Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on varma, että rallin MM-sarjan kritisoitu pistejärjestelmä tulee muuttumaan ensi kaudelle.
Täksi vuodeksi muuttunut pistesysteemi on kerännyt valtavasti haukkuja MM-sarjan kuskeilta ja muilta ralli-ihmisiltä. Järjestelmässä ovat hiertäneet muun muassa kisan kokonaisvoiton merkityksen pieneneminen ja sunnuntain tulosten kasvanut jalansija.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvalalta ja Janni Hussilta tyrmäävää jälkeä – kärkikuski hylätty dramaattisesti
Jari-Matti Latvala on ollut yksi systeemin arvostelijoista yleisellä tasolla. Toyota on hävinnyt pisteitä päävastustajalleen Hyundaille varsinkin sunnuntaisin.
Latvala on varma, ettei nykysysteemillä ajeta enää kuluvan kauden jäljellä olevien neljän kisan jälkeen.
– Se tulee muuttumaan. Siitä on jo keskusteltu jonkun verran. Sitä on luvattu, että se tulee muuttumaan, mutta minkälainen se on, niin sitä en pysty sanomaan. Meneekö se takaisin vuoden 2023 malliin, sitä en uskalla luvata, Latvala kommentoi MTV Urheilulle.
– Tulee muuttumaan. Siitä on ollut niin paljon polemiikkia, tallipomo painottaa.
Juttu jatkuu videon alla.
Kesken kauden muutostalkoisiin ei kuitenkaan ryhdytä.
– Se olisi ollut epäreilua, jos se olisi vaihdettu kesken kauden, Latvala toteaa.
Vielä kaudella 2023 pisteitä jaettiin kokonaiskisan kymmenelle parhaalle kaavalla 25–18–15–12–10–8–6–4–2–1. Lisäksi kisan päättävältä Power Stagelta tuli pisteitä viidelle nopeimmalle (5–4–3–2–1).
Tänä vuonna Power Stage -pisteet ovat pysyneet ennallaan, mutta isompi pistepotti on jaettu kahdelle päivälle. Lauantain päätteeksi pinnoja menee jakoon kaavalla 18–15–13–10–8–6–4–3–2–1, sunnuntain tulosten pohjalta palkitaan seitsemän nopeinta (7–6–5–4–3–2–1). Lauantaipisteet edellyttävät maaliin ajamista sunnuntaina.
Uusimmat
-
07:05
Kritisoitu Valioliiga-tuomari vedettiin sivuun – tutkinta käynnissä
-
06:42
Raju näkemys: MM-rallin hieno suomalaisura päättymässä – "Antaa sellaisen viestin päättäjille"
-
06:35
Alzheimerin taudin tutkimuksessa tapahtunut läpimurto
-
06:30
Ukrainan urheilusankari pidätettiin – presidentti Volodymyr Zelenskyi raivon vallassa
-
06:28
Boheemista farssista kalsareihin: Nämäkin suomen kielen sanat tulevat Ranskasta
-
06:15
Voiko brittien pahin oikeusmurha tapahtua myös Suomessa? Asiantuntija: "S-Pankin tapaus on aika paljastava"
-
06:02
Näin siviilit selviävät sodan pommituksista – katso esimerkit Mariupolista, Dresdenistä ja Helsingistä
-
05:51
Vakava turma ajoi Ari Vatasen psykoosiin – katseli lapsiaan päiväunilla: "Ajattelin, että he kuolevat kohta"
-
05:49
Uutisankkuri Keijo Leppänen on ollut kohulööpissä vain kerran: "Raju raivokohtaus lasten pelissä" – näin tilanne oikeasti meni
-
05:25
The New York Times: Israel Libanonin hakulaiteräjähdysten takana
-
05:09
HS-gallup: SDP kasvatti etumatkaansa
-
00:15
9–2! Harry Kane ja Bayern järjestivät historialliset murskajaiset
-
00:05
Uutuuskirja: Ari Vatasen menehtyneen Kim-pojan syytökset järkyttivät perhettä – rallilegenda myöntää: "Vien hapen tilasta"
-
22:54
"Maailman monsterimaisimman kehonrakentajan" kuolemasta riipaiseva kuvaus – vaimo paljasti hänet romuttaneen viestin
-
22:52
Liverpool selvisi shokkialusta – Tuomas Virkkunen antoi täyslaidallisen: "Amatöörimäistä"
-
22:51
Näin Jyrki Katainen kommentoi Henna Virkkusen EU-salkkua
-
22:04
Liverpool-fani kuollut Mestarien liiga -ottelun alla
-
21:56
Hizbollah syyttää Israelia hakulaitteiden räjähdyksistä – uhkaa kostavansa
-
21:45
Portugalissa koulupuukotus – ainakin viisi haavoittunut
-
21:45
Ensitreffit-Jenni salamarakastui Jyrkiin – kannattaako ihastua noin nopeasti?
-
Lataa lisää