Netanjahu väittää Politicon haastattelussa israelilaisten enemmistön tukevan hänen hallituksensa toimia.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on kiistänyt Politicon haastattelussa Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin näkemyksen, jonka mukaan Netanjahun toimet Gazassa vahingoittavat Israelia enemmän kuin auttavat.
Netanjahu sanoi Bidenin olevan väärässä, jos tämä kuvittelee hänen tekevän henkilökohtaista politiikkaa israelilaisten enemmistöä vastaan ja vahingoittavan Israelin etuja.
Netanjahu väitti myös Israelin enemmistön olevan yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin ja ymmärtävän mikä on Israelin etu.
Netanjahun epäonnistuminen äärijärjestö Hamasin ottamien panttivankien vapauttamisessa on johtanut säännöllisiin mielenosoituksiin Israelissa ja vaatimuksiin ennenaikaisista vaaleista. Esimerkiksi Tel Avivissa oli lauantai-iltana Netanjahun vastaisia mielenosoituksia.
Pääministeri vakuutti haastattelussa, että israelilaisten enemmistö tukee Israelin hallituksen toimia, joilla se pyrkii tuhoamaan Hamasin jäljellä olevat terroristiryhmät.
Netanjahu: Gazassa kuollut 13 000 Hamasin taistelijaa
Hamasin hyökkäyksessä Israeliin lokakuun alussa kuoli Israelin mukaan noin 1 160 ihmistä. Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israelin iskut ovat surmanneet Gazassa lokakuun alun jälkeen lähes 31 000 ihmistä.
Netanjahu väitti haastattelussa, että Gazan terveysministeriön ilmoittamasta luvusta ainakin 13 000 on ollut terroristitaistelijoita.
Hamas ei ole kertonut paljonko sen taistelijoita on kuollut sodassa Israelia vastaan.
2:14
Netanjahun ja Israelin toimet on tuomittu laajasti ympäri maailman. Hän on myös uhmannut tärkeää liittolaistaan Yhdysvaltoja kiistämällä niin sanotun kahden valtion mallin, jossa israelilaisilla ja palestiinalaisilla olisi omat valtiot.
Politicon haastattelussa Netanjahu väitti israelilaisten tukevan hänen kantaansa, jonka mukaan Israelin ei pidä hyväksyä mallia.