Israel iski pakolaisleiriin Libanonissa, USA:n ja Israelin puolustusministerit keskustelleet – MTV seuraa

MTV seuraa Lähi-idän tapahtumia tässä artikkelissa.

Tiivistelmä

  • Israel on aloittanut "rajoitetun maaoperaation" Libanoniin
  • Israelin ilmaisku osunut pakolaisleiriin Libanonin puolella, ainakin viisi kuollut
  • Kanada ja Britannia järjestävät evakuointilentoja kansalaisilleen
  • Israel iskenyt tiistaina myös Syyriaan

Tiistai 1.10.

7.30: Israelin armeija raportoi kolmesta ohjuksesta

Israelin armeija kertoo havainneensa kolme Libanonista ammuttua ohjusta Israelin ilmatilassa. Kaksi ohjusta tuhottiin ilmassa ja yksi putosi "avoimelle alueelle". 

Henkilövahinkoja tai kuolinuhreja ei tiettävästi ole.

Asiasta kertovat The Jerusalem Post sekä The Guardian.

5.36: Israel iskenyt myös Syyriaan

Israelin ilmaiskuissa Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen kuoli varhain tiistaina kolme siviiliä, Syyrian valtion media kertoo.

Yksi uhreista on median mukaan maan valtion television uutisankkuri.

Lisäksi iskuissa haavoittui yhdeksän ihmistä.

Syyrian valtion uutistoimisto Sanan mukaan Israel käynnisti tiistaina ilmahyökkäyksen Damaskokseen sotakoneilla ja lennokeilla Golanin suunnasta.

Syyrian valtion mediat ovat raportoineet useista pääkaupunkiseudulle kohdistuneista iskuista yön aikana.

(STT)

5.34: Kanada ja Britannia järjestämässä evakuointilentoja

Kanada ja Britannia ovat ilmoittaneet järjestävänsä kansalaisilleen evakuointilentoja pois Libanonista.

Kanada on varannut kansalaisilleen 800 paikkaa kaupallisille lennoille. Britannia on järjestänyt keskiviikolle tilauslennon Libanonissa oleville kansalaisilleen.

Sekä Kanada että Britannia ovat myös valmistelleet Kyprokselta johdettavaa mahdollista kansalaistensa evakuointioperaatiota.

BBC:n mukaan Libanonissa arvioidaan olevan 4 000–6 000 Britannian kansalaista. Kanadan ulkoministeriön verkkosivuilla Libanonissa asuvien kanadalaisten määräksi arvioidaan 40 000–75 000.

(STT)

5.31: Yhdysvallat keskustellut Israelin kanssa 

Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austin kävi keskustelun Israelin puolustusministeri Yoav Gallantin kanssa maanantaina, kertoo Yhdysvaltain puolustusministeriö.

Ministeriön lausunnossa todetaan, että "he sopivat tarpeesta purkaa hyökkäysinfrastruktuuria (Libanonin) rajalta, jotta Hizbollah ei voi suorittaa 7. lokakuun kaltaisia ​​hyökkäyksiä Israelin pohjoisiin yhteisöihin".

7. lokakuuta viittaa viime vuoden kyseiseen päivään, jolloin terroristinen äärijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin.

Austin myös totesi, että tarvitaan diplomaattinen päätös, jotta siviilien kotiinpaluu rajan molemmin puolin voidaan varmistaa.

(Reuters)

5.12: Israel iskenyt pakolaisleiriin Libanonissa

Israel iski varhain tiistaina Etelä-Libanonin Sidonin kaupungissa sijaitsevaan Ain al-Hilwehin pakolaisleiriin.

Medioiden mukaan iskun kohteena olisi ollut mies, jota Israel on syyttänyt palestiinalaishallintoa johtavan Fatahin aseellisen siiven Libanonin-haaran johtajaksi.

Al-Jazeeran mukaan iskussa kuoli ainakin viisi ihmistä. Iskun kohteeksi epäillyn miehen kohtalosta ei ole tietoa.

Medioiden mukaan kyseessä oli ensimmäinen isku yhdelle Libanonin suurimmista palestiinalaisleireistä sen jälkeen, kun konflikti Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin välillä eskaloitui viime lokakuussa.

(STT)

4.53: Israel aloittanut "rajatun maaoperaation" Libanoniin

Israelin asevoimat kertoo aloittaneensa rajatuksi ja tarkasti kohdennetuksi kuvaillun maaoperaation Iranin tukeman äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin Etelä-Libanonissa Israelin rajan lähellä.

Asevoimien mukaan poliittisen hyväksynnän saaneen operaation iskut kohdistuvat lähellä rajaa olevissa kylissä sijaitseviin kohteisiin, jotka muodostavat välittömän uhan Pohjois-Israelin yhteisöille.

Maajoukkojen tukena on tykistö- ja ilmatukea, asevoimat kertoo.

Yhdysvaltalaislehti The New York Timesin haastattelemien israelilaisviranomaislähteiden mukaan alkaneeseen maaoperaation toteuttamiseen osallistuu pieni määrä erikoisjoukkoja.

Lehden mukaan operaatio saattaa kuitenkin kasvaa laajemmaksikin maahyökkäykseksi, sillä viime päivinä Israelin asevoimat on sijoittanut Pohjois-Israeliin tuhansittain lisäjoukkoja.

Israelilaismediat Haaretz, Jerusalem Post ja Ynet kertoivat aiemmin maan turvallisuuskabinetin hyväksyneen maanantai-illan kokouksessaan Libanonin operaation seuraavan vaiheen.

Maanantain seuranta-artikkelin löydät täältä.

Lue myös:

    Uusimmat