Valkeakosken teinisurmasta epäilty 18-vuotias valkeakoskelaismies fantasioi naisen kuristamisesta jo muutama kuukausi sitten, kertovat Ilta-Sanomat ja Iltalehti.
Sisä-Suomen poliisi tutki asiaa maaliskuussa nimettömän nettivinkin perusteella. Ilta-Sanomien mukaan tutkinnan päätös paljastaa, että taposta epäilty mies kirjoitti Ylilauta-keskustelufoorumille haaveistaan naisen kuristamisesta maaliskuun 21. päivä.
Lue myös: Valkeakosken henkirikoksesta epäillyllä aiempi tuomio teräaseella tehdystä ryöstöstä – näin tapahtumat etenivät
Julkaisussaan kirjoittaja kertoi haaveilevansa naisen kuristamisesta ja uhkasi toteuttaa ”tänään ensimmäisen tapponsa”, kertoo Iltalehti.
Ylilaudalle julkaistussa uhkauksessa luki näin:
– Tänään toteutan mun ensimmäisen tapon. Kiihottanu jo pitkään kuristaa nainen.
Iltapäivälehtien saamien tietojen mukaan poliisi epäili uhkauksen kirjoittajan olevan tällä hetkellä taposta epäiltynä oleva valkeakoskelaismies.
Epäilty vapautettiin seuraavana päivänä
Poliisi teki kotietsinnän epäillyn kotiin, toimitti hänet Tampereen poliisiasemalle ja takavarikoi hänen puhelimensa ja tietokoneensa tutkintaa varten.
Epäilty kuitenkin vapautettiin seuraavana päivänä hänen kiistettyään kirjoittaneensa uhkausta.
Ilta-Sanomien mukaan Sisä-Suomen poliisi katsoi, ettei tapauksessa ollut syytä epäillä rikosta ja päätti tutkinnan huhtikuun lopussa.
Poliisi esittää nyt 15-vuotiaan teinitytön taposta ja törkeästä lapsen raiskauksesta epäiltyä 18-vuotiasta valkeakoskelaismiestä vangittavaksi huomenna keskiviikkona.
Lue myös: Rikostoimittajan kommentti: Valkeakosken tragedia muistuttaa Seinäjoen teinimurhan ja Eveliina Lappalaisen tapon motiivien järjettömyydestä
Katso myös:
2:08