Itämeritutkija Seppo Knuuttilan kalaverkkoihin on tarttunut Helsingin edustalla lähes puolikiloisia silakoita.
Saalis kiinnostaa myös ruotsalaisia ja norjalaisia kalatutkijoita, koska Ruotsin rannikolla suurikokoisten silakoiden määrän on havaittu vähentyneen. Seuraavaksi tutkitaan jättisilakoiden geeniperimä, jotta saadaan selville, ovatko Helsingin edustan jättisilakat samaa populaatiota kuin silakat muualla Itämerellä.
Kun kaksi itämeritutkijaa lähtee kalaan, kyse ei ole pelkästä harrastuksesta. Saaliista löytyy usein jotain kiinnostavaa. Tänä talvena verkkoihin on tarttunut muun muassa lähes puolikiloisia silakoita.
– Niitä tulee silloin tällöin. Se on aika erikoista. Ihmiset yleensä toteavat minulle kuvista, että oletpa saanut hienoja siikoja, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.
Seppo Knuuttila ottaa silakasta näytettä ruotsalaistutkijoille.
Ruotsalaistutkijat pyysivät näytteitä
Kuvista kiinnostuivat myös norjalaiset ja ruotsalaiset kalatutkijat. Ruotsin rannikolla suurikokoisia silakoita on saaliissa aiempaa vähemmän. Ruotsalaistutkijat ovatkin pyytäneet Knuuttilaa ottamaan evänäytteitä isoista silakoista, jotta niiden geeniperimä voidaan selvittää.
– Isojen silakoiden kohdalla kiinnostaa se, että ovatko ne samaa populaatiota kuin normaalikokoiset silakat vai onko täällä erillinen populaatio, jossa on enemmän kookkaaksi kasvavia silakoita, selittää Knuuttila.
Olisi kiinnostavaa, jos Helsingin silakat paljastuisivat omaksi populaatiokseen.
– Se olisi mielenkiintoista, koska yleensä on ajateltu, että Itämeren silakka on enemmän tai vähemmän samaa populaatiota. Voi olla, että isotkin silakat ovat samaa populaatiota kuin pienet. Ne ovat vain nopeasti kasvavia yksilöitä, pohtii Knuuttila.
Seppon Knuuttila (vas.) ja Antti Iho saivat tänään saaliiksi reilun kilon painoisen kuhan.
Kalastus ja kalan syönti lisää suojeluintoa
Näiden kalastajien mielestä kalan pyydystäminen ja syöminen on tärkeää myös Itämeren suojelun kannalta.
– Itämeren suojelussa puhutaan monesti siitä, että meillä on kiire. Toisaalta me mun mielestä ei saada koskaan tehdä temppuja, joita emme pysty pitämään yllä. Yksi temppu, jonka voi pitää yllä on se, että pyydystää ja syö hyvää kalaa. Tai edes syö hyvää kalaa. Se on osa sitä, mikä tuo koko suojelumotivaation, että me käytetään ja hyödynnetään ja nautitaan siitä merestä, jolloin sen hyvä tila on meille tärkeää, painottaa erikoistutkija Antti Iho Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Merilokki on saanut syötäväkseen isokokoisen silakan. Kuva: Seppo Knuuttila
Itämeri lämpenee ja happiongelma pahenee
Uusimmat tiedot Itämeren tilasta kertovat, että meren lämpeneminen näkyy jo syvänteissäkin. Lämpenemisen myötä veteen vapautuu entistä enemmän sinileväkukintoja ruokkivaa fosforia.
– Nyt kun Itämerellä on jo ennestään vaikea happiongelma, niin tämä syvänteiden lämpeneminen vain pahentaa sitä. Lämpimään veteen liukenee vähemmän happea ja lämpimässä vedessä happea kuluttavat toiminnot kiihtyvät. Fosforin vapautuminen pohjilta lisääntyy ja kun se kulkeutuu pintakerrokseen, se on suoraan ravintoa sinileville, tietää Knuuttila.
Helsingin edustalta saa yleensä saaliiksi runsaasti kuoreita eli norsseja.
Norssi on aliarvostettu ruokakala
Tänään merestä nousi iso kuha, paljon norsseja ja muutama silakka. Norssit eli kuoreet ovat näiden kalastajien herkkua.
– Norssi on erittäin maukas kala, mutta Suomessa se on lähes kokonaan jäänyt ihmisten ruokapöydästä pois. Sitä vieroksutaan sen voimakkaan ominaistuoksun vuoksi, mutta pannulla paistettuna se on silakkaakin parempi. Meillä olisi varaa pyytää kuoretta sekä rannikkoalueilta että järvistä enemmän ruokakalaksi, vakuuttaa Knuuttila.