Israeliin toimitetut aseet olivat liikaa – Norjan joukkue joutui kohun keskelle

Norjan mäkihyppymaajoukkue on joutunut kohun keskelle, kertoo NRK. Joukko mielenosoittajia kokoontui sunnuntai-iltana Lillehammerin hyppyrimäelle, jossa hypättiin maailmancupin osakilpailu.

Palestiinan puolesta mieltään osoittaneiden aktivistien viesti oli selvä. Norjan mäkihyppymaajoukkueen tulisi lopettaa yhteistyönsä ilmailu- ja puolustusalan yrityksen Nammon kanssa. Nammon valmistamia aseita on toimitettu äärijärjestö Hamasia vastaan taistelevalle Israelille. Mielenosoittajat ovat huolissaan siviilien kärsimyksistä Gazassa.

– Meidän mielestämme pitkään jatkuneen yhteistyön pitäisi loppua nyt, kun näemme Gazan brutaalit tapahtumat. Norjan mäkihyppy ja norjalainen urheilu yleisesti eivät voi hyväksyä sitä, että ne yhdistetään yhtiöön, joka yhdistetään siviilien tappamiseen, jollaista nyt näemme, aktivisti Olav Gjøystdal sanoi NRK:lle.

Israelilainen Haaretz-lehti kertoi marraskuussa Yhdysvaltojen lähettäneen Israelin käyttöön ainakin 1 800 Nammon Arizonan tehtaalla valmistettua M141-raketinheitintä. Nammon omistavat puoliksi Norjan valtio ja suomalainen Patria.

Norjan mäkihyppyliiton markkinointijohtaja Arne Årbråten tyrmää vaatimukset NRK:lle lähettämässä vastauksessaan. Årbråtenin mukaan Nammo toimii lakien mukaan.

– Mäkijoukkueen rahoitus tulee sataprosenttisesti kaupallisilta toimijoilta, ja Nammon kanssa tehty sopimus on ollut osa sitä vuodesta 2010. Nammo on vakuuttanut mäkijoukkueelle ja Hiihtoliitolle, että yhtiö noudattaa lainsäädäntöä maissa, joissa se toimii.

Nammon viestintäjohtaja Thostein Korsvoldin mukaan Israeliin lähetetyt aseet oli myyty Yhdysvaltojen puolustusministeriölle lähes kymmenen vuotta sitten. Hänen mukaansa yhdysvaltalaisviranomaiset ovat tehneet päätöksen aseiden lähettämisestä, eikä yhtiöllä ole asian kanssa mitään tekemistä.

– Norja ei vie aseita Israeliin. Jos mielenosoittajat ovat eri mieltä siitä, miten Yhdysvallat toimii, he ovat luultavasti tulleet väärään paikkaan.

NRK:n mukaan Nammon Arizonan tehtaalta myytiin M72-panssarintorjuntaohjuksia Israeliin vuonna 2014. Korsvold toteaa, että yhtiön Yhdysvaltojen toiminnoissa noudatetaan Yhdysvaltojen lakia ja vientimääräyksiä.

Nammon logot ovat näyttävästi esillä Norjan mäkimaajoukkueen varusteissa. Gjøystdal pitää toimintaa urheilupesuna ja sanoo olevansa huolissaan Norjan mäkihypyn maineesta. Korsvold ei väitettä hyväksy.

– Yli kymmenen vuoden aikana, jonka olemme olleet mäkimaajoukkueen tukijana olemme keskittyneet tasa-arvoon ja olleet edistämässä aerodynaamista ymmärrystä. Meidän ei tarvitse pestä mitään.

Lue myös:

    Uusimmat