Torstai-iltana alkava kausi 2020 on Tommi Mäkisen johtamalle Toyotalle neljäs rallin MM-sarjassa. Kauden 1999 jälkeen rallipoluilta vetäytynyt japanilaisvalmistaja palasi MM-sarjaan kaudelle 2017, kun lajin teknisiä sääntöjä uusittiin kovalla kädellä.
Toyota vahvisti paluunsa tammikuussa 2015. Ensimmäisen vaiheen testaus- ja kehitystyö oli alkanut jo edellisenä keväänä 2014, mutta ensimmäiset todelliset maistiaiset tulevasta rallitykistä saatiin keväällä 2016, kun muun muassa Mäkinen ja Juho Hänninen testasivat Yaris WRC:n varhaista kehitysversiota Keski-Suomessa.
Seuraavan kauden alkuun oli aikaa yhdeksän kuukautta, ja Toyotan piti saada tehdyksi kaksi autoa.
– Ongelmamme oli, ettei meillä ollut mitään, mihin perustaa autoa. Säännöt olivat menossa uusiksi, eikä kauden 2017 autoja ollut olemassa. Käytännössä rakensimme nopeasti auton, kiinnitimme siihen pyörät ja aloimme testata niin nopeasti kuin pystyimme, Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler kertoo Autosportin tuoreessa haastattelussa (vaatii kirjautumisen).
Fowlerilla oli apunaan Simon Carrier ja Mikko Ruoho. Heidän ja Mäkisen ongelma oli se, ettei Toyota rakentanut pelkästään ralliautoa vaan kokonaista rallitallia.
– Olin työskennellyt tiukkojen määräaikojen kanssa ennenkin, mutta ero vaikkapa minun M-Sport-aikoihini oli se, että siellä saatoimme tilata varaosia, ja kun ne saapuivat, mekaanikot aloittivat työnsä. Toyotalla meillä ei ollut minkäänlaista järjestelmää. Meidän täytyi rakentaa sellainen ja sen jälkeen palkata ihmisiä.
– Alkuvaiheessa ei voinut sanoa, että joku asia ei ole minun työni; kaikki oli kaikkien työtä. Tunnelin päässä ei näkynyt valoa, ainoastaan juna, joka oli ajamassa meidän ylitsemme. Aikataulu oli pelottava.
Toyota sai muutamassa kuukaudessa mittariin yli 5 000 testikilometriä. Testiä ajettiin kahdella autolla, sekä Suomessa että Etelä-Euroopassa.
Fowlerin kommentit heinäkuussa 2016 olivat positiivisia, jopa ylistäviä.
– Suorituskyky on todella korkealla. Olemme saaneet työskennellä ilman merkittäviä takaiskuja, ja se on todella rohkaisevaa, hän sanoi WRC.comin mukaan.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvalalla mielenkiintoinen näkemys MM-rallin mestarisuosikista – "Toyota liikaa Ogierin varassa, Hyundai sopii Tänakin ajotyylille"
Epävarmuutta ilmassa
Tuoreessa haastattelussa Fowlerille tulee vuotta 2016 ajatellessa ensimmäisenä mieleen pelko – pelko siitä, ettei kiivaasti työstetty auto ole valmis tammikuussa 2017, kun uusi kausi alkaa.
– Se vaikutti todella pelottavalta jo ilman sitä täysin järjetöntä aikatauluakin.
Fowler oli huolissaan, sillä uutta Toyotaa testattiin alkuun vain soralla. Kesäkuussa 2016 sillä ei ollut alla ainuttakaan asfalttikilometriä, ja kauden avaava perinteikäs Monte Carlo -ralli ajetaan pääosin asfaltilla.
– Sora-autoon keskitytään uutta WRC-autoa rakennettaessa enemmän, sillä sitä käytetään eniten. Aloin todella epäillä, saisimmeko asfalttiautoa valmiiksi.
Fowler sanoo uskoneensa asfalttiauton valmistumiseen vasta siinä vaiheessa, kun autot lähtivät tehtaalta kohti ruhtinaskuntaa.
Ikimuistoinen alku
Monteen kiidätetty auto ei ollut pelkästään valmis, se oli myös nopea. Jari-Matti Latvala kiidätti Yariksen heti kakkossijalle. Muutamaa viikkoa myöhemmin Ruotsissa Latvala teki kuusi pohja-aikaa ja saavutti uransa 17. MM-rallivoiton.
– Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta, Fowler sanoo.
– Kun auto, jonka on itse rakentanut täysin nollasta, voittaa kaikki muut samalla tienpätkällä, siitä saa valtavasti tyydytystä. Ja nämä muut autot oli rakennettu sellaisissa talleissa, joilla oli vuosien kokemus.
Toyota voitti kaudella 2017 vielä toisenkin MM-rallin, kun Esapekka Lappi oli ykkönen Jyväskylässä.
Kahden seuraavan kauden aikana voittoja tuli erityisesti Ott Tänakin johdolla kasapäin, ja Toyota onkin saavuttanut viimeisen kolmen vuoden aikana enemmän ykkössijoja kuin yksikään toinen talli; kaikkiaan 13 voittoa 39 mahdollisesta.
Uusi asetelma
Tulevalla kaudella tallilla on Fowlerin sanoin edessään "valtava haaste", kun se yrittää pysyä kiinni mestaruuskannassa. Kaudella 2018 tuli valmistajien MM-titteli, viime kaudella kuljettjaien.
Lisäväriä haasteeseen tuo se, että tallin autoja ajaa täysin uusi kuljettajakolmikko: kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier sekä nuoremmat haastajat Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä.
– Olen viettänyt valtaosan urastani estääkseni ranskalaista Sébastienia voittamasta mestaruutta. Nyt minun täytyy auttaa ranskalainen Sébastien mestariksi, Fowler sanoo.
Monte Carlo -rallin ensimmäinen ek ajetaan torstai-iltana Suomen aikaa kello 21.38.