Uransa lopettanut rap-artisti otti kantaa Twitterissä.
Uransa lopettanut rap-artisti Jare Tiihonen lopetti somehiljaisuutensa musiikkialan vallitsevan tilanteen vuoksi. Nykyisin harvemmin julkisuudessa esiintyvä Tiihonen ottaa kantaa Twitter-tilillään siihen, kuinka päättäjien pitäisi tulla vastaan tilanteessa, kun ala on ollut seisahduksissa likimain vuoden.
LUE MYÖS: MTV seuraa koronan etenemistä: Vantaalaisessa koulussa todettu yli 50 tartuntaa viimeisen kuukauden aikana
Sosiaalisessa mediassa on käynnistynyt kampanja, jossa alalla työskentelevät julkaisevat kannanottoja kuvatunnisteella oikeus musiikkiin. Kantaa on ottanut lukuisat suomalaiset artistit, kuten Alma.
Tiihonen kiittää Twitter-päivityksessään musiikkialan ryhmähenkeä, mutta toteaa samassa, että se kertoo alan ahdingosta ja siitä, kuinka päättäjät eivät huomioi heitä.
– Musiikkialan toimintaedellytykset ovat olleet pian vuoden pysähdyksissä. Etulinjan artistien tärkeiden puheenvuorojen myötä ministeri Annika Saarikko tiedostaa musiikkialan merkityksen. Nyt keskusteluun tarvitaan myös pääministeri Sanna Marin sekä Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiihonen tviittaa.
Tiihonen toteaa Twitterissä, että musiikki työllistää 30 000 ihmistä ja tällä hetkellä heillä ei ole tietoa tulevasta. Hän pyytää, että asiasta pitäisi aloittaa nyt rakentava keskustelu.
– Musiikki-ala läpäisee koko yhteiskunnan ja tarvitaan poikkihallinnollista yhteistyötä alan elvyttämiseksi. Se, mitä priorisoidaan - oli sitten kyse pääministerin kannanotoista, läsnäolosta tai linjauksista, kertoo aina arvovalinnoista! Tiihonen tviittaa.