Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on lähettänyt hallituskumppaneilleen salaisen sähköpostin, jossa hän antaa ohjeet siihen, miten hankaliin al-Hol-aiheisiin kysymyksiin tulee vastata, kertoo Ilta-Sanomat.
Salaisessa asiakirjassa ulkoministeri ohjeistaa hallituspuolueiden eduskuntaryhmiä siitä, miten medialle tulee vastata al-Holin tilanteeseen liittyen. Asiakirjan saatesanoissa perustellaan ohjeistusta sillä, että al-Holin ”ilmiselvästi tulenarasta” tilanteesta on uutisoitu kiivaasti erilaisten tietovuotojen vuoksi.
Asiakirjaan on eritelty kysymys kerrallaan selkeät vastaukset mahdollisiin kysymyksiin, jotka koskevat muun muassa al-Holin tämänhetkiseen tilanteeseen johtaneita tapahtumia sekä koko soppaan sekaantuneiden osapuolten vastuun jakautumista.
Lue myös: Kuka sanoi mitä ja milloin – joko menit sekaisin al-Hol-vyyhdin kiemuroista? Tässä umpisolmun merkittävimmät käänteet
Oppositiota ei hymyilytä
Ilta-Sanomien näkemä huippusalainen asiakirja ei herättänyt hilpeyttä opposition riveissä.
– Haavisto ohjeistaa hallituskumppaneita, että teidän tulee antaa näitä samoja selityksiä. Ettei kysymyksiin vaan vastattaisi ristiin. Tuntuu salailevalta ilmapiiriltä. Haavisto salailee, ja kansa ei hyväksy, että näitä asioita salataan, perussuomalaisten ryhmäjohtaja Ville Tavio kuvaili ohjetta Ilta-Sanomille.
Ilta-Sanomat haastatteli myös toista oppositiopuoluetta. Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkäsen mukaan Haaviston laatima ohjeistus ei valaise al-Holin tilannetta yhtään enempää.
– Kuitenkin jälkeen päin hän on sanonut niin, että itse asiassa hallituksen iltakoulu on ratkaissut asian. Tässä on minun mielestä tarina vaihdellut. Se ei ole omiaan herättämään luottamusta siitä, että tässä olisi toimittu jonkun selvän yhteisen suunnitelman mukaan. Tässä on vaikuttanut, että on yritetty sooloilla ja jälkeenpäin paikata, Mykkänen kommentoi.
Lue myös: Koko oppositio mukaan al-Hol-välikysymykseen – "Kauanko hallitus ja asianosaiset ministeriöt ovat tienneet kotiuttamissuunnitelmista?"
Hallitus tekee yhteisen linjauksen maanantaina
Al-holin epäinhimillisissä oloissa olevien suomalaisnaisten ja -lapsien tilanne on viime aikoina ollut valtakunnallisesti yksi suurimmista puheenaiheista. Hallituspuolueet ja kansanedustajat tuntuvat olevan toistaiseksi erimielisiä siitä, mitä isis-naisille ja heidän lapsilleen tulisi tehdä.
– En kyllä sieltä oppositionkaan puolelta kauheasti riekkuisi tällaisella vakavalla asialla. Ei tähän kellään varmaankaan ole mitään hirveän hyvää ja helppoa ratkaisua ole, puolustusministeri Antti Kaikkonen kommentoi tänään Ylellä.
– Tämä on sen tyyppinen kysymys, että pitää valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono, Kaikkonen jatkoi.
MTV Uutisten tietojen mukaan hallitus käy läpi välikysymysvastauksensa valtioneuvoston istunnossa maanantaina. Al-Holin suomalaisten epäselvää tilannetta on puitu myös eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnassa.
Lue myös: Selkeyttääkö al-Hol-välikysymys hallituksen linjaa suomalaisten kotiuttamisesta? Vihreillä ja keskustalla yhä eri näkemys – "Se edellä tässä on tietenkin mentävä..."
Samalla hallitus tekee poliittisen linjauksen siitä, miten suhtautua Al-Holin leirissä oleviin suomalaisiin naisiin ja lapsiin. Tähän asti hallituksella ei ole ollut mitään yhteistä linjaa siitä, pitääkö heitä kotouttaa vai ei.
Opposition on jättänyt al-Holin tilanteesta sekä hallituksen toiminnasta. Välikysymystä käsitellään tiistaina.
Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta keskiviikkona.