Gourinchas varoitteli.
Maailman talouden kasvu keskittyy tänä ja ensi vuonna kehittyviin ja nouseviin maihin. Yhdysvallat, Saksa ja Japani ja muut vanhat talousmahdit kasvavat selvästi hitaammin kuin Kiina ja Intia.
Kiinaan IMF ennustaa 5,2 prosentin kasvua, selvästi enemmän kuin viime vuonna, jolloin korona pysäytti jättivaltion kasvun.
– Nyt on merkkejä siitä, että Kiinan nopea palautuminen koronan jäljiltä voi hidastua ennakoitua nopeammin.
Venäjän öljyvienti ei tyrehdy
IMF ennakoi, että Venäjän talouskasvu nousee tänä vuonna selvästi aiemmista arvioista. Kun huhtikuun ennuste oli 0,8 prosenttia, arvioi IMF nyt maan talouden kasvavan 1,5 prosentin tahtia. Taustalla on ennakoitua vahvempi kotimainen kysyntä ja julkisten menojen kasvu.
– Sotilasmenojen kasvu elvyttää kotimaista taloutta, Gourinchas totesi.
IMF:n arvio on, että Venäjän budjetin alijäämä nousee tänä vuonna 6,1 prosenttiin viime vuoden 1,4 prosentista. Talouspakotteet eivät ole aiheuttaneet merkittävää laskua Venäjän vientituloihin.
Lue myös: Suomalaisyritysten osavuositulokset eivät kerro suoraan taloustilanteesta – "Helsingin pörssi ei oikein ole Suomen talouden peili "
– Raakaöljystä tulevat vientitulot ovat pysyneet melko korkealla tasolla, Gourinchas totesi.
IMF arvioi kuitenkin, että Venäjän talouskasvu keskipitkällä aikavälillä hidastuu tuntuvasti verrattuna sotaa edeltäneisiin ennusteisiin.
– Ennusteemme on, että Venäjän kasvutahti jää alle prosenttiin.