Jari-Matti Latvalan tammikuu on tänä vuonna tyystin erilainen kuin edellisellä vuosikymmenellä. Latvalaa ei nähdä tällä kertaa Monte Carlon MM-rallin lähtöviivalla, sillä tuurilainen jäi ilman WRC-sopimusta.
LUE MYÖS: Tommi Mäkinen on nähnyt Kalle Rovanperältä jo erittäin lupaavia pilkahduksia – "Hän on ajanut todella kovaa"
Rallin MM-sarjan kautta aikain kokeinen kuljettaja Latvala kokee, että WRC-kilpailuja viime kaudella dominoineet Ott Tänak, Thierry Neuville ja Sebastien Ogier ovat vahvimpia mestarikandidaatteja myös tulevalla sesongilla.
– Jos katsotaan paperilla, niin Neuvillen kortit näyttävät parhaimmilta. Sen verran olen testivideoita seurannut, että kyllä Hyundai on töitä tehnyt. Uskon, että Tänak on vahva, vaikka auto on uusi, Latvala pohtii.
Toyotalta maailmanmestaruuden jälkeen Hyundaille siirtynyt Tänak lähtee siis kauteen uudella kalustolla. Tämä ei kuitenkaan ole Latvalan mukaan minkäänlainen ongelma virolaiselle, vaikkei i20 WRC ole aiempien kokemusten perusteella ollut helpoin mahdollinen auto sopeutua.
– Minulla on sellainen fiilis, että Hyundai sopii hyvin Tänakin ajotyylille. Se, miten Hyundai käyttäytyy ja minkälainen sen auton geometria on, sopii hyvin hänelle.
Toyota kuusinkertaisen mestarin varassa
Ruotsin MM-rallista oman kautensa omakustanteisesti aloittava Latvala povaa entiselle työnantajalleen Toyotalle haastavaa kautta taistelussa puolustavaa valmistajien mestaria Hyundaita vastaan. Kolmikkona ajaa Ogier, tulokas Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans.
– Toyotalla on huippukalusto, mutta kyllä se on liikaa Ogierin varassa. Kallelta ei voi liikaa vielä odottaa, hänelle pitää antaa aikaa. Evansin rooli on enemmänkin ajaa merkkipisteitä. Se on aika selkeä rooli, Latvala analysoi.
– Hyundain porukka on tällä hetkellä aika kova. Toyotalla on paljon haastetta vastata siihen. Montessa tosin Ogier on varmasti vahva. Hän näytti sen jo viime vuonna ensimmäisessä kisassa Citroenilla. Sitten taas seuraava kisa Ruotsissa voi ottaa enemmän aikaa tottua.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä yllättyi voittorallissaan – "Odotin, että tämä olisi voinut olla vaikeampaa"
Toyota-kuljettaja Rovanperän lisäksi täyden kauden MM-sarjassa ajavat M-Sport Fordin Teemu Suninen ja Esapekka Lappi.
– On hieno juttu, että molemmille järjestyi ajopaikka. Edelleen suomalaisedustus on aika vahva MM-sarjassa. Fordin auto ainakin näytti hyvältä. Fiesta on vähän niin kuin Yaris, siihen on helppo päästä sisään, Latvala sanoo.
– Uskon, että siellä voi pojilla tulla vähän keskinäistäkin taistelua, Latvala jatkaa.
Monte Carlon MM-ralli starttaa torstaina.