Itävallan puolustusministeriö sanoi kahdeksan itävaltalaisen rauhanturvaajan haavoittuneen lievästi Libanonissa.
Libanonin valtion uutistoimisto NNA:n mukaan Israelin asevoimien panssarivaunut olivat tiistaina edenneet lähelle Khiamin kylää.
Kylä sijaitsee Libanonissa noin kuusi kilometriä Libanonin ja Israelin rajana pidetyltä siniseltä linjalta. Kyseessä on uutistoimisto AFP:n arvion mukaan syvimmälle Libanoniin kohdistunut Israelin maajoukkojen eteneminen sen jälkeen, kun Israel kertoi viime kuussa alkavansa tehdä maaoperaatioita Libanoniin. Israelin maajoukot ovat tehneet iskuja lähinnä rajan tuntumassa oleviin kyliin.
Libanonissa toimiva äärijärjestö Hizbollah kertoi tiistaina tehneensä ilmaiskuja Khiamin lähellä olevia Israelin joukkoja vastaan. Hizbollahin mukaan Israel ei olisi ottanut yhtäkään Etelä-Libanonin kylää täyteen hallintaansa.
Raketti haavoitti rauhanturvaajia
Itävallan puolustusministeriö kertoi tiistaina kahdeksan itävaltalaisen rauhanturvaajan haavoittuneen lievästi raketin osuttua YK-operaatio Unifilin johtoesikunnan alueelle Etelä-Libanonissa. Itävallan puolustusministeri Klaudia Tanner tuomitsi jyrkästi Naqourassa sijaitsevaan johtoesikuntaan tehdyn hyökkäyksen.
Unifilin arvion mukaan pohjoisesta tulleen raketin laukaisi todennäköisesti Hizbollah tai joku siihen linkittynyt ryhmittymä.
– Muistutamme Hizbollahia ja kaikkia toimijoita heidän velvollisuudestaan varmistaa YK:n henkilöstön ja kiinteistöjen turvallisuus, Unifil kertoi tiedotteessaan.
Lue myös: Tässä on äärijärjestö Hizbollahin uusi johtaja
Hizbollahille uusi johtaja
Hizbollah kertoi tiistaina valinneensa uudeksi johtajakseen Naim Qassemin. Järjestöä lähellä olevan lähteen mukaan Qassemin nimitti viikonloppuna viisijäseninen shura-neuvosto, joka on Iranin tukeman Hizbollahin korkein päätöksentekoelin.
Järjestöä vuosikymmeniä johtanut Hassan Nasrallah sai surmansa Israelin tekemässä iskussa syyskuussa.
71-vuotias Qassem on yksi Hizbollahin perustajista, ja hän on toiminut Hizbollahin varapääsihteerinä vuodesta 1991.
Alun perin Nasrallahin seuraajaksi kaavailtiin Hizbollahin toimeenpanevan neuvoston johtajaa Hashem Safieddinea. Tämä kuitenkin kuoli Israelin tekemässä iskussa hieman Nasrallahin kuoleman jälkeen.
0:39
Lue myös: Israel kieltämässä palestiinalaisten avustusjärjestö UNRWA:n toiminnan maassa
Gazan ilmaiskuissa kuoli lähes sata
Israelin tiistain vastaisena yönä Gazaan tekemässä ilmaiskussa kuoli lähes sata ihmistä, sanoi äärijärjestö Hamasin alainen Gazan väestönsuojeluvirasto. Lisäksi kymmenien ihmisten kerrotaan haavoittuneen.
Iskun kohteena ollut asuinrakennus sijaitsi Gazan pohjoisosassa Beit Lahian alueella.
Israelin asevoimat on kertonut tutkivansa asiaa. Asevoimat kertoi tiistaina ainakin neljän sen sotilaan kuolleen Gazassa.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Gazassa on kuollut yli 43 000 ihmistä sen jälkeen, kun Israel aloitti sotatoimet Gazassa noin vuosi sitten.
2:22