Inflaatio kiihtyi joulukuussa – elintarvikkeiden lisäksi kulttuuri ja vapaa-ajan menot kallistuivat
Asuminen, sähkö ja polttoaineet halpenivat lähes kolme prosenttia viime vuoden joulukuusta, mutta samaan aikaan muun muassa elintarvikkeet kallistuivat yli kolme prosenttia.
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan laskettu inflaatio kiihtyi joulukuussa 1,6 prosenttiin, käy ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Marraskuun vastaava lukema oli 0,7 prosenttia.
EU-asetuksiin perustuvassa yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi on vertailukelpoinen muiden EU-maiden vastaavien tietojen kanssa.
Kulttuuri ja vapaa-aika kallistuivat
Erityisen paljon vuoden takaisesta nousivat yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan kulttuuriin ja vapaa-aikaan, koulutukseen sekä ravintoloihin ja hotelleihin liittyvät menot, jotka kaikki kallistuivat yli viisi prosenttia. Alkoholijuomat ja tupakka kallistuivat samaan aikaan 4,8 prosenttia.
Asumisen, veden, sähkön, kaasun ja muiden polttoaineiden ohella halpenivat myös terveyteen liittyvät menot, jotka laskivat yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan 2,6 prosenttia.
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos marraskuusta joulukuuhun oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 0,5 prosenttia.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää