Israel iski kouluun Gazassa, ainakin 30 kuollut – uusi evakuointikäsky annettu

Suurin osa loukkaantuneista on myös vakavasti loukkaantuneita.

Ainakin 30 kuoli, kun Israel iski koulurakennuksen Deir al-Balahissa Gazan keskiosassa lauantaina. Kuolleiden lisäksi ainakin 100 on loukkaantunut ja suurimman osan loukkaantuneen vammat ovat vakavia, kertoo Haaretz-lehti.

Tarkkaa kuolleiden tai loukkaantuneiden määrää ei vielä tiedetä, mutta Haaretz kertoo, että koulurakennuksesta oli hakenut turvaa kotiseudultaan paenneet palestiinalaiset.

Israel antanut uuden evakuointikäskyn

Israelin armeija on antanut tänään lauantaina uuden evakuointikäskyn Khan Yunisin kaupungin asukkaille eteläisessä Gazassa.

Armeija on käskenyt osaa asukkaista siirtymään väliaikaisesti Al-Mawasiin Gazan kaistan etelärannikolle.

Israel on varoittanut toteuttavansa uusia operaatioita Khan Yunisin kaupungin alueella. Israelin armeijan mukaan sen tavoitteena on lopettaa alueelta tulevat raketti-iskut, jotka on kohdistettu Israeliin.

YK:n mukaan yli 180 000 palestiinalaista on paennut Khan Yunisista sen jälkeen, kun Israelin armeija aloitti operaation alueella maanantaina.

Maanantaina Hamasin alainen Gazan terveysministeriö kertoi, että Israelin iskut Khan Yunisin alueella olivat surmanneet ainakin 70 ihmistä, minkä lisäksi yli 200 loukkaantui. Iskut tapahtuivat pian sen jälkeen, kun Israelin asevoimat oli määrännyt osan alueesta evakuoitavaksi.

YK:n mukaan evakuointimääräykset ja lisääntyneet sotatoimet ovat vaikeuttaneet avustusoperaatioita. YK on raportoinut myös palestiinalaisalueilla vallitsevista huonoista hygieniaoloista ja vedensaannin ongelmista.

Netanjahu Yhdysvalloissa

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili kuluneella viikolla Yhdysvalloissa, missä hän tapasi muun muassa presidentti Joe Bidenin ja varapresidentti Kamala Harrisin.

Biden sanoi käyneensä Netanjahun kanssa yksityiskohtaisen keskustelun aseleposopimuksesta ja panttivankisopimuksesta. Hän kertoi myös nostaneensa esille humanitaarisen kriisin Gazassa, peruspalvelujen palauttamisen kriittisen tärkeyden ja siviilien suojelemisen sotilasoperaatioiden aikana.

Harris sanoi tehneensä Netanjahulle selväksi huolensa Gazassa vallitsevasta humanitaarisesta tilanteesta.

Netanjahu tapasi matkallaan myös presidenttiehdokas Donald Trumpin ja miljardööri Elon Muskin.

Trumpin mukaan asiat Lähi-idässä järjestyisivät nopeasti, jos hänet valittaisiin presidentiksi. On kuitenkin epäselvää, miten se tapahtuisi.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat