Al-holin epäinhimillisissä oloissa olevien suomalaisnaisten ja -lapsien tilanne on viime aikoina ollut valtakunnallisesti yksi suurimmista puheenaiheista. Myös puolustusministeri Antti Kaikkonen kommentoi kohuttua aihetta Ylen Ykkösaamussa.
Al-Holista tuli valtakunnan ykköspuheenaihe sen jälkeen, kun ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimet alkoivat herättää hämmennystä ja epäluottamusta. Viime kesän ja syksyn tapahtumat saivat opposition esittävään tilanteesta välikysymyksen, jota ruoditaan eduskunnassa tulevana tiistaina.
Lue myös: IL: Enemmistö suomalaisista katsoo, että Haavisto on toiminut väärin al-Hol-kohussa
Lisäksi keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.) joutui ikävään valoon. Keskustan puheenjohtajan teettämä mielipidekysely sosiaalisessa mediassa sai huomiota jopa kansainvälisellä tasolla.
– Se ei ehkä ollut paras mahdollinen ajatus siinä kohtaa. Varmaan aivan hyvä tarkoitus hänellä siinä sinänsä oli, mutta ehkä tämä ei nyt kuitenkaan some-kyselyn aiheeksi sovi, puolustusministeri Antti Kaikkonen kommentoi Kulmunin arviointivirhettä Ylen Ykkösaamussa.
– Mutta, meille kaikille tulee virheitä politiikassa ja elämässä muutenkin. Hän pyysi anteeksi, ja asian pitäisi olla sillä selvä,
Lue myös: Katri Kulmunin Instagram-kysely al-Holin suomalaisista ylitti uutiskynnyksen kansainvälisesti – "Ihanko oikeasti, Suomi?"
4:39
"Tämä on varmaan aika tunteita herättävä kysymys"
Puolustusministeri pohti myös sitä, miksi al-Holin tilanne on muuttunut niin riitaisaksi ja kipeäksi puheenaiheeksi.
– Tämä on varmaan aika tunteita herättävä kysymys. Ainakin itseni ja varmasti monen suomalaisenkin mielestä on vaikea ymmärtää, miksi ylipäätänsä ihminen lähtee tuollaisiin suhteisiin – terroristijärjestön toimintaan mukaan. Ja sitten toisaalta, jos lähtee, onko Suomella joku velvollisuus veronmaksajien rahoilla lähteä hakemaan heidät takaisin, Kaikkonen pohtii tilanteen aikaansaamaa ristiriitaa.
Kuten Katri Kulmuni, myös Antti Kaikkonen näkee tilanteen erittäin haastavana etenkin leirillä olevien lasten vuoksi – heidät olisi saatava turvaan.
– Tuolla on kolmisenkymmentä lasta, joista tietojeni mukaan yli puolet on alle 5-vuotiaita. He ovat tietysti täysin syyttömiä osaansa. Kyllä sydän sanoo, että vähintäänkin heitä pitäisi pystyä auttamaan, Kaikkonen muotoilee.
Hän on keskustan linjan kanssa samaa mieltä: naisten kotiuttaminen suomalaisten ei tule kysymykseen. Puolustusministeri vetoaa toistamiseen siihen, ettei suomalaisten verorahoja tulisi käyttää isis-naisten tuomiseen Suomeen.
– Heillä tietysti on perustuslain takaama oikeus palata Suomeen, jos he sieltä omin neuvoin palaavat, hän lisää.
Lue myös: Halla-aho tylyttää vihreitä ja Pekka Haavistoa al-Holin mahdollisesta palautusoperaatiosta – "Vaadimme selitystä sille, miksi eduskuntaa on johdettu harhaan"
Terveiset välikysymyksen tehneelle oppositiolle
Hallituspuolueilla tuntuu olevan erimielisyyksiä siitä, mitä naisten ja lasten suhteen tulisi tehdä. Kaikkosen mukaan hallitus käy lähipäivien aikana neuvotteluja linjastaan Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilanteeseen.
Puolustusministerin mielestä al-Holista on käyty hyvin värikästä keskustelua, jolla hän viittaa oppositioon.
– En kyllä sieltä oppositionkaan puolelta kauheasti riekkuisi tällaisella vakavalla asialla. Ei tähän kellään varmaankaan ole mitään hirveän hyvää ja helppoa ratkaisua ole.
– Tämä on sen tyyppinen kysymys, että pitää valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono, Kaikkonen selventää.
Kaikkonen peräänkuuluttaa nopeita peliliikkeitä
Vaikka tilanne on monin tavoin haastava, Kaikkonen on optimistinen sen suhteen, että hallitus pääsee lopulta sopuun. Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, millaisella aikataululla suomalaisten kotiuttaminen tapahtuu.
– Maalaisjärki sanoo, että mitä pidempään he siellä ovat, sen pahempi kaikille, Kaikkonen sanailee samalla toivoen, että tilanne ratkaistaan nopeasti.