Aiemmin räppäri Cheekinä tunnettu Jare Tiihonen otti Twitterissä tiukkaan sävyyn kantaa tapahtuma- ja ravintola-alojen ahdinkoon ja kritisoi hallitusta voimakkaasti aivan kuntavaalien alla.
Aiemmin taitelijanimellä Cheek tunnettu räppäri Jare Tiihonen otti torstaina Twitterissä tiukasti kantaa tapahtuma- ja ravintola-alan työntekijöiden ahdinkoon, josta on käyty kiivasta keskustelua koronapandemian takia jo yli vuoden ajan.
Tiihonen julkaisi Twitterissä useamman twiitin mittaisen kirjoituksen, jossa hän antaa hallitukselle ja kansanedustajille tulikivenkatkuista kritiikkiä.
– Viimeisen 15 kuukauden ajan tapahtuma- ja ravintola-ala on pyytänyt apua ihmisiltä, jotka on valittu kansaa edustamaan. Nämä kansalaiset ovat tunteneet, että heitä ei kuunnella ja heidän yhteydenottonsa ovat kaikuneet kuuroille korville. Miten näin voi olla? Tiihonen hämmästelee.
– Julkeinta on se, että kymmenet tuhannet kansalaiset ovat polvillaan ja vastuuministerit ylimielisesti ignooraavat nämä ihmiset ja heidän edustajansa kerta toisensa jälkeen. He keskittyvät kiilusilmäisesti ajamaan omaa agendaansa omassa kuplassaan, jatkaa Tiihonen, joka muistuttaa aivan vaalipäivän alla julkaistun kirjoituksensa päätteeksi kuntavaalien tärkeydestä.
Jos twiitit eivät näy, voit katsoa ne myös tästä.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Tiihonen ottaa kantaa asiaan. Hän antoi viime vuoden lopulla MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa harvinaisen haastattelun ja suomi jo tuolloin eturivin ministereitä siitä, ettei musiikkialaa ole autettu tarpeeksi.
Lue myös: Jare Tiihonen astui esiin musiikkialan ahdingossa ja antoi ensimmäisen tv-haastattelun yli kahteen vuoteen: "Tviittejäni on ymmärretty tahallaan väärin"
– Alalla on sellainen olo, että päättäjät ja musiikkiala eivät saa yhteyttä toisiinsa. Siihen pitää saada muutos, Tiihonen jyrähti.
– Oli sivistymätöntä, että (Annika) Saarikko, (Krista) Kiuru ja (Sanna) Marin työntävät päänsä pensaaseen edelleen. Kaikki ovat kertoneet haavoittuvia tarinoita itsestään, eikä kukaan kommentoi edelleenkään mitään. Tuntuu, että näillä 30 000 ihmisellä on vielä enemmän sellainen olo, ettei heitä kuulla.
Tiihonen oli aikoinaan hyvin näkyvästi tukemassa myös Sauli Niinistöä, kun tämä pyrki presidentiksi vuonna 2012. Tiihonen on nähty Niinistön kutsumana myös Linnan juhlissa ja hän on myös esiintynyt juhlien jatkoilla.
Twitterissä Tiihosen tuore puheenvuoro sai myös kritiikkiä ja tämän tulkittiin tukevan kokoomusta.
– Suomi on parhaiten hoitanut koronaepidemian Euroopassa. Tutustupa Cheek faktoihin, eräs twiitti kuului.
– Sydän oikealla ja lompakko omassa taskussa! eräs kuittasi viitaten kokoomuksen kuntavaalimainoksista tuttuun sloganiin.