Yhtiön henkilöstö syyttää uutta johtoa ennennäkemättömästä painostuksesta ja sensuurista.
Italian yleisradion RAI:n toimittajat aloittivat maanantaina vuorokauden mittaisen työnseisauksen, jolla he vastustavat maan laitaoikeistolaisen hallituksen poliittista ohjausta ja yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
Valtaosaa RAI:n toimittajista edustavan ammattiliitto Usigrain mukaan jälkifasistista Italian veljet -puoluetta edustavan pääministeri Giorgia Melonin nimittämä johto kontrolloi toimittajien journalistista työtä tukahduttavasti ja yrittää tehdä RAI:sta hallituksen äänitorven.
Esimerkiksi RAI:n pitkäaikainen toimittaja Enrica Agostini kertoi, ettei ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa painostusta ja sensuuria kuin nyt. Hänen mukaansa esimerkiksi tv-uutisia on vaadittu aloittamaan jollain positiivisella uutisella Melonista, kun taas hallituksen kannalta ikävät uutiset on pyritty sivuuttamaan.
Näin yritettiin tehdä esimerkiksi viime marraskuussa, kun jo valmiiksi myöhässä ollut pikajuna teki ylimääräisen pysähdyksen, jotta maatalousministeri Francesco Lollobrigida voisi jäädä siitä pois. Lollobrigida on myös Melonin lanko. Uutinen julkaistiin lopulta vasta useiden tuntien vatvomisen jälkeen.
Usigrain mukaan sensuurin kohteeksi joutui esimerkiksi ennen vapautuspäivää esitettäväksi suunniteltu monologi, jossa olisi arvosteltu Melonia. Italiassa vietetään vapautuspäivää 25. huhtikuuta maan fasistihallinnon kaatamisen kunniaksi.
Hallitukset vaikuttaneet toimitukselliseen linjaan
Italian tiuhaan vaihtuvat hallitukset ovat ennenkin pyrkineet vaikuttamaan RAI:n toimitukselliseen linjaan, mutta Melonin hallituksen otteita on kuvailtu poikkeuksellisen rajuiksi.
– Menetämme mieluummin yhden tai useammankin päivän palkan kuin vapautemme, Usigrai perusteli lakkoa julkaisemassaan videossa.
Yhtiön johto syytti liittoa valeuutisten levittämisestä ja väitti sillä olevan ideologisia ja poliittisia motiiveja.
Poliittisen ohjauksen lisäksi Usigrai protestoi RAI:n henkilöstöpolitiikkaa. Liiton mukaan eläköityneiden työntekijöiden tilalle ei ole palkattu uusia, mutta osaa toimittajista roikutetaan silti pätkätöissä.
Lakkoilijoiden tarkasta määrästä ei ole tietoa, mutta RAI:n ympärivuorokautinen uutispalvelu näytti maanantaina ennalta nauhoitettua materiaalia.
RAI:n katsojaosuus Italian tv:stä on noin 39 prosenttia.
Uusimmat
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle rahasta
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
Lataa lisää